Parempaa maailmaa vuodelle 2014, rakkaat lukijat.
Toivotan aina parempaa vuotta, vaikka oikeasti viime vuosi on ollut yksi parhaimmin toimineista. Sanon "parhaiten toimiva", koska siinä ei ollut varsinaisesti mitään vikaa, mutta vuoden 2012 muutoksen vaaleanpunaiset tuulet olivat sen verta kivoja, että jälkimmäinen, arjen mukavuutta ja opinnollisia onnistumisia sisältänyt vuosi tuntui väistämättä vähän tylsemmältä. Olen tosin viimeinen ihminen, jonka kuulet parjaavan tylsää elämää, sillä ahdistavien vuosien jälkeen mukava sohvannurkka, lenkkeilykaveri ja aamuinen kahvikuppi ovat parasta mitä tiedän.
Aika moni tekee vuotuisen itsereflektionsa vuoden vaihtuessa, mutta itse sijoitan sen yleensä alkusyksyyn, koska silloin on mahdollisuus tehdäkin jotain uutta, esimerkiksi aloittaa tanssikurssi. Lenkkeilyharrastuksen aloitus saattaa olla hyvä idea aattoyön pikkutunteina kaverin kanssa pizzalla, mutta mieli saattaa muuttua kun darrassa katsot ikkunastasi ulos ja sataa taivaan täydeltä räntää.
Toivon tulevalta vuodelta vain että se on täynnä naurua, kuivia varpaita, iltapäivään venyviä lounaita, kirjaston ikkunasta tuijottelua, laiskoja sunnuntaipäiviä ja ystävyyden tunnetta.
Toivotan aina parempaa vuotta, vaikka oikeasti viime vuosi on ollut yksi parhaimmin toimineista. Sanon "parhaiten toimiva", koska siinä ei ollut varsinaisesti mitään vikaa, mutta vuoden 2012 muutoksen vaaleanpunaiset tuulet olivat sen verta kivoja, että jälkimmäinen, arjen mukavuutta ja opinnollisia onnistumisia sisältänyt vuosi tuntui väistämättä vähän tylsemmältä. Olen tosin viimeinen ihminen, jonka kuulet parjaavan tylsää elämää, sillä ahdistavien vuosien jälkeen mukava sohvannurkka, lenkkeilykaveri ja aamuinen kahvikuppi ovat parasta mitä tiedän.
![]() |
Tää on sulle, Laura. |
Toivon tulevalta vuodelta vain että se on täynnä naurua, kuivia varpaita, iltapäivään venyviä lounaita, kirjaston ikkunasta tuijottelua, laiskoja sunnuntaipäiviä ja ystävyyden tunnetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti