Kirppuisia rytkyjä.

Käväisin tänään vähän UFFin tasarahapäivillä. Harvemmin käyn siellä, koska kohu ja ihmisoikeudet ja humanitäärisyys ja whatnot (paitsi että oikeasti en käy UFFilla, koska se on niin kaukana kodistani). Nyt kuitenkin oli kolmella eurolla haalittavissa kamaa, joten päätinpä katsastaa valikoiman. Aikaisemmilta kerroilta olen yleensä nyppinyt kyynärtaipeeseeni edullisia mekkoja ja niin kävi tälläkin kertaa. Kasa tuunattavia ja vähemmän tuunattavia rytkyjä pakattiin keltaiseen muovipussiin ja laitettiin kaappiin odottamaan rakkaan Singerini laulua. 

Olen aina ollut vähän kirppishiiri, teininä kaivelin vanhempieni vinttiä ja pidin sekä äiskän että iskän 70-luvun vaatteita, koska ne olivat vaan niin paljon siistimpiä kuin jotkut Henkkamaukka-rytkyt ja kestivätkin paremmin (olivathan ne kestäneet jo useamman vuosikymmenen). Siihen aikaan ei tosin kotikaupungistani löytynytkään mitään isoja vaateliikkeitä, Lindexin saapuminen oli vuosisadan tapaus. Kerran talvella äiti osti mulle sellaisen tosi pöyheän ja muhkuraisen toppatakin, joka olikin pikkuisen liian kuuma länsirannikon talveen. Ostin sitten kirppikseltä itselleni 50 markalla about kolme numeroa liian ison villakangastakin, josta oli vuori revennyt ja pidin sitä koko talven äidin vastalauseista huolimatta. Michelinukkotakki jäi kaappiin odottamaan kasvihuoneilmiön viilentämiä talvia. 

Joka tapauksessa, kierrätys kunniaan ja vaatteiden tarkoitus ei ole ainoastaan erottaa meitä muista alastomista apinoista, vaan myös tuoda esiin jotain syvällisempää. Siskoni tosin on hirveä muotinatsi nykyään ja olen ihan onneton hänen mielestään. Kuulemma baariin esimerkiksi ei saa mennä hupparissa. Kerran jouduin lainaamaan äidiltä mekkoa kotikaupungissani, jotta pääsin siskon kanssa bailaamaan. Jokseenkin noloa.

Tampere on kirpputorien ihmemaa, niitä löytyy keskustasta  jokaisesta kadunkulmasta ja vähän kauempaakin. Ikävä kyllä Tampere on myös hipstereiden ja köyhien opiskelijoiden kaupunki, jossa ekologisuus on nyt in ja vihreys vielä enemmän inessä, joten kaikki löydöt on jo löydetty ennen kuin tällainen tavallinen tallaaja jaksaa raahautua töiden jälkeen vilkaisemaan tarjontaa. Nykyään myös paikalliset hyväntekeväisyyskirpparit ovat ymmärtäneet, että jengi ei osta ainoastaan rahanpuutteessaan, vaan koska se on nyt hipsteriä ja coolia. Ja niinhän ne hinnat sitten pompsahtivat. Henkilökohtaisesti en jaksa maksaa käytetyistä Henkkamaukan rytkyistä 18 euroa vain koska ne on saatu lätkäistyä brändiltään viherpestyn kirppiksen ikkunalle. Suosittelen siis muille kirppishiirille pikkukaupunkien kirpputoreja ja äidin ja mummin vinttiä.