En oikein tiedä mitään turhempaa kuin Alvar Aalto -maljakot. Ja älkää nyt käsittäkö väärin, olen kasvanut perheessä, jossa syntymäpäivinä tarjotaan kakkukahvit ja pöydälle laitetaan valkoinen liina, käydään teatterissa ja hyllyssä on tietosanakirjoja, joten olen hyvin tietoinen maljakoiden tuomasta kulttuurisesta pääomasta siinä missä kuka tahansa bourdieunsa lukenut.
Kotonamme siis arvostettiin esteettisesti kauniita asioita, ja äidin tavat ovat sitä myötä siirtyneet myös tyttärelle, jolla on esimerkiksi kolme isoa ja yksi pieni Mariskooli hyllyssään. Plagiointikohun tahraaman desing-jätin tuotteita voi sentään perustella niiden esteettisyydellä ja käyttökelpoisuudella: jouluna on varmasti taas tarjolla rosollin kanssa kermavaahtoa Mariskoolissa ja lopulta kaikki ovat voittajia.
Kuuluisat Aalto -maljakot taas ovat paitsi rumia ja kalliita myös epäkäytännöllisiä. Sain ylioppilaslahjaksi niitä kolme, ja jostain muista tilaisuuksista niitä on siunaantunut kaksi lisää. Jostain onnen oikusta jokainen on erikokoinen ja -värinen, joten olen päässyt tekemään vähän vertailua. Ja todennut, että yksikään ei ole käytännöllinen. Maljakoiksi ne ovat liian leveitä, ellei kukkia ole ihan sikana ja niiden pitäisi olla myös suhteellisen lyhytvartisia. Matalat maljakot ovat kaiketi olevinaan jotain tuikkupaikkoja, samoin kuten pienet Aalto-maljat myös. Tiedän kuitenkin paljon nätimpiäkin kippoja, joihin saa tuikut laitettua ja joihin ne sopivat paremmin. Esim. jälkiruokalautaseni. Eli ihan hyvin voisi sanoa mitä tahansa lasista asiaa tuikkukipoksi. Mutta onhan se sentään suomalaista disainia!
Rakas Teekkarini kuitenkin on käytännön miehenä tehnyt hyödyttömästä koriste-esineestä hyödyllisen ja käytti omaa Aalto-maljaansa kolvausalustana. Mielestäni aika hyvin tehty.
Olen syönyt joskus pähkinöitä ja rusinoita tuosta matalasta maljakosta.. ihan hyviltä maistuivat. :)
VastaaPoista