Minulla on korvatulehdus, koska olen ilmeisesti 9-vuotias. Hassua, aikuisella ihmisellä korvatulehdus, voisi joku kuvitella. Mutta minäpä en olekaan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, ehei. Tämä on jo tuttua hommaa. Tästä ikävyydestä tympääntyneenä päätin nyt jakaa parhaimmat korvatulehdustarinani.
Tarinani alkaa lapsuudesta, kuten niin monet muutkin tarinat. Harrastin penskana useasti korvatulehduksia, ja laitettiinpa niin sanotut "putketkin" korviini. Eräs tapaus on jäänyt erityisesti mieleeni. Oli koulun talviurheilupäivä toisella tai kolmannella luokalla, ja korvaani särki niin vimmatusti. Kerroin opelle, että nyt sattuu, ja tämä lupasi piinallisen pitkien vakuutteluiden jälkeen soittaa vanhemmille, että noukkisivat motivaatiovemppaavan lapsukaisensa kotiin. En ymmärrä, miksei voitu heti uskoa, että olen oikeasti sairas, olinhan tunnetusti Rauman Kiinnostunein ja Motivoitunein Hiihtäjä. Aurinkoinen ja kirpeä pakkassää helpotti korvasärkyä (koska kylmä auttaa tulehdukseen, tiedän tämän, koska olen niin älykäs), joten odottelin ulkona. Ilmeisesti opettaja kuitenkin kuvitteli, että korvaani särkee, koska se on paleltunut (ylisuuresta pipostani huolimatta) ja hätisi minut sisälle. Särky koveni, ja opettajan silmän välttäessä livahdin jälleen ulos. Jonkin aikaa näin niskuroituani minuun vähän ärsyynnyttiin, kun en tyhmyyksissäni uskonut, että korvani on ihan oikeasti hei paleltunut ja että ihan oikeasti hei helpottaisi, jos olisin vain sisällä odottamassa, kuten kiltin tytön kuuluu. Onneksi pappa tuli lopulta minut noutamaan kotiin, koska kipu oli lämpimässä kahvilassa vielä sietämättömämpi kuin aikaisemmin. Mutta kukapa silloin lapsuudessani (keskiajalla) olisi lapsen mielipidettä jaksanut kuunnella. Vaikka oli kyse olikin tämän lapsen korvasta ja kivusta. Terveisiä vaan opettajille: kiitti hei ihan oikeasti.
Korvatulehduksillani on myös erityisen mainio ajantaju tai vastavuoroisesti kieroitunut huumorintaju. Arvostan erityisesti sitä kun sain tulehduksen päivää ennen yliopiston pääsykoetta. Olenko jo maininnut, miten kivuliasta se on? Kokeilkaapas tehdä ajatustyötä samalla kun joku kääntää korkkiruuvia korvassa.
Upein tarinani on kuitenkin tarina ensimmäisestä aikuisiän korvatulehduksestani, jonka sain vuonna 2008 tai 2009 flunssan kylkiäisenä. En tosin silloin heti ymmärtänyt, että olin saanut korvani tulehtumaan, koska kuvittelin korvien tukkoisuuden kuuluvan asiaan. Yhtäkkiä en vain kuullut enää mitään ja sattui niin paljon töissä, että taju meinasi lähteä. Lääkäri sanoi, että ei oikeastaan tarvitsisi mitään laitteita todetakseen, että korvassa on kovat bakteeribileet käynnissä. Eipä olisi tullut mieleenkään, että aikuisena voisi myös tällaisesta kärsiä. Silloin ymmärsin, miksi pentuna olin kiljunut ja parkunut kuin hullu. Tulehdus on todella, todella kipeä. Se päivä jäi erityisen hyvin mieleeni, koska samana päivänä kengästäni lähti korkolappu irti, jonka vuoksi liukastuin ruokakaupan lattialla, ja lensin tyylikkäästi selälleni. Ilmalentoni jälkeen eräs ystävällinen rouva tuli kysymään olenko kunnossa. Korvani olivat niin tukossa, että siinä lattialla maatessani en kuullut rouvan sanoja kunnolla, joten ensireaktioni oli ottaa nappikuulokkeet pois korvistani. Paitsi ettei mitään nappikuulokeita edes ollut, olin vain puolikuuro. Makasin siis keskellä kaupan lattiaa, haroin olemattomia nappikuulokkeita korviltani, enkä vastannut rouvalle mitään. Taisin vaikuttaa suhteellisen älykkäältä.
Hyvää korvatulehduspäivää vaan kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti