Tiukkapipoisuudesta.

Eräänä iltana istuimme perheeni kanssa pelaamassa lautapelejä ja isoveljeni ärsytti minua isäni kanssa tavalliseen tapaansa olemalla "hauska". Äiti lohdutti sanomalla, että olen ihan samanlainen tosikko kuin hän. Kun hän huomasi loukkaantuvani sanasta tosikko, korjasi äiskä tilanteen nopeasti sanomalla "tarkoitan siis tiukkapipo". Se olikin niin paljon parempi!

Äitini on harvoin väärässä. Olenkin huomannut itsessäni piirteitä, jotka helposti leimataan niuhottamiseksi. Ei ole harvinaista, että kuulen siitä kavereiltani ja tutuilta lauseilla kuten "relaa nyt vähän", "älä hei nipota", "mieti nyt millaisia ongelmia muualla on". Olen konservatiivi, simppeli ja tylsä, koska en polta pilveä, en elä toisten rahoilla, sluibaile menemään ja ajattelen toisia.

Olen tiukkapipo, koska teen töitä. Teen töitä, koska kotikasvatukseni on manipuloinut pienet aivonystyräni kuvittelemaan, että työnteko palkitsee paitsi rahallisesti, se myös tuo kokemusta ja hyödyttää yhteiskuntaa. Mielestäni vapaa-aika tuntuu paremmalta, kun se on oikeasti vapaata, toisin sanoen on olemassa vapaa-ajan ympärillä olevaa ei-vapaa-aikaa. Luonteeni kun vain ei taivu siihen, että makaisin sängyssä ja nostaisin elantoni taikaseinästä.

Olen tiukkapipo, koska toivon ihmisten tulevan paikalle ajoissa. Tykkään järjestää juhlia ja juttuja, joissa pääsee kohtaamaan ystäviä, mutta siinä on aina kääntöpuolensa. Ihmiset, jotka eivät järjestä itse koskaan mitään, mutta olettavat että muut järjestävät, eivät ymmärrä tiukkapipoisuuttani. Järjestämiseen tarvitaan muutakin kuin Facebook-kutsu. Jos pyydän ihmiset luokseni viideltä, se yleensä tarkoittaa sitä, että minun tulee olla itsekin paikalla viideltä, mieluiten siten, että kämppä olisi jo siisti, piirakka uunissa ja ehkä jopa emäntä käytetty suihkussa. Sitten odottelen 2-3 tuntia vieraiden saapumista, katselen Youtube-videoita ja tissuttelen valkoviiniä ja tunnen itseni yksinäiseksi, koska kukaan ei arvosta minun aikaani. Tämä sama pätee tapaamisiin. Jos toinen tulee aina myöhässä ja itse on aina ajoissa, se kellollinen ihminen on tiukkis ja tympeä, koska ärsyyntyy vartin myöhästymisestä. Väärin. Aina myöhästelevä ihminen on itsekäs ja tyly mulkku, joka ei arvosta toista tarpeeksi edes ilmoittaakseen myöhästymisestään. Onneksi tällaiset ihmiset aika usein tipahtavat kaverilistalta hyvänpäiväntuttu-listalle.

Olen tiukkapipo, koska palautan esseeni ajoissa. En ymmärrä yliopiston lusmunsilittelypolitiikkaa, jossa opintosuoritukseen vaadittavat työt voidaan palauttaa viikko deadlinen jälkeen. Minusta olisi ihan oikein, että niitä ei vaan otettaisi enää vastaan. Tietysti sairaustapauksissa asia on eri, mutta suurin osa näistä tapauksista on vain yksinkertaisesti saamattomia ja laiskoja. Miten mieltäylentävää onkaan saada mailia kaksi viikkoa palautuspäivän jälkeen, että odotellaan vielä muutamaa esseetä, jotta saadaan arvostelu ja pisteet opintorekisteriin. Jälleen kerran, sellainen ihminen ei ole pelkästään ärsyttävä fletkumato vaan hän myös vaikeuttaa toisten opintoja. Sellaisen kanssa on kiva myös tehdä ryhmätöitä.

Olen tarkoituksella karsinut itsekkäitä mulkkuja elämästäni. Sellaisia, joiden mielestä "stressittömyys" on sama asia kuin "minä saan tehdä mitä haluan piittaamatta muista ihmisistä". Onneksi suurin osa ystävistäni ovatkin ihan yhtä "tiukkapipoisia" kuin minä. Eli ajattelevat myös toisia. Ei taida ollakaan ihan hirveetä olla nipo.

First world problems.

Kasvatan otsatukkaa pois. Se on koko ajan silmillä, koska on niin pitkä, joten räplään sitä sormilla jatkuvasti. Nyt mulla on sekä ylikasvanut että likainen otsatukka. Saa nähdä kestääkö luonteeni tämän muodonmuutoksen.

Pieniä huomioita baareista.

Olemme ystäväni kanssa huomanneet, että jos on ihan kohtalaisen normaalin näköinen mimmi, todennäköisesti tullaan iskemään jossain kohtaa elämää baarissa. Suomalainen juomakulttuuri kun luo kynnyksettömät puitteet ujohkommallekin urokselle etsiä parittelukumppania kaupungin sykkeestä. Useimmiten kuitenkin ravintolailtaiset iskuyritykset ovat tuhoontuomittuja, koska

1. Olet varattu
2. Jäbä on epäkiinnostava tai muuten erityisen vastenmielinen
3. Juuri sinä iltana on tarkoitus olla vain ystävien seurassa (plus kohta 2.)
4. Muu syy

Tällaisissa tilanteissa usein yrittää vältellä iskuyrityksiä olemalla katsomatta ketään silmiin, hymyilemättä tai antamatta muutakaan kehonkielen viestiä, jonka joku herkkä sielu voisi ymmärtää väärin. Kaikki eivät kuitenkaan näitä hienovaraisia vihjeitä ymmärrä, koska

1. Humalatila on liian (tarpeeksi) korkea
2. Väsytystaktiikka on ennenkin toiminut
3. "Kompensoin ulkonäköäni huumorilla/rahalla/älykkyydellä/jollain muulla, joka ei toimi kuitenkaan"
4. Muu syy

 

Tällaisissa tapauksissa järkevät mimmit ovat ystävällisiä, mutta torjuvat lääpinnät lempeästi. Jos kundilla on suhteellisen terve itsetunto, lempeä torjunta otetaan vastaan asiallisesti ja no hard feelings. Jos jäbä on taas ihmisenä täysi idiootti ja kokee mimmin ystävällismielisen vetäytymisen olevan sama kuin murskaimella lyöminen naamaan, voi toki kaataa "vahingossa" bisset tämän päälle ja haukkua läskiksi huoraksi. Mutta varoituksen sana! Silloin saattaa käydä näin:

Pahimmat tapaukset ovat kuitenkin ne kundit, jotka näkevät jo heti, että tuolta ei herahda. Ainoa mahdollisuus on siis haukkua kohde jo varmuuden vuoksi etukäteen läskiksi huoraksi, jottei tule vahingossakaan epäselvyyksiä siitä, kuka on ruma. Minua kerran uhattiin heittää tuolilla, koska en suostunut lähtemään jonkun jätkän luokse yöksi. En oikein ymmärrä, miten voi olla "huora", jos ei lähde jonkun jäbän matkaan. Anteeksi, mutta logiikka?

Play that song for me.

Salilla soi aina eräs järjettömän ärsyttävä mainosradiokanava, joka muistuttaa olemassaolollaan siitä, miksi en ole enää kymmeneen vuoteen kuunnellut radiota. Puolessa tunnissa tulee noin yksi biisi, loput ajasta jauhetaan kakkaa ja tykitetään mainoksia. Se ainoa biisi on sama kuin edellisenä päivänä ja sitä edellisenä ja sitä edellisenä samaan aikaan tullut, saman räppärin tekemä loistoteos, jossa kaikki hyvä on varastettu 90-luvun eurotranceartistilta ja lisätty vaan päälle vähän "oh baby, yeah yeah bitch baby money" -ähkintää. 

Mainoksista saa vähintään aivokasvaimen, niissä aina luvataan supermakeeta ja huippujärisyttävän mahtavaa menoa jossain helsinkiläisessä ylihintaisessa paskalafkassa tai yritetään saada jengi juomaan jotain sokerilitkua, jonka ravintoarvo on nolla, mutta ruumiintuhoamisvaikutus kumuloituva.

Onneksi mainosten välissä pari vähä-älyistä radiojuontajaa heittää vitsiä asioista, jotka eivät kiinnosta ketään, kuten festareiden vessajonoista tai siitä, miten toinen juontajista on yhtäkkiä kekkassut miten kengännauhat sidotaan. Voi luoja.

Onneksi radio on myös niin kovalla, että oman musiikin kuuntelu ei tule kysymykseenkään ilman että tuhoaisi tärykalvojaan. Yritin kerran, tinnitti kolme päivää. En yritä enää.

Eräänä päivänä kuitenkin ilokseni kanavalta tuli Rammsteinia. Juuri kun lähdin kotiin. Oh the irony.

Kirppuisia rytkyjä.

Käväisin tänään vähän UFFin tasarahapäivillä. Harvemmin käyn siellä, koska kohu ja ihmisoikeudet ja humanitäärisyys ja whatnot (paitsi että oikeasti en käy UFFilla, koska se on niin kaukana kodistani). Nyt kuitenkin oli kolmella eurolla haalittavissa kamaa, joten päätinpä katsastaa valikoiman. Aikaisemmilta kerroilta olen yleensä nyppinyt kyynärtaipeeseeni edullisia mekkoja ja niin kävi tälläkin kertaa. Kasa tuunattavia ja vähemmän tuunattavia rytkyjä pakattiin keltaiseen muovipussiin ja laitettiin kaappiin odottamaan rakkaan Singerini laulua. 

Olen aina ollut vähän kirppishiiri, teininä kaivelin vanhempieni vinttiä ja pidin sekä äiskän että iskän 70-luvun vaatteita, koska ne olivat vaan niin paljon siistimpiä kuin jotkut Henkkamaukka-rytkyt ja kestivätkin paremmin (olivathan ne kestäneet jo useamman vuosikymmenen). Siihen aikaan ei tosin kotikaupungistani löytynytkään mitään isoja vaateliikkeitä, Lindexin saapuminen oli vuosisadan tapaus. Kerran talvella äiti osti mulle sellaisen tosi pöyheän ja muhkuraisen toppatakin, joka olikin pikkuisen liian kuuma länsirannikon talveen. Ostin sitten kirppikseltä itselleni 50 markalla about kolme numeroa liian ison villakangastakin, josta oli vuori revennyt ja pidin sitä koko talven äidin vastalauseista huolimatta. Michelinukkotakki jäi kaappiin odottamaan kasvihuoneilmiön viilentämiä talvia. 

Joka tapauksessa, kierrätys kunniaan ja vaatteiden tarkoitus ei ole ainoastaan erottaa meitä muista alastomista apinoista, vaan myös tuoda esiin jotain syvällisempää. Siskoni tosin on hirveä muotinatsi nykyään ja olen ihan onneton hänen mielestään. Kuulemma baariin esimerkiksi ei saa mennä hupparissa. Kerran jouduin lainaamaan äidiltä mekkoa kotikaupungissani, jotta pääsin siskon kanssa bailaamaan. Jokseenkin noloa.

Tampere on kirpputorien ihmemaa, niitä löytyy keskustasta  jokaisesta kadunkulmasta ja vähän kauempaakin. Ikävä kyllä Tampere on myös hipstereiden ja köyhien opiskelijoiden kaupunki, jossa ekologisuus on nyt in ja vihreys vielä enemmän inessä, joten kaikki löydöt on jo löydetty ennen kuin tällainen tavallinen tallaaja jaksaa raahautua töiden jälkeen vilkaisemaan tarjontaa. Nykyään myös paikalliset hyväntekeväisyyskirpparit ovat ymmärtäneet, että jengi ei osta ainoastaan rahanpuutteessaan, vaan koska se on nyt hipsteriä ja coolia. Ja niinhän ne hinnat sitten pompsahtivat. Henkilökohtaisesti en jaksa maksaa käytetyistä Henkkamaukan rytkyistä 18 euroa vain koska ne on saatu lätkäistyä brändiltään viherpestyn kirppiksen ikkunalle. Suosittelen siis muille kirppishiirille pikkukaupunkien kirpputoreja ja äidin ja mummin vinttiä.

Työ? Onko se jotain syötävää?

Kuudes iltavuoro tällä viikolla starttasi juuri. En jaksa kirjoittaa, tässä kuvia.

Välillä voi kysyä myös neuvoa.

Olen aina pitänyt itseäni suhteellisen pystyvänä ja järkevänä. Naureskelen välillä mielikuvituspartaani asiakkaiden soittaessa jotain käsittämätöntä asiaa, kuten voiko pastakastiketta käyttää jauhelihan kanssa, jos tarjoiluehdotuksessa suositellaan kanaa. Maalaisjärki ja muut

Älypuhelimeni google-hakuhistoria kuitenkin kertoo surullista uusavuttomuuden sanomaa. Olin hakenut mm. "teltan pystytys" ja "pannukahvin keitto". Karu totuus iski kyllä nyt päin naamaa.

Klikkaanpa siis suosikkeihin tämän.

"Mitäs sinäkin tytönheitukka siinä möllötät?"

Asioita, joita aion tehdä kun olen vanha:

• Rähistä naapurin kakaroille, jotka kehtaavat nauttia elämästä ja nauraa.

• Parkkeerata rollaattorini kanssa keskelle marketin käytävää juttelemaan ystävieni Mainin ja Martan kanssa niinkin tärkeästä asiasta kuin jalkasienestä.

• Jutustella torimyyjän kanssa siitä, mitä mansikat maksoivat 40 vuotta sitten Tammelantorilla, ja kertoa mitkä senkin tyttösen/poikalapsen ongelmat ovat.

• Päivitellä sitä, miten paljon huonompi maailma on tänään verrattuna eiliseen.

• Möläytellä kaikenlaista pervoa teinipojille ja katsella reaktioita.

• Vaatia kaikkia antamaan minulle istumapaikkansa, varsinkin silloin kun muitakin paikkoja on vapaana.

• Soitella erilaisiin asiakaspalveluihin ja kertoa kaikki vaivani ja myös sukulaisteni vaivat.

• Heittää vitsiä omasta kuolemastani, jotta kaikki muut tuntevat olonsa epämiellyttäväksi. 

• Olla viisaampi kuin kaikki muut, varsinkin asioissa, joista en tiedä mitään

• Pyytää muita tekemään simppeleimmätkin asiat vuokseni vedoten jatkuvasti ikääni. Samasta syystä myös kieltäydyn opettelemasta mitään uutta, vaikka järjessäni ei ole mitään vikaa.

• Puhua kovalla äänellä, koska jos minä en kuule, ei kuule tietysti kukaan muukaan. Puhun varsinkin muiden asiat läpikotaisin bussissa käyttäen kokonaisia nimiä.

• Käyttää sanoja kuten "pojankloppi" ja "tytönheitukka" kaikista alle 60-vuotiaista.

• Käyttäytyä mulkusti, haukkua ihmisiä ja unohtaa kohteliaisuus kokonaan vedoten ikääni.

Aitoo menoo.

No nyt festaria koettu ihan Aitoon tavalla. Olimme reippaita (eli pihejä) ja päätimme tukea pienempiä (eli halvempia) kesäfestareita ja pakkasimme auton kohti Aitoon kirkastusjuhlia. Itse tapahtuma oli kivasti hoidettu, bändit hyvin valittu ja meininki oli jees muutenkin. Yritettiin olla Teekkarin kanssa myös inessä tässä nuorisoskenessä ja käytiin katsomassa JVG:tä keikalla. Kuunneltiin huikeat puolitoista biisiä, jonka jälkeen Teekkari totesi, että olipas se yllättävän paska. Henkilökohtaisesti en yllättynyt. Keikkojen päätyttyä kuitenkin huomasimme, että maalaisfestareilla on hyvinkin lannanhajuinen ominaispiirre: ne ovat täynnä juntteja. Enkä nyt tarkoita sitä, miten pukeutumiskoodina oli crocsit kesämekon kanssa tai että Retrodisco-nimisessä huoneessa haisi ihan hirveä hiki. Nämäkin seikat todettu, mutta olivat myös odotettavissa.

