Kiitos ja hyvästi 2014.

Amerikkalaistun ja olen nyt tosi kiitollinen jollekin keksitylle jumalhahmolle tästä herran vuodesta 2014.

Kiitti universumi hei superisti

• Keuhkopöhöstä, joka ei yrityksistä huolimatta ole lähtenyt mihinkään moneen kuukauteen. Muistan olleeni briiffisti terveenä Ilosaaren aikaan ja kenties vappuna, mutta muu aika onkin sitten ollut yhtä asbestikeuhkoimitaatiota. Ei voi hengittää kunnolla, ei pysty liikkumaan, koska heti kun hengästyy, alkaa yskiä keuhkoja pihalle, ei voi nukkua, koska silloinkin ne keuhkot löytyvät aamulla lattian tasolta. Pöhö vei voimat ja motivaation, mutta pesässä on vielä tuhkaa, kelpaisiko?
• Kannustuksesta tehdä gradua. Keuhkopöhöisyys ei riitä, vaan pitää myös ahdistaa ihan sikana, koska olen saamaton ja surkea ihminen ja varmasti ainut koko maailmassa, joka vain vitkuttaa ja venyttää graduaan niin kauan että sen kuvittelisi olevan muovailuvahaa, johon tosin kukaan ei koske. Eli vuoden. Olen tehnyt vuoden gradua ja se tuntuu noin vuosisadalta. Kiitti, kun pääset korvasta sisään ja puhdistamaan ajatukset turhista murheista ja ohjaamaan kohti realistisempaa näkökulmaa.
• Siitä, että harjoittelu oli vain harjoittelu, eikä siitä sitten tullutkaan mitään suurempaa. Olisihan se ollut toki kurjaa, että olisi saanut ensimmäisen oman alan työpaikan heti harjoittelun jälkeen. Ties mitä sitä olisi päähänsä saanut, esimerkiksi että olisi ollut ihan hyvä työssään. Sussiunakkoon.
• Siitä kämpästä.
• Siitä jutusta, jota en voi sanoa, koska en halua joutua kunnianloukkauksesta syytteeseen ja some-julkkikseksi. Mutta universumi, kyllä sä tiedät. Kiitti hei siitä. Ihan oikeesti.
• Noroviruksesta. Enpä ollutkaan tiennyt, että tässä maailmassa olen jotain niin pahaa tehnyt, että sen ansaitsin. Voisiko sellaisen lähettää ihan oikeasti pyllynaamaihmisille, esimerkiksi sarjamurhaajille?
• Siitä kun kävelin seinää päin kuumehoureissani.
• Siitä kun joku läski sanoi huoraksi kun pyöräilin ohi. 
• Siitä kun juoppo täti löi kävelykepillä polveen. En tiedä, miten olisinkaan pärjännyt ilman näitä mukavia sattumuksia. Kyllä sai taas voimia kohdata maailma!

Kiitti nyt kuitenkin oikeesti

• Niistä tyypeistä, joiden kanssa juotiin olutta kesällä.
• Ja niistä, joiden kanssa oltiin Ilosaaressa.
• Ja siitä tyypistä, joka pelasti syntymäpäiväni kun poikaystävä feidasi.
• Kiitti nyt sit kuitenkin siitä poikaystävästäkin, joka feidasi, kun kumminkin hyvitti feidauksen törkeen kalliilla porvariporsasravintolaillallisella.
• Juhannuksesta.
• Siitä tyypistä, joka käski hakea yhteiskuntatieteiden kandidaatin paperit ulos ja valmistua nyt edes joksikin.
• Ja siitä tyypistä, joka ne paperit ojensi aktuaarinkansliassa ja puristi kättä ja onnitteli. Melkein tuli tippa linssiin.
• Niistä vanhemmista, jotka ei ehkä tajuakaan kuinka kultalusikka perseessä ovat meidät kasvattaneet. (Äiskä vähän ehkä kritisoi tätä termistöä tosin.)
• Joulusta, joka oli kovin mainio, vaikka mummin mielestä olemmekin jo liian vanhoja syömään suklaata.

Eli universumille ei nyt jaeta peukkuja, mutta ihmisille ja tyypeille kyllä. Thx ja nokka kohti uutta vuotta ja uusia pettymyksiä. 

Tässä maailmassa on muitakin kuin sinä, perseilijä.

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Sen verran voisin yrittää selittää, että uskoni universumiin horjuu, kun keuhkolääkärin kanssa vitsaillaan tuberkuloosista ja kuvauksissa ramppaaminen on jo siirtynyt pitkälle kolmannelle kuukaudelle. Mistään vakavasta ei kuulemma ole kyse. Eli se mikä ei tapa, vituttaa. Ja pitkälti myös väsyttää. Tavalleni uskollisena rikon kuitenkin nyt hiljaiseloni valituksella.

Tämän tarinan otsikko on "Yritinpä kerran lukea tenttiin". 

Eräänä kauniina (harmaana) joulukuun päivänä, kasasin prujut ja muistiinpanovälineet ja painelin yliopistomme Hiljaiseen lukusaliin. Hiljainen lukusali poikkeaa kirjaston lukupaikoista siten, että siellä on kiellettyä läppärit, syöminen ja juominen, joten se on (ehkä jossain utopiassa) täydellinen paikka lukea.

Kyseessä oli informaatiotutkimuksen äärimmäisen (äärimmäisistä äärimmäisimmän) tylsän tiedonhaun tentti, josta olisi päästävä läpi vaikka väkisin, sillä olin feidannut ensimmäisen tenttikerran ajanpuutteen (laiskuuden) vuoksi. Positiivinen yllätys lukusalissa oli uusi, ikioma huone läppäriperseilijöille, jotta hiljaisessa lukusalissa voidaan a) lukea b) hiljaa (ylläri) eikä ärsyttävää näpyttämistä tarvitse sietää. Luin todella tiukkaa tahtia, ensin pari tuntia putkeen, sitten pikainen iltapäivälounas, keuhkolääkäri ja taas kolme tuntia täyttä tykitystä tenttimatskujen parissa. Olin tulessa (en kirjaimellisesti). 

Sitten saliin saapui eräs vaaleatukkainen neitokainen. (Todettakoot, että vaaleatukkaisuus ei ole negatiivinen piirre, kunhan viljelen ylimääräisiä sanoja tarinaani, jotta se tuntuisi eläväisemmältä.) Tämä henkilö onnenkantamoisella löysi salista ystävänsä, jonka kanssa tietysti piti hetki rupatella. (Muistuttaisin tässä kohtaa, että kyseessä on hiljainen lukusali.) Rupatteluhetken jälkeen hän siirtyi istumaan taakseni (voi, miten mukavaa) ja alkoi purkaa tavaroitaan tippaakaan kiinnostumatta siitä, että hiljaisessa miljöössä se kuulosti about samalta kuin jätemylly. Mölinä on näemmä ihmisoikeus. 

Kestin tavarapurkutraktorin riehumisen, koska tiesin toiminnon olevan ohimenevää ja kun ko. apina alkaisi itsekin lukea, laskeutuisi jälleen hiljaisuus. Repun syövereistä oli kuitenkin löytynyt läppäri, joka oli pitänyt ottaa sinne hiljaiselle puolelle mukaan. Näppäimistön naputus kaikui hiljaisilla seinillä kuin marmorikuulat tehosekoittimessa. Nielin kiukkuni, olinhan ollut niin hyvässä vauhdissa, etten oikein haluaisi luovuttaa.

Siinä vaiheessa kun tämä lukutaidoton, imbesilli ihmisperse alkoi syödä pähkinöitä, riisikakkuja ja porkkanaa, maljani läikkyi yli. Olin niin raivoissani, etten voinut mennä edes sanomaan asiasta ja osoittamaan sormella niitä kymmeniä lappuja, jotka ohjeistavat, että syöminen ja läppärin käyttö, sekä yleinen perseily on kielletty, sillä todennäköisesti ulostuleva lause olisi ollut jotakuinkin tätä luokkaa:

"Ellet nyt sekunnin sadasosassa lopeta syömistä ja näpyttelyä, tungen isinmaksaman ylihinnoitellun merkkiläppärisi peräaukkoosi ja puukotan silmään tuolla (saat*nan) porkkanalla."

Lähdin siis kotiin kiehuen ja sain hyvän tekosyyn taas lämmitellä blogiani. 

Ja niin, miten kävi tentin? Sain äkillisen ja raivoisan vatsataudin, joten vietin tenttipäivän oksentamalla vessan lattialla ja vihaamalla elämääni. Ei muuta kuin tammikuussa uudestaan, miten mukavaa!

Mukavaa joulunodotusta kaikille!