Olin eilen pitkästä aikaa ihan nuorison diskoteekissä käymässä. Ilta oli meni kuten lauantai-illat usein menevät: istuttiin iltaa ystävien kanssa, mussutettiin, juteltiin, naurettiin. Puolenyön aikoihin lähdimme hyvällä fiiliksellä hyytävään pakkasyöhön jonottelemaan baariin. Onneksemme jouduimme venailemaan vain noin kymmenen minuuttia, mutta varpaathan siinä ehti jäätyä kun mittari paukutteli kahtakymmentä pakkasastetta. Sääliksi kävi niitä, jotka meidän jälkeemme sinne yrittivät, jono oli silloin jo huomattavasti pidempi ja kylmempi.
Lauantai-illan dj:nä toimi mimmi, jonka silmäluomet oli maalattu kirkkaansinisiksi. Tytöillä, jotka näyttivät olevan noin 12-vuotiaita, oli napapaidat ja korkeavyötäröiset housut. Monella oli glow stickejä ja valokaapelirannekkeita. Pikkuhiljaa aloin ymmärtää matkustaneeni yhtäkkiä takaisin 90-luvulle. Olin vain itse 15 vuotta vanhempi kuin viimeksi, joten ysärimuoti oli jo mielessäni muuttunut huvittavaksi muistoksi valkuva-albumien sivuille. Nyt se kuitenkin oli taas vahvasti läsnä liitettynä toki nykyajan hipsterimuotiin, jossa päälle kiskotaan mitä tahansa kaapista löytyvää äidin kukkamekoista valkoiseen yöpaitaan. Olen aika varma, että yhdellä mimmillä oli päällään pitkikset, eli tyttöjen pitkät kalsarit, joissa oli kukkakuvioita. Äitini olisi saanut sydänkohtauksen jos olisin sellaisissa lähtenyt kotoani ulos.
Ilmeisesti nykyajan diskoteekissä on muodikasta heijastaa liikkuvaa kuvaa valkokankaalle. Se voisi jopa toimia jos kuvia olisi enemmän kuin muutama ja niissä olisi jotain ideaa. Kuvissa oli esimerkiksi animesusi, joka pienen tarkastelun jälkeen juoksi, mutta oikeasti toiminta näytti joltain ihan muuta. Screenin iskulauseita olivat myös mm. "twerk" ja "yolo". Maailmankansalaisuus ja itämaalainen mentaliteetti oli myös tuotu muodin mukaisesti esille, videolla oli psykedeelinen om-tavu, joka vaihtoi väriä kilpaa taustan kanssa ja pomppiva jin ja jang -symboli. Pahin oli kuitenkin Paavo Pesusienen naamalla varustettu hymiö, joka pieneni ja suureni hypnoottisesti. Olimme selkeästi käyttäneet aivan liian vähän huumeita siihen paikkaan.
Epileptinen twerkkaus dubstepin tahtiin ei loppujen lopuksi pitkään innostanut, varsinkin kun se tuli tehdä 10 vuotta nuorempien seurassa, jotka ovat pukeutuneet kuin ala-asteen naamiaisiin. Luovutin puoli kahdelta. Ehkä pitäydyn niissä ravintoloissa, joissa kuulee keskustellakin, kukaan ei meinaa heiluttaa lerssiä baaripöydämme vieressä ja seinällä ei ole animetyttöjä, joiden ainoa liike on silmien räpyttely.
Vanhus kuittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti