Vettä sataa ja kaikkia...

Hei ihmiset!

Ulkona on pimeää. Varsinkin silloin kun sataa vettä tai on sumua. Joten voisitko sinä, joka juokset minua vastaan pyörätiellä mustassa asussa ilman heijastinta, valoa tai älyä, edes yrittää väistää, jotta minun ei tarvitsisi tehdä äkkiväistöliikkeitä autotien puolelle. Mieluustihan väistelen erilaisia mustan sävyjä mukailevia spandex-ihmeitä ja heidän kavereitaan pyörätiellä, mutta ihan omankin turvallisuutesi vuoksi: käytä heijastinta, idiootti.

P.S. kaikkien pyöräilijöiden kannattaisi käyttää valoa, myös niiden, jotka syöksyvät autotielle ilman suojatiemerkintää rotvallin ylitse. Joku voisi sanoa, että kenties juuri heidän tulisi käyttää heijastinta, mutta tästähän selkeästi voi olla montaa mieltä. 

Lehdet tippuu puista ja aika kuluu kuista: 30 vuotta.

Kun siskoni oli teini-ikäinen, sanoin hänelle, että täysi-ikäisyyden saavutettuaan, vien hänet baariin. Sisko totesi tähän, että olen silloin jo niin ikivanha, että eihän hän jonkun ikäihmisen kanssa nyt voi baariin lähteä! Sisko on allekirjoittanutta viisi vuotta nuorempi, eli ikäihminen teini-ikäisen silmissä on yli 23-vuotias. Tsiisus.

Tästä keskustelusta on aikaa kymmenisen vuotta, ja sisko-parkakin on joulukuussa jo lähempänä viittäkymmentä kuin syntymäänsä. Ammoinen vuoropuhelu tuli tapetille lauantaina, kun tapahtui jotain semisti spesiaalia: täytin 30 vuotta. 

Joskus kuvittelin, että on asioita, joita pitää tehdä ennen kuin täyttää 30. Muuttaa Pariisiin, ottaa lävistys, mokailla, ottaa perhostatuointi nilkkaan, liftata ja elää villinä ja vapaana. Nyt taas tuntuu, että elämä on edelleen yhtä kesken kuin 20-vuotiaana, ja kaiken, mikä on jäänyt tähän mennessä tekemättä, voi vielä tehdä, jos siltä tuntuu. Ja mikä parasta, jos ei tunnu, ei ole pakko! Tietysti keho ei palaudu enää yhtä nopeasti aamuseitsemän jatkoilta, mutta sitten pitää vain juoda enemmän vettä. 

Nuoriso piruilee iästäni, mutta vaikka välillä kaipaan rypytöntä naamaani, olen kuitenkin onnellinen, etten ole enää 20-vuotias. Koska totta puhuen, olin kyllä ihmisenä ihan perseestä silloin. Kai sitä ääliöinkin ihminen kehittyy väkisinkin, kun ikää karttuu. 

Tässä vähän samastumispintaa muille (henkisesti tai fyysisesti) 30-vuotiaille. 

Kokkaat yleensä itse sen sijaan että söisit ulkona tai einesruokaa.

Unelmoit, että elämäsi olisi sittenkin ollut toisenlainen. 

 

Töissä asiakkaat ovat aika pitkälti perseestä, silti menet sinne vuodesta toiseen.

Puhut liikaa menneestä ja muistelet, miten joskus oli paremmin. 

Elämän yltyessä liian paskaksi, nielet vain turhautumisesi ja fantasioit erämökistä keskellä korpea. 

Yrität neuvoa nuorempiasi, mutta pääsi sisällä tiedät, 

että sinusta ei ole oikeasti neuvomaan ketään. 

Parhaat ystäväsi ovat vähintään kymmenen vuoden ajan olleet samoja. 

Kestät kritiikkiä kuten aikuisen kuuluu.

Sinulla on päämärätietoisia suunnitelmia, 

joihin olet pyrkinyt aktiivisesti jo viitisen vuotta vähintään. 

Kriteerit kumppaniksesi on noussut ja rimaa on vaikea ylittää.

Punnitset toimiasi ja teet päätökset perustuen järkeen. 

Olet löytänyt jo rinnallesi ihmisen, 

joka on samalla rakastajasi ja paras ystäväsi. 

Suhtaudut ihmisiin, joista et pidä, 

järkevästi ja kunnoittaen, vaikka mielipiteenne eroavatkin. 

Samalla suhtaudut kypsästi etkä ollenkaan ylimielisesti nuorempiisi.

Kohtaat tekemäsi virheet ja pyrit korjaamaan seuraukset. 

Jokainen mokaa ja se on okei.

Itsetuntosi on kohdillaan.

Tiedät asioita.

Olet rationaalinen ja harkitseva. 

Punnitset tarkkaan eri vaihtoehtoja ennen päätöksentekoa.

Tiedät, että vain kovalla työnteolla ja ahkeruudella 

voit saavuttaa turvatun tulotason. 

Suhtaudut nykyteknologiaan uteliaasti ja uutta oppien. 

Olet edelleen mukana skenessä. 

Jokainen päivä on mielestäsi lahja ja mahdollisuus! 

Syleilet elämää ja elät jokaisen hetken kuin se olisi viimeisesi!

Tai sitten ei millään näistä ole väliä, ja teet edelleen miten parhaaksi näet. 

Haluaisitko saada töitä?

Hei!

Tarjoamme mukavan, hyväpalkkaisen ja kiiltävän työpaikan aivan kaupungin keskustassa. Työyhteisö on nuorekas, innovatiivinen, energinen ja ekstrovertiaalinen. En ole varma, onko tuo viimeinen sana, mutta tarkoituksena olikin laittaa vain hienolta kuuluvia sanoja putkeen peräkkäin. Palkkaus toteutuu siten, että teet mahdottomilla standardeilla noin 12-tuntisia päiviä provikalla, jolla saat ehkä juuri ja juuri vuokrasi maksettua. Maksamme mahdollisimman vähän, koska työnhakijoita on niin paljon, että aina joku ääliö tarttuu tähänkin "tilaisuuteen". Oletko sinä juuri se?

Olethan ihmisenä sosiaalinen, jees-mies, hyvä tyyppi, joustava, venyvä ja kevyen sitruksinen. Työnhakijalta edellytämme ylempää korkeakoulututkintoa, hyvää kielitaitoa (vähimmäisvaatimuksena englanti, ranska, saksa, swahili ja klingon), kauniita kasvonpiirteitä ja kokemusta vähintään 25 vuotta. Ajokortti, lentolupakirja, plussakortti ja Mensan jäsenyys luetaan eduksi.

Paikkaan hakeminen tapahtuu sähköisellä lomakkeella, joka toimii ainoastaan maailman paskimmalla selaimella, ja jota ei pysty tallentamaan kesken täyttämisen. Lomakkeeseen tulee syöttää kaikki tiedot käsin, mutta muista lisätä myös erillinen CV ja kirjallinen hakemus mukaan. Varo käyttämästä lomakkeen täyttöön liikaa aikaa, sillä lomakkeen kirjautuminen vanhenee 2 minuutin välein. 

Lomakehakuprosessin jälkeen seulomme erilaisten mielivaltaisten järjestelmien avulla hakijoista (odotamme noin 1400 hakemusta) 5 hakijaa, jotka haastattelemme. Muille, eli hyvin todennäköisesti sinulle, lähetämme sähköpostilla automatisoidun, kieltävän vastauksen, jos jaksamme. Yleensä emme kuitenkaan jaksa, joten turha odottaa mitään väliaikatietoja prosessista. 

Lisätietoja työtehtävästä emme anna, kokeile vaikka Bing-hakua. 

Onnea prosessiin ja lopeta valittaminen työttömyydestäsi, sillä työ ei tekevältä lopu eikä kukko käskien laula!

Työaika: Nollatuntisopimus, koska emme halua tarjota mitään turvaa.

Työn luonne: Osa-aika ja vitutustyö.

Palkkaus: Mielivaltainen provikka. Satunnaiset perjantaipullot lasketaan palkkaan sisältyviksi. 

Tampereen kaupunki vihaa pyöräilijöitä.

Joku voisi sanoa, että kesä on työmatkapyöräilyn parasta aikaa. Valoa on, tarmoa on, tiet ovat suurimmaksi osaksi ajasta vailla lumimoskaa. Pyöräily säästää luontoa ja kohottaa kuntoa ja fiilistä, töissä jaksaa paremmin, ja onnellinen ihminen maksaa onnellisena myös veronsa ja ostaa kulutustuotteita. Miksi siis ei pyöräilisi joka päivä töihin, kysynpä siis?

"KOSKA ET VAAN VOI, HAHHAHHAAA HAISTAPA VAIKKA PASKA!!!!" 

Rakkain terveisin, Tampereen kaupunki 2015.

Hyviä ideoita: tehdä katutöitä ja kunnossapitoa.

Huonoja ideoita: tehdä katutöitä kaikilla kevyen liikenteen väylillä samalla alueella, samaan aikaan, ilman mitään järkevää pyöräilyreittiä, ainakaan sellaisen karttoja ei ole saatavilla mistään. Samalla kuitenkin autoilla on vieressä neljä kaistaa ajella ihan rauhassa. Miksi näin? Miksei yhdestä voitu tehdä vaikka väliaikaista kevyen liikenteen väylää?

"KOSKA AUTOILU ON KIVAA JA JÄRKEVÄÄ, JA KOSKA MEIDÄN RAHOITTAJAT ELI KESKI-IKÄISET JA KESKIVARTALOLIHAVAT KUSIPÄÄT SANOVAT, ETTÄ AUTOILIJOITA EI SAA HÄIRITÄ. POLKEKAA TE RAHVAAT VAIKKA ITSENNE SUOHON HAHHAHHAA!!!" 

- Tampereen kaupunki vuonna 2015, todennäköisesti. 

Kiitos tästä ekstrapituudesta ja -ajasta työmatkaani molemmin puolin, koska kahdeksan tuntia vitutusta ei vain riitä.

Kevät keikkuen tulevi.

Tarvitsen opintokokonaisuuteeni yhden 5 opintopisteen kurssin. Koska tykkään istua luennoilla ja kirjoittaa muistiinpanoja, valitsin kurssin, jossa oli kontaktitunteja. Vaihtoehtoina oli joko essee tai sähköinen tentti, ja sähköiseen tenttiin on vaikea löytää motivaatiota. Joten ilmottauduin sitten kurssille.

Suoritukseen pitäisi kuunnella reilut 12 tuntia luentoja, kirjoittaa niistä opintopäiväkirja (yksi sivu per luento, eli kahdeksan sivua) sekä essee (10 sivua). Ilmottautumisajan jälkeen tuli sähköpostia, että liveluentoja on vain kolme, loput ovat tallenteita. Menin ensimmäiselle luennolle, joka oli tylsä kuin kiviseinä ja kahden muun aikana jouduin töihin. En lannistunut, vaan laitoin kuulokkeet päähäni ja luentotallenteen pyörimään koneeltani. Puolen tunnin jälkeen olin valmis hyppäämään järveen, sen verran puuduttavaa on kuunnella tylsää luennoitsijaa, joka istuu videolla paikallaan ja mumisee monotonisesti.  Otin kuulokkeet pois ja Teekkari sai kuunnella puolisen minuuttia luentoaineistoani, ja oli sitä mieltä, että ehkä omalle ajalle olisi hyödyllisempääkin tekemistä. Kuten kattoon tuijottelu. 

Päätin piinallisen luentokuuntelun sijasta kirjoittaa sen yhden esseen, johon saa käyttää omavalintaisia kirjoja ja valita myös itse aiheen. Sivuja tulee olla 15. Tunnen, että tämä on vähän mielenterveydellisesti kannattavampaa. En voi käsittää, miten luennoitsija kuvittelee, että 12 tuntia monologia olisi hyvä keino oppia yhtään mitään.

Tänään lähdin sitten hakemaan lähdeteoksia kyseiseen esseeseen ja huomasin, että Linnan tietokoneille pääsee, kun tulee jo kello yhdeksältä kirjastoon. Miten mainiota, olen aina kuvitellut niiden olevan koko ajan varattuna, mutta kävikin ilmi, että olenkin vain laiska. 

Pieni mutru matkaan tuli kuitenkin tietokoneiden välittömässä läheisyydessä olevasta remontista. Remontin porausäänet kenties vielä kestäisi korvatulppien avulla, mutta ne raksamiesten huutelut toisilleen, niissä ollaankin sitten jo vähän sietokyvyn rajamailla. 

Mitä kuuluu, 1996?

Ystäväni Emmi tässä taannoin avasi nuoruuttaan blogissaan, ja kertoi hauskasti varhaisista päiväkirjoistaan. Olin itsekin pääsiäisenä kaivanut vintin kätköistä lapsuuteni ja nuoruuteni kirjaset, joihin koin saaneeni jo tarpeeksi monen vuoden etumatkan. Joitakin esittelin jo ystävilleni, mutta nyt on kenties aika avata salaisuuksia myös teille, rakkaat lukijat.

Olen pitänyt itse siis päiväkirjaa vuodesta 1996, alkoittaessani olin siis 10 vuotta ja rapiat päälle. Vuonna 2003 siirryin paperiversiosta nettipäiväkirjaan, joka oli alunperin demi.fi:n päiväkirjapalvelussa, koska daa. Vuonna 2005 olen siirtynyt eri servereille ja siellä kirjoittaminen on jatkunut näihin päiviin asti. Onhan tässä nyt jo leijonasosa eliniästäni tullut kirjoiteltua, joten matskua onkin kertynyt. Onneksi tai ei. Palaamme nyt kuitenkin varhaisvuosiin. Koska en ole vielä valmis kohtaamaan 16-vuotiasta minääni, olin sen verta angstinen teinix. (Silloin ei ollut pissiksiä vaan teinixejä, toim. huom.) Palataan niihin tunnelmiin ehkä kymmenen vuoden päästä. Tai sadan.

Joka tapauksessa ensimmäinen päiväkirjani alkaa siis 1.4.1996. Kirjan olen saanut kummitädiltäni, joka jostain syystä osasi ostaa kaikki hienoimmat vihot ja kynät syntymäpäiväkseni. 

Kuten kansikuvasta huomaa, se on alunperin ollut söpö ja pinkki hauvakuva, jonka päälle olen uhkaavasti kirjoittanut "private". Pysykää vaan poissa, niin. Lukkoon ei ole ollut enää vuosiin tallella avaimia, mutta muistin salaisen avausmekanismin vielä miltei kahdenkymmenen vuodenkin jälkeen. 

Julkaisen nyt ensimmäisen päiväkirjamerkintäni, joka kuuluu näin:

Äikkä = äidinkieli, lutti = luonnontiede, matsku = matikka, nokkis = nokkahuilu. Olin sen verta urbaani ja kiireinen, että ei ollut paljoa aikaa turhaan kirjoitella kokonaisia sanoja. 

Kuten huomaatte, olin jo tuolloin suhteellisen lahjakas kirjoittaja, huono matikassa ja yleensä flunssassa. Juuri mikään ei ole muuttunut, kenties pilkkusääntöjä on tullut opeteltua pikkuisen lisää. 

Niinikään 1990-luvulle sijoittuu toinenkin päiväkirjani, jonne olen jo hieman avautunut salaisimmista asioista, kuten pojista. Tästä syystä on ollut aiheellista, että vuonna 1999 olen tuhertanut päiväkirjaani seuraavan varoitustekstin:

Mieltäni lämmitti tätä lukiessani varsinkin viimeinen kappale "Ei varsinkaan pojille, ainakaan niille, joista tässä kerrotaan". Moisen uhkavaatimuksen alla luulisi paatuneimmankin tirkistelijän päästävän huippusalaisen kirjaseni irti näpeistään kuin kuuman perunan!

Jonkun kanssa väittelimme tässä taannoin Backstreet Boysista, ja että kukaan muka ei fanittanut Howieta! Tässä todiste, että vuonna 1999 Howie oli (ja on edelleen) kuumin Bäkkäri. Nih. 

Eikä muuten ollut ihan pikku juttu, että olin tulostanut kuvan ja liimannut päiväkirjaani. Ei siihen aikaan ihan jokaisella ollutkaan tulostinta kotona! Tämä on tulostettu selvästikin koululla ja varjeltu tarkasti. 

Aarrearkkuni ei suinkaan sisältänyt pelkästään päiväkirjojani, vaan sieltä löytyi myös yläasteaikaiset piirustusvihkoseni. Niille lukijoille, jotka ette minua juurikaan tunne, voisin avata taideharrastuneisuuttani sen verran, että olen ollut kuvaamataitoluokalla yläasteella ja sain siitä myös parhaan stipendin (saatettiinpa tituleerata jopa monilahjakkuudeksi) ja haaveilin taiteilijanurasta. Uratoiveet tyssäsivät siihen, kun lukion kuvismaikka kertoi ystävällisesti, että minusta ei tule koskaan taiteilijaa. Kiitos ja kuitti, se jäi sitten siihen.

Näin retrospektiivissä tarkasteltuani yläastetuherruksiani voisin todeta, että niinkin katkera kuin olen opettajalle ollut näistä sanoista, hän ei tainnut olla ihan kamalan väärässä. Tässä muutamia esimerkkejä:

Niin miksi särjit nallen sydämen, häh?

Olle Orava, jota tuhrasin kaikkialle, oli sentään onnellisesti Love-kuplansa sisällä. 

Tästä viimeisestä olen erityisen ylpeä. Liittyi muistaakseni erääseen esitelmään, jota teimme leprasta. Kalvolle (kyllä, silloin kirjoitettiin esitelmän osiot kalvolle, olen muumio) jäi ihan kamalasti tilaa ja hauskuutin pariani ehdottamalla erilaisia kuvia, joita piirtäisimme siihen. Lopulta piirsimme Euroopan kartan ja pistimme nuolen, että täältä näin se lepra levisi. Saatiin kymppi. 

Arkistoista löytyi myös kirjeitä. Onneksi olin suhteellisen ahkera kirjeenvaihdossani, sillä niitä löytyi valehtelematta ainakin sata, pikkuserkkuni kanssa kirjoiteltiin vuosikaudet, joidenkin partiotuttujen kanssa ja joidenkin kesälomilla matkustaessa tavattujen kanssa tuli myös kirjoiteltua. Kiitos universumin, siihen aikaan ei ollut sähköpostia tai kännyköitä, koska nämäkään helmet eivät olisi säilyneet tähän päivään asti, jos ne olisivat olleet digitaalisessa muodossa. 

Erityisen mielenkiintoinen oli kirje, jossa Ville-Petteriksi itsensä esittelevä nuorukainen pyytää, että jos tapaan hänet seuraavana kesänä partioleirillä, veisin hänen poikuutensa. Mutta vain, jos hänelle tulee bänät tyttöystävänsä kanssa. Vuoden 2000 Marjaana, selvästi kovempaa vientiä kuin koskaan sen jälkeen. Muistaakseni jätin kuitenkin vastaamatta, sen verta classy lady olin, että tuollaiseen en suostunut. Ville-Petteri, jos luet tämän nyt, olet toivottavasti vähän tahdikkaampi nykyään. Pointsit kuitenkin yrityksestä. 

Tässä on erään entisen luokkalaisen kirjoittama kirje. En muistanut koko asiaa, tuskin hänkään. Tai sitten muistaa, ja olen jäänyt ikuisesti mieleen eräänä mustasydämisenä viidesluokkalaisena, joka ei koskaan hänen tunteisiinsa vastannut. Ken tietää. Jos tunnistat itsesi, olen pahoillani etten koskaan soittanut. 

Lopetan nostalgiatrippini vuoden 2000 päiväkirjani "salataskusta" löytyneeseen lappuseen. Salataskuun olin laittanut erilaisia runonpätkiä, pieniä kirjeitä, joita vaihdeltiin koulutunneilla ja muuta sälää, joka olisi hukkunut päiväkirjan sivuille. Tämänkin teille tarjoaa Marjaana, 14v. Suuri Ajattelija. Olkaapa hyvät. 

Vinkkejä/kannustusta/painostusta/kevyttä kiristystä - kesäkuntoon 2015.

