On taas Se aika vuodesta. Facebook täyttyy joulunvihaajista ja jouluihmisistä ja jokainen tuo mielipiteensä esiin. Kauppakeskukset levittävät suklaarasioita käytävilleen ja kajareista kajahtaa Kulkuset. Oi, joulun aika on täynnä jouluntaikaa!
Joka vuosi teen joulukortteja ja joka vuosi muistan taas kuinka perseestä se on. Innoissani revin Tiimarin hyllyiltä erinäisiä pahveja, nauhoja, liimaa, hopeakyniä, tarroja ja muita turhia, mutta yllättävän kalliita asioita ja riemusta kiljahdelle hyppelehdin kotiin kuin tonttu ja levitän kamat lattialle. "Itse tehty kortti on niin paljon kivempi" on mantra, jolla tällaiset käsityöläis-joulupelleilijät itseään pettävät joka joulu ja silti Tiimari meni konkkaan. On se universumi vaan epäreilu.
Mikäpä siinä sitten mättää? Aluksi näin taloudellisesti valveutuneeksi henkilöksi (lue: pihiksi) itseni luokittelevana voisin ottaa esiin hinnan: ehkäpä olisi tullut sittenkin halvemmaksi ostaa ne 1,70€ maksavat valmiskortit, joihin tarvitsisi tuhertaa vain vuosiluku ja nimi ja ostaa postimerkki, kuin hankkia rahaa vastaan yllä mainitut turhakkeet, joita aina jää yli ja jotka menevät hukkaan seuraavan vuoden aikana, jotta varmasti pitää ostaa uudet tarvikkeet taas ensi jouluksi.
Puhumattakaan siitä, että joka vuosi pitää olla uusi kortti-idea, joka ei kuitenkaan saa olla matkittuna viime vuoden saaduista korteista. Se onkin helppoa, koska suurin osa korteista, jotka asuntooni saapuvat, ovat joidenkin super-käsityöihmisten tekemiä, ja ovat a) upeita ideoita ja b) täydellisen onnistuneita. Omat ideani ovat lähtökohtaisesti tasoa tokaluokkalainen piirtää ympyrän ja sanoo sitä kissaksi, toteutus vähän samaa luokkaa, lisätään mukaan vielä liimatahrat kortissa ja tekijän naamassa.
Siinä on myös aivan järjettömän iso työ. Pelkästään ideointi ei riitä, vaan pitää myös saksia ja liimailla pahvinpalaset jotenkin kivasti. Mitä suurempi suku, sitä hauskempi homma. Valitsen aina äidille ja iskälle kaikkein onnistuneimmat kortit, paitsi siksi että vanhempani ovat tärkeitä, mutta ennen kaikkea siksi, että joudun katselemaan sitä tekelettäni koko joulun ajan, koska se on niin kivasti laitettu esille pöydälle. Vieressä on yleensä kummitädin tekemä kortti, joka on poikkeuksetta kaunis ja yksinkertaisen upean idean toteutus. Kaikesta huolimatta jatkan korttien väsäämistä vuodesta toiseen. Ystävänpäivä- tai pääsiäistoivotuksia on turha toivoa, joulukorttikoettelemuksen kauhut ovat siinä vaiheessa vielä tuoreessa muistissa.
Aloitin joulukorttien tekemisen kun muutin pois kotoa 19-vuotiaana, tosin silloin olin astetta anarkistisempi ja teinimpi: Kortit olivat mustia ja niissä luki "Hyvää uskonnollisesti sävyttynyttä juhlapäivää." Siitä on menty johonkin. Ei välttämättä eteenpäin, mutta ainakin johonkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti