On hanurista olla kipeä (varsinkin aikuisena).

Olen nyt kolmatta päivää jossain kuolemantaudissa. Ääni ei kulje, keho on voimaton ja kuumeinen, kurkkuun sattuu ja yskin about joka toinen minuutti. Olen vielä voittanut geenilotossa niinkin hyvän potin, että pienikin lämmönnousu aiheuttaa huippausta, korkeamman kuumeen ollessa läsnä on esimerkiksi mahdotonta kävellä suorassa, silloin logstiikka-asiat hoituvat neliraajataktiikalla. Olotilani nyt ei siis ole kovinkaan auvoisa, mutta vielä paskempaa on se, että maailmaa ei kiinnosta, oletko kipeä. 

Pienenä äiti tai iskä jäi kotiin hoitamaan kun oli kuumetta, mehulasi täyttyi pöydällä itsestään. Sai katsoa Nalle Puhia videolta koko päivän ja nukkua sohvalla. Nykyään pitää raahautua työterveyteen kuumeessa ja odottaa kolme tuntia että työhönsä leipääntynyt yleislääkäri herauttaa sen kaksi päivää saikkua, jottei nyt tarvitse mennä sairastuttamaan niitä loppujakin työpaikalla. Jos haet vielä saikkupäivien jälkeen lisäsaikkua, se on motivaation puutosta vaan. Oletetaan kuitenkin että nyt olet onnellisesti saanut saikkupäiväsi ja ilmoitettua pomolle, joka ystävällisesti toivottelee paranemisia samalla kun puree kynänsä rikki miettiessään kenet saa tilallesi pariksi päiväksi. Missä on mehulasi ja Nalle Puh? Ihmiset kulkevat ympäriinsä aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Raahaudut siis kauppaan, koska maha kurnii 24 tunnin syömättömyyden jälkeen, ja jääkaapissa on tasan yksi kananmuna ja kossupullo. Valot ovat kirkkaat, ihmiset tönivät ja välillä tekisi mieli vain istua käytävälle ja huutaa äitiä apuun. Kerran tällaisessa tilanteessa en ollut pelkästään kuumeessa, vaan minulla oli myös korvatulehdus, eli olin puoliksi kuuro tapahtuma-aikaan. Samana päivänä kengästäni lähti korkolappu ja liukastuin kaupan lattialla. Eräs rouva tuli ystävällisesti kysymään satutinko itseni, mutta en kuullut mitä hän sanoi, koska vain yksi korva. Mutisin jotain kengän korkolapuista ja koitin häipyä kaupasta vähin äänin. Liukastuin vielä kaksi kertaa.

Kauppakoettelumksen jälkeen juuri peittojen alle hatauduttuasi muistat että laskuja piti maksaa ja ilmoittuautua kursseille ja palauttaa pari esseetä. Tadaa, yliopistolta ei saa sairaslomaa! Ei auta muu kuin napsia lähdekirjallisuus viereen ja alkaa paukuttaa wordia. Ei mitään hajua, mitä sinne tuli naputeltua, mutta ainakin toinen essee on valmis. Voin lohdutukseksi kaikille muille sairastelijoille sanoa, että tänään on sen erään surullisenkuuluisan historiankurssin tentti, jolla ei ole uusintaa. Kerään nyt voimia Finrexinin avulla siihen. Kipulääkkeet naamariin tuntia ennen niin hyvä tulee.

Ohjeita aikuisena sairastamiseen:

1. Älä sairastu
2. Jos kuitenkin sairastut, pidä huolta että olet aiemmin kietonut jonkun avuliaan aatun pikkusormesi ympärille, joka kiltisti kuskaa sinua lääkäriin ja apteekkiin. 

Matkakertomus: Turku is an Åbo.

Sosiologipäivät Suomen Turussa ovat päättyneet onnellisesti tai ainakin ne ovat nyt päättyneet. Läpän taso: timantti. Mikäli et ymmärrä kaikkea, mitä tässä postauksessa sanotaan, et todennäköisesti ollut mukana reissulla. Pahoittelut siitä.

Otsikon varastin Joonaksen linkistä, kiitos vaan. Saatoin nauraa aika paljon.

Ei tunnu enää yhtään pahalta että jumpat jäivät loppuviikolla välistä, tuli sen verran käveltyä Suomen vanhimmassa kaupungissa. Eikä lenkkeilyintomme ollut huipussaan vähiten siksi, että herra Matkanjohtaja kyllä osaa mennä paikasta a paikkaan b suhteellisen nopeasti ja helposti, mutta se toisten neuvominen sinne b-puolelle on himppasen niin ja näin. Tulipahan sitten seikkailtua ja nolattua itsensä yllättävän monen turkulaisen silmissä.

Turkuun saavuimme uskollisella Valtion Rautateiden puksuttimella 21. maaliskuuta herran vuonna 2013. Nopeat ja juoksulenkit vetäisimme ensin hostellille, jossa meidän porukkamme oli organisoimatonta ja uskomattoman huonoja asiakkaita. Kukaan ei tiennyt mitään mistään, kaikki pyrkivät tekemään ensin asian x. Lopulta sisääntsekkaamisessa kesti ihan sairaan kauan, ja kyllä taas sai olla ylpeä itsestään. Kohtuullisen tehokasta meininkiä siis heti alussa. Hostellilta nälkäiset matkalaiset saateltiin hippilaivalle syömään papuja, henkilökohtaisesti olin sitä mieltä, että ei-erityisen-nam. Mutta, ruoka on ruokaa ja lautanen tyhjäksi ja katsastamaan perinteikäs Turun yliopisto. Pätevinä urbaanimatkailijoina ensimmäinen retkikunta (johon myös minä kuuluin) teki nohevasti about vartin ylimääräisen kävelylenkin, ja toinen retkikunta sai meidät kiinni ennen ilmoittautumista. Porukka saatiin siis kasaan ja kansiot tassuun.  Saliin, jossa luennot pidettiin, ei enää mahtunut, joten menimme toiseen saliin, jonne luennot tulivat videolähetyksenä. Aloitusluennoista kuulimme siis yhden puoliksi ja yhden alun, kunnes livestream katkesi. Hyvin taas onnasi.

Suurin osa jostain syystä porukastamme tunki kriminologian ja oikeussosiologian työryhmään (jota btw sanoin loppuillan ryhmätyöksi, koska työryhmä oli liian vaikea sana). Se kyllä kannatti, oli tiukkaa tutkimusta ja hyviä puhujia. Aikataulut eivät venyneet vaikka Paavolla olikin vielä sanottavanaan viimeinen, painavahko sananen. 

Okei, no joka tapauksessa intellektuellipuoli jäi vähän vähäiselle reissussa. Eikai se nyt niin tärkeää ole, tärkeämpää on tutustua toisiin sosiologeihin ja pitää hassua. Näiden oli suunnitelmissa tapahtuvan saunalla, jonne oli yllättävän vaikea löytää, koska nimet menivät sekaisin, välillä se oli Ullakko, välillä kellari ja joskus myös jotain ihan muuta. Sitä ennen olin jäänyt kolmistaan kahden pitkän miehen kanssa ja tunsin itseni 170-senttiseksi kääpiöksi. Mikä oli ihan kivaa vaihtelua. Näiden poikien kanssa sitten kyselimme matkaohjeita Turun kansalta ja päädyimme lopulta saunatilan ovelle 20 minuuttia tapahtuman alkamisen jälkeen. Vain huomataksemme että avaimia ei ollut ja jengi seisoi pihalla, järjestäjät kun olivat jossain teillä tietymättömillä. Johtopäätös: kannatti seikkailla, olipahan lämmin. Tampereen edustus joutui seisoskelemaan pakkasessa vain muutaman minuutin kun jo Turun sosiologirintama hyökkäsi kaivattujen avainten kanssa apuun ja pääsimme turvallisesti valloittamaan sohvan.

Sohvaa saimme käyttää vapaasti runsaat puolitoista tuntia, jolloin tuli valomerkki ja häätö viereiseen pubiin. Lievää lenkkeilyä oli siis edelleen ilmassa, koska myös pubista siirryttiin vielä yhteen baariin. Huhheijaa. Pubissa kuitenkin oli jo aika railakas meininki, vaikka muut sosiologit jäivät edelleen vähän etäisiksi, mitä nyt Saken kuuma isoveli tuli tsekattua. Hän piti erityisesti tästä lempinimestään. Terveisiä vaan sinne.

Pubin jälkeen Kouluun (vai Koululle) ja Koululta Dynamoon. Kolme baaria yhdessä illassa alkaa tuntua jo pikkasen raskaalta. Dominossa olin kuulemma sanonut ensimmäiselle lähtijäporukalle mukaan kysyttäessä että "Me mennään tanssiin!" Kello oli noin varttia vaille kolme ja tanssikenkää ilmeisesti vielä vähän vipatti.

Todistettavasti kuitenkin myös viimeiset tanssijat olivat päässeet sovinistisen taksikuskin kyydillä turvallisesti hostellille, ja aamulla olo oli myös sen mukainen, että hauskaa oli ollut. Hostelli tarjosi upean darra-aamupalan, kahvia, sämpylää, suolakurkkuja ja meetwurstia. Suolatasapaino pistettiin heti aamusella balanssiin, jotta jaksaa jälleen rynnätä yliopistolle. Hetken epäilimme Juholla olleen niin kova darra, että hän oli muuttunut myslipatukaksi. Onneksi tämä oli kaikessa loogisuudessaan epätosi tieto.

Läksiäispaneelia kuunneltiin pienissä tutinoissa vararehtorimme tummien kulmien alla (ah), mutta huono ilma ja eturivin piinapenkki (puhumattakaan eräästä piinallisesta puheenvuorosta) kävivät reilun puolentoista tunnin istumisen jälkeen ylivoimaisiksi ja päätimme suunnata takaisin kotiin. Lopulta liukkaan ja yllättävän pitkän kävelymatkan jälkeen ehdimme rautatieasemalle huikeat 5 minuuttia ennen junan lähtöä. Vaarallisen kävelymatkan aika Emmi sai kunnioitettavan lempinimen "Riski" ollessaan huippu- tai uhkarohkea ylittäessään Helsinginkadun. Ei kuulemma tuntunut missään! Omasta lempinimestäni en aio blogissani mainita, se kun oli ja on edelleen täysi oikeusmurha! Hyvää hyvyyttäni lainasin Jounille hammastahnaani ja sitten vaan pilkataan.

Junassa oli totuttuun tapaan älyttömän kuivaa ja ällöttävää läppää, jolle miltei hävetti nauraa. Totesimme esimerkiksi että suuhygienia on parhaiden vitsailuaiheiden top kolmosessa. Jokainen koomikkokin sen tietää.

Kiitos ja anteeksi Turku. Oli todella huippua. Ihan kaikkea en tähän kehdannut uloskirjoittaa, joten aukot jäävät lukijan mielikuvituksen varaan.

Marjaana vs. yliopiston tulostimet

Lähdin tänään ajoissa kotoa, jotta ehtisin tulostaa yliopistolla kandiseminaariin omani ja muiden ryhmäläisten kandit.  Oma tulostimeni kun oli täyttä kertakäyttökamaa ja nykyään toimii lattialla jakkarana. 40€ sijoittamisella tosin ei oikein voinutkaan odottaa järin laadukasta muovikasaa.

Seminaari pidettiin Linnassa, joten loogisena ihmisenä menin Linnan tietokoneluokkaan tulostamaan. Helppoa ja nopeaa, ajattelin. Väärin.

Klikkasin ensimmäisen paprusen tulostumaan, mutta tulostin pysyi hiljaisena kuin Nihattulan pellot kesäiltana. Reippaana tyttönä menin tsekkaamaan tilanteen ja lisäsin ohjeistuksen mukaan paperia. Tässä vaiheessa olin vielä luottavaisin mielin, varsinkin koska tulostimen päällä oli käsin kirjoitettu lappu, jossa luki rohkaisevasti "toimii taas!" Kivaa, eikö? Väärin jälleen. Näistä varoitusmerkeistä olisi pitänyt jo osata päätellä, että nyt osui kakka tuulettimeen. 

Latasin paperit sisään, ja tulostin alkoi puskea aanelosta ulos. Ajattelin että olipa kiva, että joku ihmisperse on päättänyt tulostaa kirjan kaikki 200 sivua, mutta paperin loputtua ei ollut sitä osannut lisätä. Tämä ei olisi ollut ensimmäinen kerta kun törmään sellaiseen tilanteeseen. Tulosteet kuitenkin osoitivat, että kyseessä ei ollut vain sama dokumentti, vaan monta erilaista. Mukaan mahtui mm. jonkun CV (ihan supernolo kuva siinä btw) ja Nordean maksukuitti (oops) ja gradu tai ainakin osia siitä. Tässä vaiheessa en ollut enää kovin iloinen ja kävin tsekkaamassa tulostusjonon. Tulostimen ulostettua jo noin sata sivua, jonossa oli "enää" 136 dokumenttia, sivumääristä ei tietoa. Epätoivo hiipi sieluuni ja kävin pienehkön sananvaihdon toisen huoneessaolijan kanssa. Häneltä sain tiedon, että kaikkien Linnan kolmen tietokoneluokan tulostimet olivat olleet pari viikkoa toimintakyvyttömiä, ja ne oli korjattu lähiaikoina. Tulostusjonoa ei kuitenkaan oltu tyhjennetty, eli kaikki tulostimiin lähetetyt n+100 dokumentia olivat tulossa juuri sieltä. Kello oli siinä vaiheessa noin 10:05 ja aikaa kandiseminaarin alkuun 10 minuuttia.

Reippaana pimatsuna en kuitenkaan luovuttanut (kuten näköjään edeltäjäni) vaan kävin Linnan vakseille infoamassa tilanteen. He pyysivät tietokonekeskusta tyhjentämään tulostusjonon ja kävivät vielä itse tyhjentämässä jonon tulostimesta. Sain tulostettua seminaaripaperini, ja kiitin vakseja hymyllä ja heilautuksella. 
Tulos: Marjaana 1, Linnan tulostimet 0.

Myöhemmin odotin Minttua kanssani lounaalle, ja päätin mennä Päätalon tietokoneluokkaan tulostamaan junalipun huomiselle Turun reissulle joutessani. Tulostin oli jätetty auki ja siinä oli lappu: "korjaaja tulee 20.3. klo 9". Tänään on 20.3. ja kello oli 13:50.

Monellako ranskalaisella viivalla sinun elämäsi luetellaan?

• Kirjoitin 6 tuntia historian esseetä yliopistolla luennon jälkeen ja pääsin kotiin klo 23:26. Työt alkavat huomenna aamulla klo 8:00 ja loppuvat klo 15:00. Kello 17:15 alkaa luento, joka loppuu klo 20:00. Huhut downshiftaamisestani taisivat olla liioiteltuja.

• Työttömät valittavat Facebookissa maanantain paskuudesta. Miksi?

• Söin tänään kaksi kertaa saman ihmisen kanssa vahingossa, mutta se oli onnekasta sattumaa ja mukavaa.

• Naapuritalon poika oli unohtanut avaimensa kotiin mennessään Siwaan. Joku toinen jäbä lainasi sille kännykkää ja kieltäytyi ottamasta pojan tarjoamaan paria euroa soitosta. 

• Eilen lämmitin pakastemustikoita mikrossani noin 10 sekuntia, jonka aikana mikro alkoi pitää kummallista mekkalaa. Sammutin sen ja avasin luukun, kevyt savupöffähdys tupsahti ilmaan. Nyt olen siis mikroton. Ei haittaa.

• Näin bussissa tytön, joka itki, koska hänen Joponsa oli varastettu. Ei saa varastaa toisten pyöriä, se ei ole kivaa. 

• Tämänpäiväinen luennoitsija vitsaili teekkareista.

• Pakastimessani on hämmentävän monta viinapulloa.

• Tällä luettelolla ei ollut mitään pointtia. Hyvää yötä kaikille.

Stepford wife.

Tarvitsen tiskikoneen. Teekkari ei ole nyt hetkeen ehtinyt tiskaamaan, joten puhtaat kahvikupit ovat loppu. Vähän aikaa vielä jaksoin poimia tiskipöydältä likaisen, tiskata sen yhden (1) kupin ja ottaa kahvia, mutta huomasin tänä aamuna, että enää vain huuhtaisen mukin ja se on ihan hyvä. Tavallaan on kivaa, että keittiö on erillään elintilasta (lue: sänkyhuoneesta), koska sinne voi kasata rauhassa tiskikaupungin. Tavallaan ei-kivaa, koska tiskikaupungin kadut ovat likaiset ja vaaralliset, ellei niitä toisinaan vähän siisti. Helpommin ehkä tulisi tiskattua jos joutuisi katselemaan noita kuppipinoja joka päivä. Nytkin vain istun tässä ja kuvittelen eläväni siisteydessä, illuusio on täydellinen. 

Tämän alustuksen jälleen voinkin kertoa lisää tarinoita kotirouvuuteni onnistumisista. Ensimmäisen oman pyykinpesukoneen sain valmistujaislahjaksi vanhemmiltani vuonna 2008, ja heti samana syksynä yritin pestä pyykkiä ilman vettä. Onneksi kone oli fiksu, eikä lähtenyt pyörimään, vaan pysäytti itsensä ja kertoi mikä oli vikana. Pyykkikoneeni on älykkäämpi kuin minä. Great.

Eräänä kauniina iltapäivänä pesin täyden koneellisen pyykkiä Cosmopolitan-lehden kanssa. Lehti mureni paperimassamuhjuksi, joka tarttui jokaiseen vaatekappaleeseen. Kiva ylläri odotti luukkua avatessa, mustat vaatteeni olivat muuttuneet harmaiksi, joiden pinnalla oli hieno muhjukerros. Heitin surutta roskiin suurimman osan sukkahousuista yms. joita koneessa oli ollut, ja putsasin hameita ja huppareita vaateharjalla ja tarrarullalla. Kesti muuten aika saakelin kauan että mustat vaatteeni näyttivät jälleen mustilta, ne olivat pitkään värjäytyneet harmaaksi. Älkää kysykö, miksi lehti oli koneessa, se on jäänyt mysteeriksi. Oli kyllä tapana pitää pesukonetta auki siihen aikaan, eli todennäköisesti se oli vain tippunut sinne pohjalle, enkä ollut tarkistanut sisältöä ennen kuin kasasin vaatteet rumpuun. Joka tapauksessa vetäisin siihenastisen elämäni parhaat Stepford-pisteet kotiin. 

Pyykkien peseminen on yksi asia, mutta sitten on tietysti murkinapuoli kun nyt listataan 50-luvun vaimo-ominaisuuksia. Olen onnistunut pitämään itseni hengissä jo vuodesta 2004, mutta se nyt ei ole mikään saavutus pizza-ja-pikaruoka -aikakaudella, jolloin ei oikeastaan tarvitse osata edes keittää vettä. Onneksi ei ole mitään muksulaumaa ruokittavana, ties mitä siitäkin seuraisi. Olen kyllä kaiketi ihan ok ruuanlaittaja, mitä nyt vähän hazardi itselleni. Yleensä nautin kana-feta-salaattia omalla verelläni, koska pilkkoessani tomaattia viillän ainakin yhteen kohtaan kättäni. Kerrankin suikaloin juustohöylällä itseltäni etusormesta sormenjäljen pois. Tiedoksi: sormenjälki tulee ihon myötä takaisin ajan kanssa. Ei siis kannata yrittää tätä temppua jos ja kun aiotte ryöstää pankin.

Okei, lasken plussaksi sen, että osaan ommella. Olen tehnyt itselleni paljonkin vaatteita, mutta nykyään taitaa olla halvempi vain ostaa kaupasta jokin kertakäyttörätti, kuitenkin ensi vuonna pitää taas saada uudet kukkajegginssit, koska Ginan muoti-insinöörit sanovat niin. Äitini teki meille pienenä vaatteita paljonkin, en tiedä oliko se halvempaa, vai oliko äidistä se vain kivaa, mutta ainakin omasta mielestäni ne olivat paljon hienompia kuin perusvaatteet. Muistelen erityisen lämmöllä Minni Hiiri -paita + hame -yhdistelmää, ja samanlaisia juhlahameita, jotka äiti teki siskolle ja minulle. Saattaa nyt kuulostaa siltä, että olen kasvanut kotirouvataloudessa, mutta äitini kävi kyllä kokopäiväisesti myös töissä. Supermutsi. Omena taisi tipahtaa kauas puusta, ehkäpä suoraan viemäriin. 

Mikäli siis joskus hankin jälkikasvua, sen toisen osapuolen tulee pystyä pitämään ne mukulat hengissä ainakin rippikouluun asti. Minusta ei taida olla äidiksi, joka kokkaa ja siivoaa, pitää lapset itsetehdyissä (ja päällä pysyvissä) vaatteissa ja käy vielä töissäkin. Onneksi nykyajan ninamikkoset alkavat olla jo historian siipien havinaa ja naisella on jotain muutakin annettavaa maailmalle kuin vaimoutensa. Tämän ei pitänyt olla feministinen kannanotto, mutta jos joku sen siten haluaa ottaa, olkaapa hyvät.  

Yhdessä rättiblogeja vastaan!

Kertokaa minulle, oi viisaat intterwebz-persoonat, miksi muotiblogit ovat blogilistan mukaan suosituimpia? En voi käsittää. Miksi se, että Petra-Jessica googlaa pitsikuvioitujen legginssien kuvia verkosta ja käy juomassa lattea ilmapääklooniensa kanssa, postaa instagram- ja niitä fakin Henkkamaukkatrikoorättien kuvia mainoksia tulvivalle blogisivustolleen, on suositumpaa kuin järkevien, yhteiskunnallisesti kantaaottavien ihmisten kirjoitukset jostain a) kivasta tai b) järkevästä? Enkä puhu nyt omasta, satiiria ja viiltävää kritiikkiä tihkuvasta blogistani, vaan ihan jostain oikeasti mielenkiintoisista kirjoituksista.

Ei tasan mene taas(kaan) nallekarkit.

Onnellisia opiskelijoita.

Raahauduin semidarra-oloissa yliopistolle, koska ajattelin ihan oikeasti nyt skarpata ja käydä jotain muitakin kursseja kuin Elämää ja laiskottelua (0op). Tulin sitten puolijuoksua päätalolle huomatakseni että luento on siirretty tänä aamuna jonnekin. Tietohan siis vielä eilen oli ko. sali, jonka edessä onneksi joku muukin steppaili. Kävimme kysymässä vaksilta asiasta, ja hän ohjasti meidät Pinni B:n kolmanteen kerrokseen. Onneksi sentään olimme ajoissa paikalla, koska ehdimme luokkahuoneeseen noin kello 10:13. Siinä vaiheessa kuitenkin esimerkiksi nimilista oli jo kiertänyt. 

Huone oli pieni ja ahdas, en tajua miksi luento piti siirtää pienestä salista pieneen luokkahuoneeseen. Todella järkevää. Tuskainen ilmapiiri saavutettiin myös sillä, että jostain syystä eturivin jätkät kuikuilivat taaksepäin koko ajan ja tuijottivat häiritsevän pitkään. Kiva. Ota kuva, kestää kauemmin!

Alun alkaen opetusohjelmassa luki, että kurssi olisi ollut suomeksi, tai ainakin nimi oli suomenkielinen ja niin myös luennoitsija. Luennolla kuitenkin tehtiin selväksi että nyt mennään englannilla, koska se on hyvä luennoitsijan tutkimuksen kannalta. Siellä ope sitten länkytti rallienglannilla jotain turhaa, eniten siitä, miten karsii sitten myöhemmin hyväksymättömät oppilaat pois kurssilta, jos ei saada isompaa tilaa ja oikeastihan se on vain byrokratiaa, mutta eihän tänne nyt saa kuka tahansa marssia sisään ja opiskella. Jee, haluakin tässä steppailla veitsenterällä, että saakohan tästä nyt suoritusta vai ei, että jos vaikka vielä ensi viikon katsottaisiin. Iso osa jengistä kuitenkin jättää kurssin kesken, joten miksei voisi antaa kaikkien motivoituneiden olla aluksi paikalla, ja sitten katsoa kuka karsiutuu veke. 

Rallienglanti jatkui, eikä asiaan päästy. Lähdin pois puolen tunnin tuskallisen istumisen jälkeen, jonka aikana tajusin, etten tule todennäköisesti kuuntelemaan yhtään mitään. Olkoot. Downshiftaan siis loppukeväänkin, sillan alla nähdään!

Pienistä hetkistä koostuu läjä kivoja juttuja.

Voihan elämä ja kevät. Ensin mainittua enemmän, koska aamulla oli taasen napakat 10 astetta pakkasta, joten keväästä tuskin viitsii edes superpositiivisella mielellä puhua. Hyrtsi hyr. Kerronpa silti miten kivaa elämä voi joskus olla.

Viime viikko oli siis talvilomaviikkoni, jonka pidin perioditauon kanssa päällekäin fiksusti (kuten tiedämme, oveluuteni kuitenkin osui omaan nilkkaan ja missasin yhden luennon). Otimme ison harppauksen Teekkarin kanssa parisuhdelautapelissä ja käväisimme alkuviikosta hyvinkin romanttisella loska- ja pakkasmatkalla Tallinnassa, siitä enemmän olikin juttua täällä. Lemmekkäästi katselimme toisiamme silmiin kun deekut kantoivat olut- ja viinakeissejä Eestin puolelta Suomeen. Noh, ehkä siellä jotain muutakin tapahtui kuitenkin.

Torstaina nappasin mukaan potilas-Emmin katsomaan kanssani Tampereen Elokuvajuhlien lyhytelokuvatarjontaa, valitun näytöksen teemana oli Tieteisnäkyjä, jossa tutustuttiin mm. Futuroon, josta henkilökohtaisesti en kyllä tiennyt yhtään mitään, vaikka ilmeisesti se oli ollut Iso Juttu joskus. Kysyin äitiltä ja iskältä, että muistavatko he kyseisen hökötyksen, mutta kuulemma vain hämärästi, ja sekin koska relaatiot. Lyhytelokuvia näkee ihan liian vähän teattereissa, vaadin lisää! Tavallaan onneksi ja tavallaan epäonneksi on Youtube, joka on lyhytelokuvien mekka suorastaan, sieltä kun vähän vähemmän noita pitkiä elokuvia tulee tihrusteltua, mutta lyhyemmät pätkät saavat miljoonayleisön parissa päivässä. 

Chailatte.

Perjantaina tyttären epäsuoran (tai ehkä jopa hiukan suoremman) vihjailun jälkeen sain äidin ja iskän käymään Mansessa, ja saivatpa visiteeraajat suunkin makiaksi kun tämä kodin heleä hengetär pyöräytti ihan mustikkapiirakan kahvin kaveriksi. Kyllä musta vielä tulee hyvä kotirouva! (Saatan kertoa kotiäitipotentiaalistani myöhemmin, tehdään kuitenkin tiettäväksi heti, että tuo oli sarkasmia.)

Omnom.

Lauantaina sain ruinattua pikkusiskoni luokseni (minähän en minnekään jaksa lähteä), ja otimme matsia erään älyttömän hienon lautapelin merkeissä. Teekkaristakin löytyi ihan uusi ja luova puoli kun piti yrittää myydä toisille treffipalveluille omia sinkkujaan. Siskon kanssa jatkettiin vielä diskoteekkiin jossa asiallisesti tanssittiin Robinin tahtiin.

Sunnuntaina pikkusisko opetti tälle tyylitajuttomalle tädille vähän shoppaamisen saloja, ja muovipussukoita kertyi allekirjoittaneelle enemmän kuin vuoden sisään yhteensä. Oho. Siskollani on kyllä aina ollut vahvat mielipiteet siitä, millaisena minun pitäisi esimerkiksi mennä baariin, ja minut jopa puettiin vieraan vaatekaapin tamineisiin, koska olin liian tylsä. Kerran jouduin lainaamaan äidiltäni mekkoa, koska sisko ei kehdannut tulla muuten baariin. Olisin tullut hupparissa. Mutta hei, niin 2000-luvun alussa pukeuduttiin diskoihin ja baareihin, kamoon! 

Nyt kuitenkin omistan läjän uusia vaatteita, joista en oikeastaan edes tiedä missä niitä pitäisin. Kivaa oli silti ja eiköhän se kevätkin sieltä vielä saavu. 

Aikuisten asioita.

Olen hyvin nirso kukkaroiden suhteen. Se ei saa olla liian pieni, eikä liian iso, ei nahkaa ja mieluiten jotenkin hauska. Tästä syystä olen selviytynyt jo vuoden rikkinäisellä lompakolla. Siskon mielestä tällainen lähes kolmekymppinen tarvitsee jo aikuisten lompakon, ja hänen mielestään aikuisten lompakko tarkoittaa isoa (isompi kuin Tamyn kalenteri) ja nahkaista. Suostuin sitten painostuksen edessä ostamaan ison aikuisten lompakon. Mutta koska vanheneminen on pakollista ja aikuistuminen ei, ostin tällaisen:

Sisko vain totesi, että hyvä alku sentään. Ja antoi anteeksi, koska laukussani oli kuitenkin edelleen Snoopyn kuvia. Toiset ovat fiksuja aikuisia, toiset eivät. 

Iällä on väliä.

Näköjään kahden vuoden ikäero on sittenkin ratkaiseva. Teekkari ei tiennyt mikä on hapsiainen. Järkytyin aluksi, mutta sitten sivistin tuota teini-ikäistä moukkaa muutamalla tarkkaan valitulla videolla. Taas on tehty hyvää maailmalle.

Matkatarina: Tallinna.

Sain talvilomani iskostettua perioditauon aikaan, eli pidin vähän lomaa (ihan niin kuin en olisi downshiftaillut menemään koko alkuvuotta, hah). Päätimme sitten lähteä Teekkarin kanssa jonnekin, ja kriteerimme (helppo ja edullinen) kohtasivat toisensa Tallinnassa. Näin olen kokenut aikuisiällä kaikki Baltian maat ja voin laittaa ruksin seinään. No en oikeasti, tämä on vuokrakämppä ja seinillä on valkoista tapettia, mutta tehdään nyt symbolinen rasti ilmassa tuohon seinään. Noin. 

Maanantaiaamuna oli Suomessa sellaiset virkistävät -19 astetta, joten pakkasimme mukaan villapaidat, vaikka salaa toivoimmekin kevättä. Piristysruiske lomanalkuun oli myös huomata kello 05:45 lähtiessämme, että joku katujen sankari oli päättänyt potkia Teekkarin autosta sivupeilin irti. Jee. No, se teipattiin välttävästi, jotta kestäisi pienemmät kurvit. Hyvä alku, etten sanoisi. Laivaan asti kuitenkin päästiin vaikka ajomatka olikin superkylmä ja väsyttävä, onnellisena torkuin sitten Teekkarin kainalossa Eckerö Linen Finlandia-paatin eräässä kapakassa, jossa jotkut elämänvoittajat olivat jo hyvänmatkaa huppelissa. Kello läheni siinä vaiheessa kymmentä aamusella, kovimmat tyypit näköjään alottaa ennen meitä nössöjä. Baarin bändi oli oikeasti aika hyvä, lähetimme muusikoille paljon sympatiaa. 

Majapaikkamme naapurimaan kamaralla oli Hotel Euroopa, joka täytti kyllä kaikki odotukset rumasta ulkokuorestaan huolimatta. Huoneessa oli lammaspehmolelu, joka kuulemma asui huoneessa ja oli hotellin maskotti. Aws. Huone oli viihtyisä, henkilökunta mukavaa ja aamiainen hyvinkin ähkyisä.

Parastahan hotellimajoituksessa on (verrattuna hostelliin) aamiainen. Pistimme kellon soittamaan, jotta voimme käydä mussuttamassa kaikkea hyvää, ja aamupalasen jälkeen mentiin takaisin vällyjen väliin. Kyllä loma on ihanaa. 

Näin järkevästi aloitin aamuni.

Ensimmäisenä eli saapumispäivänä säätila oli ihan pyllystä. Oli kauhea myrsky, takki meinasi mennä tuulen mukana, eikä ulkona juuri viihtynyt siinä pakkasessa lyhyitä kävelymatkoja kauempaa. Järkevinä ihmisinä siis vain söimme turkkilaisessa ravintolassa ja fiilistelimme elämää.

Toisena päivänä päätimme sitten säätä ja vaaroja uhmaten hypätä ilmaisbussiin ja tsekata Rocca Al Maren ostoskeskus. Bussia odotellessamme fiilistelin pinkkiä limusiiniä, jonka vieressä kekkuloi pinkkiin haalaripukuun pukeutunut mimmi. Teekkarin mielestä oli limusiinin tuhlausta tehdä siitä vaaleanpunainen, mutta minusta se oli mahtava. 

Bussiteekkari.

Ostoskeskukseen päästyämme Teekkari valaisi minua siitä, että Koskari ja Rocca al Mare kuuluvat samalle omistajalle. Ja voih, huomasimme heti yhteneväisyyksiä! Sisällä oli ihan järkyttävän kuuma, ei siellä oikein ulkoilutamineissa viitsinyt möllistellä. Pyörimme siellä aikamme, kävimme ostamassa vettä, ja hyppäsimme paluubussiin. Mitään ei tarttunut mukaan, totesimme olevamme aika huonoja shoppaajia. Onneksi näimme kuitenkin sitä ennen Prismassa suomalaisen perheen, jonka rouvalla oli tyylikäs takki päällään. Takissa luki selässä "Finland", ihan vaan ettei kukaan erehtyisi heidän kansallisuudestaan. Huokaus. Teekkari ei antanut minun ostaa Estonia -paitaa. Nihkeetä, sanon minä.

Emmille kuva hipsterikaupasta.

Jottemme olisi ihan hirveitä lusmuja, piti tietysti mennä vanhaan kaupunkiin turisteilemaan, vaikka sää olikin ihan sairaan ärsyttävä. Tulipahan huomattua että siellä ei hirveästi jalkateitä aurailla, eli koko ajan sai tallata sohjossa. Kiilakorkonilkkurit eivät olleet voittajan valinta, kaipasin kovasti kumisaappaita.

Vanhassa kaupungissa seikkailimme päämäärättömästi, koska kaikki museot olivat jo sulkeutuneet tai sulkeutumassa. Erään epämääräisen kujan jälkeen päädyimme kuitenkin näköalapaikalle, josta lähtivät jyrkät rappuset muurin päälle.

Kutsuvaa, eikö? Teekkarin mielestä oli.

Rappusten juurella oli kyltti kahvilasta, jota kehuttiin maasta taivaisiin. Nuorina seikkailijoina päätimme siis ottaa riskin ja kapusimme ylös asti. Puolessa välissä oli nahkatuoli ja kehotus jatkaa vielä hetki, koska ylhäällä oli niin siistiä ja upeeta. 

Ja olihan siellä. Tähän pisteeseen asti olimme sanoneet kaikesta näkemästämme, että tämä on varmaan kaunis kesällä, mutta tuo kyseinen kahvila oli myös talvella upea. Sisällä oli hämärää ja takkatuli ja kynttilöitä pöydillä. Hetken saimme jopa olla ihan kahdestaan, ihana tunnelma. Fiiliksen tosin semisti pilasi se, että kahvi maksoi 4,50€ kupilta.

Sisätunnelma.

Paikan päällä oli shakkilauta, jonka pari kovaäänistä herraa ottivat esille. Päätimme siis poistua suuremman mölyn tieltä ja jatkaa vaeltelua. Eipä aikaakaan kun vastaan tuli roskis, jossa oli mielenkiintoinen tarra. Jos joku tietää, mikä on kyseisen tarran pointti, kertokoot. Ja saa myös korjata jos olen ymmärtänyt tarran olemuksen väärin, mutta nopealla vilkaisulla arvelin sen olevan peräaukko.

Miksi roskikseen oli liimattu tarra, jossa oli pyllyreikä? Miksi kukaan tekisi tarran jossa on pyllyn kuva? Suuria kysymyksiä tuli eteen.

Alexander Nevsky Cathedral

Kävimme tietysti kirkoissa kurkkimassa ja turisteilemassa, koska sehän kuuluu matkailuun. Meinasin liukastua kirkon portailla paluumatkalla, olisi ollut aika kipakka pudotus edessä, mutta onneksi löysin tasapainon ja Teekkarin käden ajoissa. Portaiden juurella odotti kerjäläinen, joka kertoi jotain viisauksia. 

Sama sisältä

Illan vietimme pubissa nimeltä Hell Hunt. Syöminen ja juominen Tallinnassa oli niin halpaa, ettei oikein tehnyt mieli lähteä minnekään, maistelimme vain kaikenlaista mitä menusta löytyi. Eräs yllättävä juoma oli nimeltään Ice Wine, siinä valkoviinin sekaan oli lisätty jotain kivennäisvedentyyppistä asiaa ja jäitä. Maistui laimealta mutta eipähän tullut tällä kertaa lainkaan päänsärkyä!

Jääviini.

Vessatekstiä. Himmeällä kyseenalaistetaan kirjoittajan positio, koska kirjoittaakseen istualteen hänen täytyisi olla pitkähkö.

Noniin, en jaksa enää kirjoittaa enempää. Tässä nyt lisää jotain turhia lomakuvia, joita kaikki ovat nähneet miljoonan. Nauttikaa. 

Kerronpas kuitenkin tässä välissä vielä sen että kävimme Tallinnan kaupunginmuseossa, jossa oli jonkin naapurimaan koululaisseurue pukeutuneena keskiajan tyyliin. Parasta visiitissä oli kuitenkin se, että minua tervehdittiin eestiksi, Teekkaria venäjäksi. Muaha.

Loppuanekdoottina voisin kertoa miten paluumatkalla laivalla söin pikkudarrassa sipsejä ja join limpparia jonkun sivubaarin pöydässä. Viereisessä pöydässä istui joku jumalanhylkäämä deeku, joka kunnon raspiäänellään arvosteli kadunmiesposselleen, miten kehtaankin syödä sipsejä. Itsehän hän veteli tyylikkäästi kossukolaa. 

Viina vanhin voitehista.

Voihan darra. Vanhuus ei todellakaan tule yksin. Rypyt eivät vielä kerro iästä, mutta mitä enemmän krebaan 21-vuotiaiden seurassa, sitä vanhemmalta tuntuu. Muistan kun nuorempana saatettiin helposti pämpätä all-nighterit ja heittää hyvää läpänderiä seuraavana päivänä pizzalla. Not anymore, no-no. Nykyään saan hedarin juotuani kaksi lasillista viiniä, usein jo samana iltana! Törkeetä, että darrojen jumala ei odota edes seuraavaa päivää, vaan pilaa kaiken jo heti iltasella. Parinkympin paremmassa päässä oli kahdenlaisia jälkioloja biletyksen jälkeen: ihan järkyttävä hirviödarra tai ei-darra. Välimuotoa ei ollut, joko olit vetänyt ihan hirveät överit, oksentanut käsilaukkuusi ja kontannut kotiin, jolloin universumi rankaisi seuraavana päivänä kovalla kädellä. Tämä tapahtui about kerran vuodessa minulle, ja yleensä johtuen ilmaisen viinan bileistä. Ei-darrat olivat sitten kaikki muu muutamasta bissestä viinipulloon, jolloin homma pysyi handussa, baarissa juotiin vettä ja kotiin kuljettiin pizzerian kautta. Tälläinen "darra tulee, oletko valmis" -olo on alkanut siinä 25-vuotissyntymäpäivän tienoilla. 

Eilen oli hipat jälleen Hot-kommuunissa, joten Dagen efter -olot olivat tiedossa. Yritin kaikkeni livahtaakseni veräjästä niin kuin se surullisenkuuluisa koira. Join paljon vettä, söin järkevästi, en juonut itseäni mihinkään överikänniin, menin ajoissa nukkumaan ja homma oli lapasessa koko ajan. Teekkarin mielestä vaikutin ihan selväpäiseltä saapuessani residenssiin yöpymään. Mutta silti. Aamulla ei tullut uni, kahvi ei maittanut, kädet tärisivät ja päätä särki. Samantyylinen fiilis tuli Mintun synttäri-illanistujaisista, jossa join hyvänen aika kolme siideriä! 

Äitini kertoi, että kun isoisällä oli krapula, mummulla oli tapana sanoa "jumal tautti lisäkkön." Noh, eipähän ole pelkoa että musta tulisi alkoholisti. Antabukset löytyvät ihan omasta takaa. 

Lomille plumps.

Talviloma alkaa änyytee NYT. Pardia pardin perään!

P.S. Kirjoitin tämän blogitekstin vain koska halusin lisätä ylläolevan gifin blogiini. Anteeksi.