Aika kulkee vauhdilla ohitse. Muut:
Meitsi:
Kurssin arvosana on riippuvainen ryhmätyöstä. Yksi lintsaa, toinen ei osaa yhdyssanoja ja kolmas tulee paikalle darrassa ja kertoo, ettei ole tehnyt mitään mitä sovittiin.
Se hieltä haiseva weirdo näkee sut ruokalassa,
vaikka kuinka yritit mennä tolpan taakse piiloon.
vaikka kuinka yritit mennä tolpan taakse piiloon.
Joku pahaa-aavistamaton jaksaa vielä kuunnella,
kun valitat gradusta ja motivaation puutteesta.
Muut menee bisselle, ulkona sataa. Valintani:
Olen missanut pari viimeistä yhteislounasta ja bile-iltaa,
ja joku kertoo vitsin, jota en tajua.
Takatalvi iski ja otan lämpimän teekupin käteen illalla.
Parikymppiset kaverit pakottavat olemaan baarissa pilkkuun asti.
Välttelen gradun kirjoittamista siivoamalla.
Fuksit mölisevät ainejärjestötilassa.
Joka kerta, kun lähden töihin.
Jengi yliopistolla yrittää selittää, miksi ovat edelleen sinkkuja.
Meen töihin, tuun kotiin, laitan villasukat jalkaan.
Yritän raapia kursseja kasaan ennen kesää, vaikka motivaatio on nollan alapuolella.
Vuodessa 60 noppaa ja gradu?
Eipä tässä muu auta, kuin koittaa jaksaa rämpiä eteenpäin.
Yksi sana: U-PE-AA. <3
VastaaPoista