Olimme ystävieni kanssa Ilosaarirockissa Joensuussa viime viikonlopun. Nauroimme, tanssimme, lauloimme ja vietimme nuoruuttamme niin kuin kuvitella saattaa, pitkälle yöhön, aikaiseen aamuun, vesi oli kylmää, olut lämmintä ja teltat muistuttivat saunaa. Nostimme kättä keikoilla, heitimme läppää tuntemattomien kanssa, otimme valokuvia hassuista tilanteista, astuimme kenkämme pilalle mutaan.
Eilen ajoimme kuusi tuntia taukoineen takaisin tulikuumassa Opelissa, jossa osa torkkui ja kaikki hikoilivat, väsyneinä, mutta onnellisina. Onneksi meillä oli varma ja luotettava kuski, sillä jossain rinnakkaistodellisuudessa kuvamme jäivät kameraan ja en olekaan kirjoittamassa blogia. Viimeisen taukomme jälkeen eräs vastaantuleva auto päätti lähteä ohittamaan rekkaa. Ensin edessä ajava Citroen jarrutti lujaa, jolloin kuskimme ehti sanoa, että mitäs tuo nyt jarruttelee, jonka jälkeen noin sekunnissa citikka oli väistänyt autoa oikeaan reunaan. Nopealla otteella samoin teki kuskimme, ja ohittava auto kulki keskiviivaa pitkin rekan ja meidän välistämme. Kuskimme viileys ei pettänyt, mutta ei varmaankaan tarvitse painottaa, että parin sekunnin viive reaktioajassa joko meidän tai edessä ajaneen auton kohdalla olisi ollut kohtalokas. Sadan kilometrin tuntinopeudella nokkakolari olisi ollut kovaa uhkapeliä, mutta nyt onneksi meillä kävi tuuri. Samaa ei voi sanoa kaikista.
Sille kuskille, joka typeryyttään päätti lähteä vaaralliseen ohitukseen: olisit voinut pilata monta elämää. Olisiko se ollut muutaman minuutin nopeamman perilletulon arvoista?
Ähh... Mahtava biisi. Oon täysin samaa mieltä kanssasi noista typeristä ja vaarallisista ohituksista. Ei mulla ainakaan oo koskaan niin kiire, että tarvis jonon perältä lähteä rekkoja ohittelee. Toisilla on. Onneks ei käynyt pahasti.
VastaaPoista