Linja-autossa on tunnelmaa.

Mikäli joskus elämä maistuu ja tunnet vihaavasti vähänläisesti ihmisiä, hyppääpä bussiin. Pirtsakalla 20 minuutin bussimatkalla tällaiset harhakuvitelmat kyllä helposti karisevat. Sietokykysi tietysti saattaa vaikuttaa siihen, missä kohtaa alat fantasioida pienehköstä kirvesmurhasta, mutta jossain vaiheessa, jonakin päivänä, kaikkein rauhallisinkin tyyppi alkaa laskea mielessään eri vaihtoehtoja. Usko pois.

Keskusta-asukkina saan nauttia tällaisesta herkusta harvemmin, koska yleensä paikkaan kuin paikkaan pääsee sotkemalla tai kävellen. Kiireestä riippuen joskus jopa puolijuoksua. Onneksi, ja nyt painotan sanaa onneksi, hellyyteni kohde Teekkarimies asuu edelleen sellaisen vuoren huipulla, jonne en oikeastaan jaksa lähteä kikkailemaan vaan huoletta olen laiskamato ja otan julkisen liikenteen sinisen oriin alleni. 

Olen jostain syystä nyt alkanut voida huonosti busseissa, ja esimerkiksi kännykän näprääminen lisää ikävää olotilaa. Huonovointisena toivoisi, että kaikki sujuisi ihan nätisti ja ihmiset olisivat kauniisti sanottuna turpa kiinni. Aina kuitenkin joku maailmanomistaja kailottaa puhelimeensa, miten bisnekset sujuu ja pitää vähän sitä manageria käydä jututtamassa ja ai että kun mania tipahtelee. Niin, puhuisitko nyt joko suomea tai englantia, mutta ei, kuulostat mieluummin finglish-idiootilta. Todennäköisesti siellä puhelimen toisessa päässä ei edes ole ketään, vaan tämänkin leveilijän päivän huippukohta on se, että voi esittää tuntemattomille olevansa jotakin. Ja jos kerran bisnekset on niin going up, niin mikset sitten hanki sitä Mersua, jossa voisit ihan rauhassa hands freen kanssa ajaa itsesi ojaan? Joten naama umpeen, kiitos.

Jos maailmanomistaja on sattumoisin saanutkin leasing-auton firmaltaan, vieressäsi/takanasi/jossain kohtaa bussissa istuu siinä tapauksessa joku elämäntapahippi/hevari/hipsteri, joka kuuntelee aivan vitun täysiä musiikkia. Kuulokkeet ovat muodikkaan isot tai muodikkaat nappisellaiset, (mikä nyt onkaan muotia, älkää minulta kysykö), jotka päästävät ulos samalla volyymilla valkoista kohinaa, joka ei kuulosta musiikilta, eikä tasan kyllä ole nautittavaa. Tänään suunnittelin koko bussimatkan yllätysnyrkiniskua naamaan takana istuvalle pipopäälle, josta pääsi juuri tällaista epämääräistä, kovaäänistä suhinaa. Nousin pikkuisen tarvittavaa aikaisemmin bussin keskiosaan odottamaan pysäkkiäni, koska ärsytti niin sikana. Ehdin jo mielessäni onnitella itseäni munkkimaisesta itsehillinnästäni, kunnes huomasin seisovani kahden kohinapellen välissä. Jos bussimatka olisi kestänyt minuutinkin pidempään, olisi saattanut tapahtua jonkinlainen vahingoitusreaktio. Onneksi näin ei käynyt.

Lopuksi kerron vielä siitä, miten ärsyttävää on, kun joku kävelee pysäkiltä samaa matkaa kuin sinä ja samaa vauhtia. Siinä ei koskaan tiedä, tulisiko hidastaa, nopeuttaa askeleita vai vaan pokkana kävellä kiusallisesti aivan liian lähellä sitä tuntematonta tyyppiä. Tekisin sellaisessa tilanteessa sosiaalisia rikkomuskokeita, jos olisin sosiaalipsykologi ja/tai ääliö. En tietääkseni ole kumpaakaan, joten tänään vain menin pikkuisen nopeampaa kuin yleensä. Voitin taas sosiaalisten tilanteiden vihani. Hyvä meidän joukkue.