Tulin äsken kaupasta. Sinne vie yleensä liukuportaat, mutta ne ovat nyt remontin takia pysähdyksissä, joten ihmiset vain kävelevät niitä pitkin ylös-alas. Kaupasta tullessa ylöspäin menevä jono oli mateleva ja huomasin sen johtuvan vanhemmasta rouvashenkilöstä, joka kulki jonon ensimmäisenä todella hitaasti. Yhtäkkiä rouva pysähtyi ja jäi seisomaan, jolloin viisi edessäni ollutta henkilöä ohitti tämän. Minuahan ei ole kotona kasvatettu miksikään ohihiippailijaksi, joten kysäisin mammalta, että tarvitsetteko apua. Mamma tähän sanoi hieman värisevällä äänellä, että kassit ovat kyllä painavat, mutta kyllähän tämä tästä. Reippaana tyttönä nappasin sitten ostoskassin käteeni (joka ei ollut painava minulle, mutta mummolle epäilemättä oli) ja sanoin, että "no jospa ainakin tämän ylämäen verran kannan." Siinä sitten tepastelin mummon tahtiin perässä ja lahjoitin kassin takaisin portaiden yläpäässä. Rouva oli hyvin kiitollinen ja sanoi, että toivottavasti joku auttaa minua, kun minulla on hätä. Tuli todella hyvä mieli.
Niille viidelle ihmiselle, jotka eivät pysähtyneet noin 15 sekunniksi jututtamaan mummoa (olisihan tällä voinut olla joku suurempikin hätä), toivotan oikein leppoisia vanhuuspäiviä yksin ja vailla apua siinä kaikkein karseimmassa laitoksessa, jonne ei edes pahimman vihamiehen soisi joutuvan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti