No upsista stna.

Harvemmin jaksan nurista asiakaspalvelusta, mutta nyt on kyllä niin hirveetä kakkaa, että pakko purnata. Tilasin uuden kännykän ja ihka ensimmäistä kertaa käytin Amazonia. Noh, se tulee erään nimeltämainitsemattoman pakettifirman kautta, ja pakettia pääsee kivasti seuraamaan seurantakoodilla heidän nettisivujensa kautta. 

Pitkän aikaa paketti oli ajallaan ja sen näki seurannasta, että tänään pitäisi tulla. Nyt tänään sinne olikin pompsahtanut yhtäkkiä huominen jakelupäiväksi. Soitin asiakaspalveluun, että en todellakaan voi venailla enää toista päivää kotona, että joku kuriiri sieltä ehtisi pamahtaa paikalle. Ilokseni sain kyllä kuulla, että tuleehan se tänään, järjestelmä vain bugittaa. Kuitenkin, jotta saisin pakettini ajallaan minun täytyisi olla kotona aina klo 19 asti. Kysyin vienosti, että voisikohan kuski soittaa esimerkiksi kun on tulossa (kuten eräässä toisessa firmassa tehdään), mutta ehei, kuskeilla "ei ole puhelimia" ja eiväthän hekään tiedä, milloin tulevat. "Meillä ei ole soittopalvelua". Näköjään ei ole edes palvelua.

Kuka oikeasti on kotona arkipäivänä klo 10-19? Vaikka olisit kuinka työtön yh-äiti tai alkoholisoitunut pitkäaikaistyötön, ei silti jaksa vain venailla, että tuleekohan se nyt tällä minuutilla vai ei. Jos käyt kaupassa ja paketti yrittää tulla silloin, missaat sen. Sitten sitä yritetään samalla mielivaltaisella tavalla toimittaa muutaman kerran, ja jos ei onnistu niin paketti lähtee takaisin sinne mistä tulikin. Onneksi vaihtoehtona oli jättää valtakirja oveen, jotta kuski voi vain jättää paketin oven taakse. Mainio ajatus mm. siksi, että asun kerrostalossa Tampereen keskustassa. 

Yritin soittaa jo tiistaina, että kävisikö niin, että joku kävisi paketin noutamassa heiltä, ettei mun tarvitsisi hengailla kotona koko päivää. Puhelu meni jonnekin, jossa ei puhuta suomea (mikä ei ole ongelma mulle, koska puhun lontoota joka päivä töissä, mutta vähän saattaisi jotain Pihtiputaan mummoa harmittaa), ja miellyttävä-ääninen herrasmies sanoi, että voin soittaa seuraavana aamuna seitsemältä, että se tullaan noutamaan. Mitäs öh, vittua? Arvatkaa soitinko seitsemältä aamulla. Noh, nyt sen saa sitten käydä niinkin laveaan noutoaikaan hakemassa kuin klo 18-19, koska vaikka netissä luki jakelupäivän olevan huomenna, se paketti on jo napattu auton kyytiin ja siellä se körröttelee. 

Voi tsiisus että ottaa päähän. 

Ilkeä rant daijuismista.

Voihan samperin Facebook. Aikaisemmin ihmiset saivat velloa omassa tyhmyydessään elinpiiriensä sisäpuolella, mutta onneksi Facebook on tuonut meille kaikille tiedon siitä, miten daijuja ihmiset osaavat olla. Pahimmat pässit olen piilottanut feedistäni, mutta silti niitä aina välillä sinne pompsahtelee. Sitten pitääkin vähän purra hammasta, ettei kirjoita mitään ilkeää, koska mikään ei ole niin noloa kuin tapella julkisesti Facebook-seinällä.

Jaetaan linkki, joka on jotenkin hiukan poliittisesti tai yhteiskunnallisesti sävyttynyt ja siihen kylkeen kirjoitetaan jotain välkkyä, kuten "feministit taas vihaavat miehiä, kuten aina" tai "tätäkään ei olisi tapahtunut Kekkosen aikaan". Hetkisen ajan päästä kommenttiosuus täyttyy puoltavista kaveridaijuista, jotka nyökyttelevät päätään, että olipas se oivasti sanottu ja kyllä, turvapaikanhakijat vaan takaisin sinne missä pippuri kasvaa, koska näi o ja pakolaisiakin vaan hyysätään, plus tietty kukkahattutädit ja jotain taikaseinästä!

Tehdään kuitenkin nyt se pieni, mutta merkittävä ero kahden rasittavan ihmistyypin välillä. Toiset näistä ihmisistä ovat vain tyhmiä. Heidän älykkyytensä ei riitä kuin siihen pieneen kapeaan kaistaleeseen, joka kattaa juuri ja juuri iltapäivälehdistön lööpit ja ehkä Aamulehden kommenttiosion. Mitään suurta ja mullistavaa keskustelua on turha odottaa, sillä Tyhmä-Daijut eivät muuta katsantokantaansa, vaikka vetäisit tieteellisesti perustelluilla argumenteilla heitä turpaan. Kun kerran on kekkastu joku idea, se idea pysyy. Älä siis turhaan edes yritä.

Mutta sitten on aina se toinen tyyppi. Ihminen, joka on kyllä fiksu, mutta ei ole vain viitsinyt ottaa asioista selvää, ennen kuin on päättänyt muodostaa mielipiteen. Se mielipide on voitu poimia mistä tahansa niistä iltapäivälehtien lööpeistä aina blogikirjoituksiin asti, sen verran on sitä kuitenkin napsittu, että argumentit ovat olemassa, vaikka niillä ei mitään totuuspohjaa olisikaan. Fiksu-Mutta-Taustatiedoton-Daiju ajaa omaa ajatustaan jyrän lailla eteenpäin, usein käyttämällä hienoja sivistyssanoja, joilla ei ole mitään funktiota koko keskusteluun, eikä aiokaan ottaa selvää mistään taustatekijöistä minkään suhteen. Tällaiset ihmiset ärsyttävät ja raivostuttavat, koska jos Tyhmä-Daiju ei tajunnut faktoista vielä mitään, luulisi että Fiksu-Daiju tajuaisi. Tietosi eivät kuitenkaan merkitse hänelle mitään, koska niitä ei ole luettu siitä tietystä lähteestä, jota hän käyttää raamattunaan, ja joka on erehtymätön ja pysyvä ja ikuinen ja (varsinkin) vailla tieteellistä keskustelua.

Molemmat tyypit siis aiheuttavat päänsärkyä viimeistään siinä vaiheessa kun hakkaat päätäsi seinään. Vastarinta on turhaa, ja argumentointi vastaan vielä vähemmän hyödyllistä.

Suutuitko tästä tekstistä? Se tarkoittaa vain, että tunnistit itsesi. Joten lopeta olemasta daiju tai ainakin lopeta niiden linkkien jakelu kommentaariosi kera. Kiitos.

Meitä on moneen junaan.

Ihmiset ovat niin erilaisia. Tänään steppailin yliopistolle lukupiirin jälkeen lounaalle ja satuin kuulemaan sivukorvalla kahden tytön keskustelun. Toinen näytti älypuhelimestaan toiselle videota lauantai-illan huumasta ja katsoja kiljahteli ihastuksesta, mm. "tosi hieno" ja "tyylikäs" -lauseet mainittiin. Kuulin juuri ennen ovesta astumistani mistä puhuttiin: juuri siitä samasta baarin psykedeelisestä epilepsiavideosta, jota kritisoin edellisessä postauksessani.

 

 

Karikatyyrinen baari-iltama.

Olin eilen pitkästä aikaa ihan nuorison diskoteekissä käymässä. Ilta oli meni kuten lauantai-illat usein menevät: istuttiin iltaa ystävien kanssa, mussutettiin, juteltiin, naurettiin. Puolenyön aikoihin lähdimme hyvällä fiiliksellä hyytävään pakkasyöhön jonottelemaan baariin. Onneksemme jouduimme venailemaan vain noin kymmenen minuuttia, mutta varpaathan siinä ehti jäätyä kun mittari paukutteli kahtakymmentä pakkasastetta. Sääliksi kävi niitä, jotka meidän jälkeemme sinne yrittivät, jono oli silloin jo huomattavasti pidempi ja kylmempi. 

Lauantai-illan dj:nä toimi mimmi, jonka silmäluomet oli maalattu kirkkaansinisiksi. Tytöillä, jotka näyttivät olevan noin 12-vuotiaita, oli napapaidat ja korkeavyötäröiset housut. Monella oli glow stickejä ja valokaapelirannekkeita. Pikkuhiljaa aloin ymmärtää matkustaneeni yhtäkkiä takaisin 90-luvulle. Olin vain itse 15 vuotta vanhempi kuin viimeksi, joten ysärimuoti oli jo mielessäni muuttunut huvittavaksi muistoksi valkuva-albumien sivuille. Nyt se kuitenkin oli taas vahvasti läsnä liitettynä toki nykyajan hipsterimuotiin, jossa päälle kiskotaan mitä tahansa kaapista löytyvää äidin kukkamekoista valkoiseen yöpaitaan. Olen aika varma, että yhdellä mimmillä oli päällään pitkikset, eli tyttöjen pitkät kalsarit, joissa oli kukkakuvioita. Äitini olisi saanut sydänkohtauksen jos olisin sellaisissa lähtenyt kotoani ulos. 

Ilmeisesti nykyajan diskoteekissä on muodikasta heijastaa liikkuvaa kuvaa valkokankaalle. Se voisi jopa toimia jos kuvia olisi enemmän kuin muutama ja niissä olisi jotain ideaa. Kuvissa oli esimerkiksi animesusi, joka pienen tarkastelun jälkeen juoksi, mutta oikeasti toiminta näytti joltain ihan muuta. Screenin iskulauseita olivat myös mm. "twerk" ja "yolo". Maailmankansalaisuus ja itämaalainen mentaliteetti oli myös tuotu muodin mukaisesti esille, videolla oli psykedeelinen om-tavu, joka vaihtoi väriä kilpaa taustan kanssa ja pomppiva jin ja jang -symboli. Pahin oli kuitenkin Paavo Pesusienen naamalla varustettu hymiö, joka pieneni ja suureni hypnoottisesti. Olimme selkeästi käyttäneet aivan liian vähän huumeita siihen paikkaan. 

Epileptinen twerkkaus dubstepin tahtiin ei loppujen lopuksi pitkään innostanut, varsinkin kun se tuli tehdä 10 vuotta nuorempien seurassa, jotka ovat pukeutuneet kuin ala-asteen naamiaisiin. Luovutin puoli kahdelta. Ehkä pitäydyn niissä ravintoloissa, joissa kuulee keskustellakin, kukaan ei meinaa heiluttaa lerssiä baaripöydämme vieressä ja seinällä ei ole animetyttöjä, joiden ainoa liike on silmien räpyttely. 

Vanhus kuittaa.

Pointti tehty selväksi.

Näillä ohjeilla tehtyyn esseeseen tuli seuraavanlaista palautetta:

Erinomainen lopputyö. Oppimispäiväkirja on pohdiskeleva ja keskusteleva, se yhdistää luentojen teemoja omiin kokemuksiin ja näkemyksiin, ja keskustelee myös akateemisen kirjallisuuden kanssa. Tätä oli ilo lukea.
Grade: 5

I rest my case.

Henkilökohtaista kapinaa.

Teen sukkalangasta lapasia.

Feikkihikarin vinkit esseenmuodostukseen.

Sieluni itkee mustaa verta kun saan vertaisarvioida kanssaopiskelijoiden esseitä. Joskus siksi, että ne ovat niin tiukkaa settiä, yleensä kuitenkin jostain ihan muusta syystä.

Välillä on vain liian kiire, liian vähän motivaatiota, kova nälkä, opiskelijabisseä tarjolla hyvässä seurassa tai telkkarista tulee Doctor Who. Sellaisina päivinä / viikkoina / kuukausina ei vain pysty tai kykene iskemään viitosta maalitauluun vaan on pakko koittaa etsiä se aidan matalahko kohta ja toivoa parasta.

Diipadaapa-yhteiskuntatiede-essee-oppimispäiväkirjan arvosanan saa lopulta muutettua aika helposti surkeasta kakkosesta tyydyttäväksi kolmoseksi tai kenties jopa ylpeiltäväksi nelkku-kelkkuseksi, jos vain jaksaa pikkuruisen panostaa. Olen jo niin kauan sluibaillut esseideni kanssa menemään, että on aika jakaa huimaavan menestykseni salaisuudet.

• Lue ohjeet. Jos ohjeissa lukee, että sivumäärä on 7-10, 4 on liian vähän ja 15 liian paljon. Kannattaa myös tsekata mitä varsinaisesti kysytään eli mikä on esseen aihe. Jos aiheena on "suomalaisen nuorisokulttuurin radikalisoituminen", en suosittele kirjoittamaan nepalilaisista lammaspaimenista. Ellet sitten sido sitä oikeaan aiheeseen jotenkin tykillä tavalla. Siinä tapauksessa olet vapaa kokeilemaan onneasi.

• Lukaise essee läpi edes kerran ennen palauttamista. Jos kirjoitat vimmalla viisi tuntia putkeen ja klikkaat heti perään "send", esseen lukija ja arvostelija tulee varmasti huomaamaan, että se on kirjoitettu hutaisten ja kiinnostumisen aste on ollut luokkaa kivilemmikki. "Tämä teoria on kuitenkin sitä että peruna" -lauseet antavat aina fiksun kuvan kirjoittajasta. 

• Sivumäärä jäi vajaaksi ja kaikki on jo sanottu? Älä yritä pitkittää tekstiä lässyttämällä loppuun jotan turhaa moralisoivaa kakkaa, vaan lisää lihaa luiden ympärille kirjoituksen koko matkalta. Huomaat varmasti lukiessasi läpi tekstiä, että johonkin saa laitettua vähän lisätietoa, yhden sivulauseen, esimerkin, omakohtaisen kokemuksen, hyvän idean jne. Ennen kuin huomaatkaan, lisäsivut ovat pamahtaneet loppuunkin.

• Muista hyvä kieli. Yhdyssanat ja pilkut ainakin. Puhekieliset ilmaukset alkavat helposti kummitella vimmakirjoittamisessa, mutta ne voi jälkikäteen korjata.

• Käytä synonyymeja. Jos toistat koko ajan samaa termiä, teksti vaikuttaa viimeistelemättömältä ja tylsältä.

• Muista muotoilu. Oletko intellektuelli esseisti, joka ei halua ahdistavien rakenteiden rajoittavan luovaa kirjoittamistasi? Todennäköisesti esseetäsi lukiessa kaikkia vain vituttaa, kirjoitit sitten kuinka hyvin tahansa. Tasaa reunat, käytä väliotsikoissa erilaista fonttia, laita sivunumerot ja riviväliä tarpeen vaatiessa. Siistit puitteet ja silkkoa sisältä on parempi kuin silkkoa sisältä ja ruma kakku. 

• Käytä alan termistöä fiksusti, mutta älä ole fakki-idiootti. Ylimielisyys ja ahdasmielisyys kävelevät helposti käsi kädessä. Yritä keksiä itsellesi myös vasta-argumentti, jolla voisit saada lisäsyvyyttä pintaliitotekstiisi. Edes joku pieni. 

Mikään näistä ei tietenkään päde, jos esseesi lukee hörhöistynyt sosiaalipsykologian professori, jonka arvosteluasteikko on tyyliä noppa, ja läsnäolosikin on railakkaasti jäänyt huomaamatta "kirjanpidollisista syistä". Sille ei sitten voi sitten mitään. Jos kohtaat ko. arvostelijan, mene bisselle ja yritä unohtaa. Muussa tapauksessa: onnea kirjoittamiseen!

Käsittämätöntä (auto)perseilyä.

Asioita, joita halusin tehdä tänään:

• Katsella leffaa.
• Olla Teekkarin kainalossa.

Asioita, joita sain tehdä:

• Auttaa Teekkaria hinuttamaan autoa parkista pois, koska Audin omistava ihmisperse oli tehnyt sikaparkin ja lukinnut Opeliskin miltei pakuun kiinni. Ilman ulkoista vahtia auto olisi varmaankin jäänyt paikoilleen. 
• Näyttää Teekkarille valoa, kun hän yritti tukkia reikiä, jotka joku arjen sankari oli porannut Opeliskin bensatankkiin varastaakseen ko. nestettä.
• Pessyt bensaisia jalanjälkiä lattialtani. Matto on vielä pesemättä.

Jossain vaiheessa vittuuntunut ääni kuului auton alta ja sanoi "alan pikkuhiljaa ymmärtää, miksi susta ihmiset on perseestä."

Vuosi vaihtuu ja karavaani kulkee.

Parempaa maailmaa vuodelle 2014, rakkaat lukijat.

Toivotan aina parempaa vuotta, vaikka oikeasti viime vuosi on ollut yksi parhaimmin toimineista. Sanon "parhaiten toimiva", koska siinä ei ollut varsinaisesti mitään vikaa, mutta vuoden 2012 muutoksen vaaleanpunaiset tuulet olivat sen verta kivoja, että jälkimmäinen, arjen mukavuutta ja opinnollisia onnistumisia sisältänyt vuosi tuntui väistämättä vähän tylsemmältä. Olen tosin viimeinen ihminen, jonka kuulet parjaavan tylsää elämää, sillä ahdistavien vuosien jälkeen mukava sohvannurkka, lenkkeilykaveri ja aamuinen kahvikuppi ovat parasta mitä tiedän.

Tää on sulle, Laura.

Aika moni tekee vuotuisen itsereflektionsa vuoden vaihtuessa, mutta itse sijoitan sen yleensä alkusyksyyn, koska silloin on mahdollisuus tehdäkin jotain uutta, esimerkiksi aloittaa tanssikurssi. Lenkkeilyharrastuksen aloitus saattaa olla hyvä idea aattoyön pikkutunteina kaverin kanssa pizzalla, mutta mieli saattaa muuttua kun darrassa katsot ikkunastasi ulos ja sataa taivaan täydeltä räntää.

Toivon tulevalta vuodelta vain että se on täynnä naurua, kuivia varpaita, iltapäivään venyviä lounaita, kirjaston ikkunasta tuijottelua, laiskoja sunnuntaipäiviä ja ystävyyden tunnetta.