Naistenlehdet sitä toitottavat. Iltalehdet repivät klikkiotsikoita pitkin vuotta. Valitettavasti kaikki tämä on turhaa, sillä Väännänkö rautalangasta -blogin vinkeillä pääset helposti ja nopeasti

Kesäkuntoon 2015

1. Totea, että olet huonossa kunnossa. Ensimmäinen askel on ongelman myöntäminen. Ole rehellinen, katso itseäsi silmiin (peilin kautta mieluiten, hätätapauksessa älypuhelimen selfie-kamerakin käy) ja myönnä, että nyt on aika ryhdistäytyä. 
2. Älä lue mitään muuta kesäkuntovinkkiartikkelia. Ne ovat humpuukia ja tekevät vain hallaa prosessille.  
3. Nosta ensin jalat pöydältä lattialle. Hetken kuluttua voit yrittää nousta myös sohvalta kokonaan ylös, mutta älä haukkaa liian isoa palaa kerralla. Toimi rauhallisesti. Hengitä sisään ja ulos.
4. Sulje televisio. Temptation Island on mädättänyt aivojasi tarpeeksi, on aika siirtyä eteenpäin.
5. Tartu reippaasti puhelimeesi. Soita jollekulle läheiselle ystävällesi. Jos olet talvikaamoksen aikana eristäytynyt kaikista ystävistäsi, soita sille, jolle viimeiset sanasi eivät olleet haistatteluja humalassa. Jos pelottaa soittaa, voi myös tekstata. Viestintäkanava on merkityksetön, kunhan seuraava informaatio vaihtaa omistajaa: nyt on kevät, tule kanssani ulos.
6. Harjoittele kasvokkaista viestintää. Olet todennäköisesti ollut puhumatta kenellekään lokakuun halloween-bileiden jälkeen, joten äänihuulten avaaminen on tarpeen. Kokeile myös hymyillä pienesti. Pese hampaat. 
7. Astu varovasti kynnyksen yli. Varmista, että et astu vahingossa parvekkeelta alas, vaan olet ulko-ovella. Mikäli satut astumaan ulos kuukauden ainoana päivänä, kun aurinko paistaa, nappaa mukaasi aurinkolasit. Muutoin: nappaa sontikka. 
8. Tapaa se ihminen, joka suostui sinut tapaamaan. Istahda puistonpenkille ja osta jäätelö, astu terassille ja tilaa ystävällisesti bisse, lähde kävelylle ja poimi pari valkovuokkoa. Voit myös tehdä tämän yksin. Toiminnalla tai seuralla ei juurikaan ole väliä, kunhan viesti menee perille: elämä voitti jälleen talven.
9. Toista, kunnes olet paremmassa kunnossa. Tiedät olevasi kesäkunnossa, kun hymyilet usein, naurat niin että vedet nousevat silmiin, et piittaa pienistä vastoinkäymisistä ja haluat, että muillakin on mukavaa. 
10. Nauti kesäkunnostasi.

 
 
Vaihtoehtoisia toimintoja:

1. Osta uudet ballerinat tai tennarit.
2. Käy uimassa ja saa hiekkaa uimapuvun alle.
3. Sauno mökillä, ja paista kiuasmakkaraa tai kiuassoijanakkia. Maiskuta niinkuin kukaan ei kuulisi. Kiistele, saako makkaran päälle laittaa ketsuppia vai ei.
4. Istu hiljaa laiturilla ja anna hyttysten syödä. Kuuntele yötä.
5. Pidä kesälomaa.
6. Lue pari dekkaria. Ei haittaa, jos luit samat viime vuonna. 
7. Saa varpaaseen rakko kävelemisestä. Pistä rakkolaastari.
8. Istu autossa ilman ilmastointia ja naura hikiselle naamalle. 
9. Laita mökillä ikivanhat villasukat jalkaan.
10. Pelaa korttia. 
11. Varaa matka ulkomaille. Mene sinne myös. 
12. Tee jotain hölmöä.
13. Pese matot mäntysuovalla ulkona. 
14. Käy vanhempien tai isovanhempien luona grillaamassa, ja vitsaile karsinogeeneistä. Muistele lapsuuden grillaamisia, kun joku aina salakuljetti kävyn grilliin. 
15. Juo kaivovettä. Tee lettuja.
16. Polta nenä. Laita aurinkorasvaa ja vitsaile punanenäisyydestä. 
17. Laita juhannuksena lippu salkoon.
18. Naura ihan sikana.
19. Tanssi vähän.
20. Fiilistele elämää.

