Matkakertomus: Turku is an Åbo.

Sosiologipäivät Suomen Turussa ovat päättyneet onnellisesti tai ainakin ne ovat nyt päättyneet. Läpän taso: timantti. Mikäli et ymmärrä kaikkea, mitä tässä postauksessa sanotaan, et todennäköisesti ollut mukana reissulla. Pahoittelut siitä.

Otsikon varastin Joonaksen linkistä, kiitos vaan. Saatoin nauraa aika paljon.

Ei tunnu enää yhtään pahalta että jumpat jäivät loppuviikolla välistä, tuli sen verran käveltyä Suomen vanhimmassa kaupungissa. Eikä lenkkeilyintomme ollut huipussaan vähiten siksi, että herra Matkanjohtaja kyllä osaa mennä paikasta a paikkaan b suhteellisen nopeasti ja helposti, mutta se toisten neuvominen sinne b-puolelle on himppasen niin ja näin. Tulipahan sitten seikkailtua ja nolattua itsensä yllättävän monen turkulaisen silmissä.

Turkuun saavuimme uskollisella Valtion Rautateiden puksuttimella 21. maaliskuuta herran vuonna 2013. Nopeat ja juoksulenkit vetäisimme ensin hostellille, jossa meidän porukkamme oli organisoimatonta ja uskomattoman huonoja asiakkaita. Kukaan ei tiennyt mitään mistään, kaikki pyrkivät tekemään ensin asian x. Lopulta sisääntsekkaamisessa kesti ihan sairaan kauan, ja kyllä taas sai olla ylpeä itsestään. Kohtuullisen tehokasta meininkiä siis heti alussa. Hostellilta nälkäiset matkalaiset saateltiin hippilaivalle syömään papuja, henkilökohtaisesti olin sitä mieltä, että ei-erityisen-nam. Mutta, ruoka on ruokaa ja lautanen tyhjäksi ja katsastamaan perinteikäs Turun yliopisto. Pätevinä urbaanimatkailijoina ensimmäinen retkikunta (johon myös minä kuuluin) teki nohevasti about vartin ylimääräisen kävelylenkin, ja toinen retkikunta sai meidät kiinni ennen ilmoittautumista. Porukka saatiin siis kasaan ja kansiot tassuun.  Saliin, jossa luennot pidettiin, ei enää mahtunut, joten menimme toiseen saliin, jonne luennot tulivat videolähetyksenä. Aloitusluennoista kuulimme siis yhden puoliksi ja yhden alun, kunnes livestream katkesi. Hyvin taas onnasi.

Suurin osa jostain syystä porukastamme tunki kriminologian ja oikeussosiologian työryhmään (jota btw sanoin loppuillan ryhmätyöksi, koska työryhmä oli liian vaikea sana). Se kyllä kannatti, oli tiukkaa tutkimusta ja hyviä puhujia. Aikataulut eivät venyneet vaikka Paavolla olikin vielä sanottavanaan viimeinen, painavahko sananen. 

Okei, no joka tapauksessa intellektuellipuoli jäi vähän vähäiselle reissussa. Eikai se nyt niin tärkeää ole, tärkeämpää on tutustua toisiin sosiologeihin ja pitää hassua. Näiden oli suunnitelmissa tapahtuvan saunalla, jonne oli yllättävän vaikea löytää, koska nimet menivät sekaisin, välillä se oli Ullakko, välillä kellari ja joskus myös jotain ihan muuta. Sitä ennen olin jäänyt kolmistaan kahden pitkän miehen kanssa ja tunsin itseni 170-senttiseksi kääpiöksi. Mikä oli ihan kivaa vaihtelua. Näiden poikien kanssa sitten kyselimme matkaohjeita Turun kansalta ja päädyimme lopulta saunatilan ovelle 20 minuuttia tapahtuman alkamisen jälkeen. Vain huomataksemme että avaimia ei ollut ja jengi seisoi pihalla, järjestäjät kun olivat jossain teillä tietymättömillä. Johtopäätös: kannatti seikkailla, olipahan lämmin. Tampereen edustus joutui seisoskelemaan pakkasessa vain muutaman minuutin kun jo Turun sosiologirintama hyökkäsi kaivattujen avainten kanssa apuun ja pääsimme turvallisesti valloittamaan sohvan.

Sohvaa saimme käyttää vapaasti runsaat puolitoista tuntia, jolloin tuli valomerkki ja häätö viereiseen pubiin. Lievää lenkkeilyä oli siis edelleen ilmassa, koska myös pubista siirryttiin vielä yhteen baariin. Huhheijaa. Pubissa kuitenkin oli jo aika railakas meininki, vaikka muut sosiologit jäivät edelleen vähän etäisiksi, mitä nyt Saken kuuma isoveli tuli tsekattua. Hän piti erityisesti tästä lempinimestään. Terveisiä vaan sinne.

Pubin jälkeen Kouluun (vai Koululle) ja Koululta Dynamoon. Kolme baaria yhdessä illassa alkaa tuntua jo pikkasen raskaalta. Dominossa olin kuulemma sanonut ensimmäiselle lähtijäporukalle mukaan kysyttäessä että "Me mennään tanssiin!" Kello oli noin varttia vaille kolme ja tanssikenkää ilmeisesti vielä vähän vipatti.

Todistettavasti kuitenkin myös viimeiset tanssijat olivat päässeet sovinistisen taksikuskin kyydillä turvallisesti hostellille, ja aamulla olo oli myös sen mukainen, että hauskaa oli ollut. Hostelli tarjosi upean darra-aamupalan, kahvia, sämpylää, suolakurkkuja ja meetwurstia. Suolatasapaino pistettiin heti aamusella balanssiin, jotta jaksaa jälleen rynnätä yliopistolle. Hetken epäilimme Juholla olleen niin kova darra, että hän oli muuttunut myslipatukaksi. Onneksi tämä oli kaikessa loogisuudessaan epätosi tieto.

Läksiäispaneelia kuunneltiin pienissä tutinoissa vararehtorimme tummien kulmien alla (ah), mutta huono ilma ja eturivin piinapenkki (puhumattakaan eräästä piinallisesta puheenvuorosta) kävivät reilun puolentoista tunnin istumisen jälkeen ylivoimaisiksi ja päätimme suunnata takaisin kotiin. Lopulta liukkaan ja yllättävän pitkän kävelymatkan jälkeen ehdimme rautatieasemalle huikeat 5 minuuttia ennen junan lähtöä. Vaarallisen kävelymatkan aika Emmi sai kunnioitettavan lempinimen "Riski" ollessaan huippu- tai uhkarohkea ylittäessään Helsinginkadun. Ei kuulemma tuntunut missään! Omasta lempinimestäni en aio blogissani mainita, se kun oli ja on edelleen täysi oikeusmurha! Hyvää hyvyyttäni lainasin Jounille hammastahnaani ja sitten vaan pilkataan.

Junassa oli totuttuun tapaan älyttömän kuivaa ja ällöttävää läppää, jolle miltei hävetti nauraa. Totesimme esimerkiksi että suuhygienia on parhaiden vitsailuaiheiden top kolmosessa. Jokainen koomikkokin sen tietää.

Kiitos ja anteeksi Turku. Oli todella huippua. Ihan kaikkea en tähän kehdannut uloskirjoittaa, joten aukot jäävät lukijan mielikuvituksen varaan.