Kukaan ei kuitenkaan varoittanut junttiamiksista, jotka selvästi sukupolvesta toiseen ovat kokoontuneet ko. juhliin vertailemaan subbareidensa kantokykyä ja sitä, kenellä on juntein ja suurin auto (lue: pienin miehuus). Leirintäalue oli tarkoitettu vain lipun ostaneille, mutta jostain syystä alue oli kuitenkin koko yön jatkuneiden rave-bileiden tila.  Sääliksi kävi kaikkia, jotka yrittivät nukkua. Mm. meitä.

Kivan yllärin järjestivät myös kaksi kännissä olevaa mulkeroa, jotka huvikseen potkivat ihmisten telttoja ja repivät naruja irti. Kävimme sanomassa tyypeistä järjestyksenvalvojille, mutta heitä ei näyttänyt asia suuremmin surettavan. Turha sitä on nyt naapurin Jarpskelle käydä mitään sanomassa, tulee vaan ensi viikonloppuna snägärillä turpaan jos menee päätään aukomaan. Nukuimme sitten loppuyön autossa, vaikka basso soi niin kovaa että ovet tärisivät. Voi luoja.

Nyt joku neropatti mielessään tuhahtaa että mitäs läksit festareille,  jos et kestä. Olen kuitenkin könynnyt Suomen suurimmat festit läpi enkä missään ole kohdannut tilannetta, jossa vieraat olisivat saaneet luukuttaa bassoa enemmän kuin päälavalla ja tuhota nukkuvien ihmisten telttoja kenenkään siihen puuttumatta. Todella paskasti hoidettu  valvonta sanon minä. Onneksi alun perinkin meidän oli tarkoitus olla vain yksi yö. Ja vaikkei olisi ollutkaan, olisimme varmaan silti lähteneet kotiin jo sunnuntaina, koska yöunet ovat tärkeitä. Lähdimme sitten aamuseitsemältä kotiin nukkumaan, koska olemme vanhoja ja kalkkiksia ja arvostamme hyvää meininkiä ilman idiotismia. 

Muistutukseksi vielä pieni kysely.

a) oletko amisjuntti?

b) oletko festareilla aina ihan naamat?

c) en mitään näistä.

Jos vastasit c:n, jätä Aitoon kirkastusjuhlat väliin. Ainakin telttailun osalta. 

Sen siitä saa.

Oltiin todella reippaita ja mentiin eilen ajoissa nukkumaan. Teekkari joutuu menemään töihin kuudeksi, joten klo 04:45 herätys houkutti vällyjen väliin jo puoli yhdeksän aikoihin. Periaatteessahan sellainen seitsemän tuntia on normaalin aikuisen yöuni. Fiksua ja terveellistä, eikös niin.

Nukuinkin hetken sikeästi ja heräsin hirvittävään painajaiseen, jossa karhu oli juuri hyökkäämässä minun ja siskoni kimppuun. Sen jälkeen en saanutkaan enää yrityksistä huolimatta unta, koska olin ihan pirteä ja hyvin levännyt. Kello 00:44. Kiitos vaan, aivot.

Seuraavat neljä tuntia sitten pyöriskelin sängyssä, häiritsin Teekkarin unta, facebookkasin kaverin kanssa ja luin Agatha Christieni loppuun. Juuri kun meinasi uni tulla, Teekkarin kello pirahti soimaan. Kyllä nyt taas tuntuu pirtsakalta!

Teekkari lähti töihin ja keitin itselleni aamupalaksi puuroa, joka meni tietysti pilalle. Laitoin paljon omenahilloa, jotta ei tulisi heti ylös koko roska ja totesin, että samantien olisin voinut syödä äitin omppuhillon suoraan purkista. Nyt särkee päätä, enkä uskalla mennä enää nukkumaan, koska posottaisin varmaan menemään iltavuoroon asti, jolloin en saisi mitään aikaiseksi tänään.

En yritä enää koskaan mennä aikaisin nukkumaan. Huijausta, sanon minä.