Tässä vielä motivaatiokuvia siivittämään kesäistä ryhtiliikettä:

 

 

  

Avautumistarinoita arjesta.

Tässä pieniä arjen ärsytyskynnyksen ylittäviä tapauksia. Asiat eivät liity toisiinsa, ja viittaukset oikeisiin henkilöihin kielletään täysin. 

Olen puolikuuro tällä hetkellä. Korvastani puhkesi tärykalvo ja paranemisprosessin aikana ympäröivän maailman äänet ovat aina joko liian kovalla tai liian hiljaisella. En kuule kaikkea, mitä sanotaan, mutta kuulen turhankin hyvin kiljahdukset, taputukset, MediHelin laskeutumisen viereiselle pellolle sekä liikenteen äänet. Kävinpä sitten kirjastossa palauttamassa erään käyttämättömän gradukirjani, ja ajattelin hetkisen lepuuttaa korvaparkaani maailman mölyltä. Huomasin kuitenkin, että kirjasto ei ollutkaan enää hiljaisuuden tyyssija ja informaation rauhallinen pesä, vaan lasten uusi leikkipaikka. Rauman kirjastossa oli lastenosasto aikanaan erillisessä huoneessa, jossa itsekin lueskelin Pekka Töpöhäntää ja Babette Colen upeita teoksia, jolloin suurimmat mölinät jäivät seinien sisäpuolelle. Metsossa taas kaikki ovat isossa ja kaikuvassa hallissa keskenään, joten lasten riemunkiljahtelut kajahtelivat ikävästi vammautuneeseen korvaani. Pakenin Sci-fi-hyllyn kautta aikuisten sarjakuvaosastolle, jossa taas haisi niin kovasti hiki, että päätin lähteä kotiin. Yksi palautusautomaatti oli jumissa, joten sen sijaan, että kukaan olisi asiasta viitsinyt kirjastonhoitajalle mainita, kaikki jonottivat siihen ainoaan toimivaan. 

Eräänä iltana kävimme ystäviemme kanssa kahdessa erilaisessa baarissa. Toisessa oli jokseenkin matalasti koulutettua väkeä, ja koimme kaksi suhteellisen uhkaavaa tilannetta, jossa seurueemme ainut miespuoliseksi tunnustautuva jäsen oli kohteena. Toisessa näistä näistän tilanteista osallisena oli herrasmies, joka tuli hyvin aggressiivisesti tutustumaan seurueemme naispuolisiin henkilöihin, myös allekirjoittaneeseen. Näin mututuntumalla voin sanoa, että ei kannata iskeä tyttöjä kaatamalla heidän oluensa syliin. Se ei vaan sytytä. Myöskään "haluaisitko pusun" -kysymys ei toimi välttämättä toivotulla volyymilla, varsinkaan jos sitä ennen on saatu selville, että pussaamisen kohteena oleva henkilö on varattu. Näiden tapahtumien jälkeen siirryimme viereiselle klubille, jossa oli juuri loppunut reggae-keikka. Ensimmäisenä vastaan tuli henkilö, jolla oli päällä tutu. Totesimme, että luokkajako elää ja voi hyvin. 

Katsottiin 1970-80-luvun Star Warseista kaksi ensimmäistä lauantaina, ja totesimme, että suurin osa hahmoista on ihan turhia. Esimerkiksi C-3PO, joka oli lempparini pentuna, on about huonoin robotti, jonka voi ihminen rakentaa. Kone, joka pelkää, valittaa, tuntee kipua ja hankkiutuu hankaluuksiin sekä kulkee hitaasti. Miksi kukaan rakentaisi, saatika ostaisi mokoman rakkineen? Turhuuspalkinto menee kuitenkin mutanttikarhu Chewbaccalle, joka vain mölisee ja hakkaa asioita, kuten seiniä ja ovia, eikä tee mitään. 

Eduskuntavaalit olivat eilen. Teuvo Hakkaraista on äänestänyt yli 5500 ihmistä. Mitä hittoa? Kuka? Miksi? Mitä täällä tapahtuu? Olenko unessa?

Voi elämä.