Asun Suomen kolmanneksi suurimman kunnan keskustassa. Olen pitänyt itseäni citygirlina, vaikka oikeasti olen kotoisin pikkukaupungista. Edellisen kerran kun hain asuntoa, hain määrätietoisesti vain keskusta-asuntoa, koska mikään muu ei kelvannut. Noin neljän vuoden keskusta-asukismin myötä olen huomannut, että tässä on yllättävän paljon miinuksia plussiin verrattuna. Välimatkat miltei kaikkialle ovat kuljettavissa pyörällä, mikä on ehdottomasti plussa. Ei pitkiä, yksinäisiä kävelymatkoja aamuyöllä baarista kotiin. Kaverit tulevat shoppailureissulla poikkeamaan kahville, koska voi. Rautatieasemalle ja bussiin pääsee nopeasti. Todella jees.
Ketään tuskin yllättää, että miinuksia aiheuttavat lähinnä toiset ihmiset. Keskeinen sijainti nääs aiheuttaa kaikenlaisia lieveilmiöitä, kuten känniääliöitä. Lisätään tähän kesän kuumat yöt ja ikivanha kivitalo, joka toimii lämmityskattilana, niin soppa on täydellinen. Ikkunoita ei voi pitää auki, koska aina joku järjen jättiläisistä koostuva kääliö-porukka päättää laulaa mennessään baarista toiseen maanantai-iltana. Tai huutaa. Tai pelata jalkapalloa keskellä katua. Kyllä, tämäkin on nähty.
Eniten itseäni kuitenkin ärsyttää amispopittajat, jotka vetävät pillurallia pitkin katuja ja huudattavat autostereoistaan jotain käsittämättömän huonoa musaa. Se kaikuu pitkin kerrostaloja ja kuuluu todella hyvin tänne asuntoon. Parasta on kun nämä amikset päättävät parkkeerata Corollansa kadunvarteen ja edelleen soittaa musiikkia kumisaapasbassolla niin paljon että ikkunat helisevät. Mikä logiikka siinä on? Okei, en usko, että näillä tyypeillä ÄO on ihan kovin korkeaa luokkaa, mutta luulisi apinankin tajuavan, että tässä on a) taloja ja niissä b) asuu ihmisiä, jotka c) saattavat nukkua maanantaina kello 02:30. Kerran eräs vähä-älyinen herraseurue parkkeerasi amisautonsa tuohon kadulle ja soitti jotain tunnin mittaista mixausta yhdestä teknobiisistä. Olin ihan varma, että sitä kappaletta on käytetty vankien kiduttamiseen. Meinasin jo heittää saappaalla poikia päähän, mutta korvatulpat olivat onneksi lähempänä. Voisitteko ajatella aivoillanne, kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti