Kotitonttujen vapautusta vastaan.

Olin torstaina ihan hullun väsynyt aamulla, vaikka olin mennyt nukkumaan ajoissa. Olotilaan saattoi liittyä se, että olin huomannut tiistaina klo 20:52 että puheviestinnän esitelmä ja eräs toinen tehtävä olisi pitänyt tehdä seuraavaksi päiväksi. No eipä muuta kuin tiukkaa tekstintuottamista aina yöhön kello kahteen asti. Kun vihdoin silmät ristissä kömmin pehmeään sänkyyni, yllätys yllätys, aivojani ei väsyttänytkään enää yhtään.

Nukahdin ehkä kolmen ja puoli neljän välissä viimein. Kello soitti siitä huolimatta brutaalisti seitsemältä. Ei siis ihmekään, että vielä torstaiaamuna väsytti julmetusti. Teekkari oli käymässä ja skarppasi sinä aamuna ylös jo kello yhdeksän, voi herranjestas noita aamuihmisiä. Olin vielä hereillä sen aikaa kun tämä älyttömän pirtsakka poika steppaili ympäriinsä ja halusi jopa keskustella jostain. Uskomattoman vaikeaa.

Kun hän kymmeneltä sitten lähti joillekin asioilleen, vaivuin onnellisena taas uneen. Yhdeltätoista soi ovikello, ja sieltä se sama kolibri pyrähti sisään ja kysyi että lähdetäänkö kirjastoon, jee. Sanoin nukkuvani "vielä vähän aikaa" enkä suostunut nousemaan. Heräsin klo 12:10 ja kämpässä oli niin hiljaista, että kuvittelin olevani yksin. Seuraava dialogi tapahtui: 

Minä: "Ootko täällä vielä?"

Teekkari kurkistaa keittöstä: "Joo, oon."

Minä: "Sähän tulit jo tunti sitten, mitä sä oikein teet?"

Teekkari: "Tiskasin."

Tarinan opetus: Jos laiskottaa, mene vain nukkumaan, joku muu tiskaa tiskisi.