Olenhan katsonut dokumentin historiasta.

Voi teitä. Olen pitänyt kaikkia jännityksessä ja pihdannut kauhutarinoita, joita kaikki tietysti kieli pitkänä ovat odotelleet pitkin päiviä. Nyt odotukset ovat vihdoin täyttyneet, tänään olen jälleen kuluttanut Pinni B:n penkkejä historian hyväksi ja aion jakaa kanssanne tulisia tunteita illan pimeiltä tunneilta.

Tämän surullisenkuuluisan historiankurssin aikana olen alkanut kyseenalaistaa paljon kaikenlaista. Oman tietämykseni maailmanhistoriasta. Kunnioitukseni luennoitsijoita kohtaan. Ihmiskunnan tulevaisuuden. Maalaisjärjen olemassaolon.

Kurssilla on eräs Tyyppi, jonka olen todennut olevan samaan aikaan sekä ärsyttävä että viihdyttävä. Olette saaneetkin hänestä jo maistiaisia aikaisemmissa kirjoituksessani, ja hän ei taaskaan petä. Kurssin edistyessä myös Tyypin rohkeus kasvaa, ja kommenttia satelee kuin sammakoita maailmanlopun aikaan. 

Luennoitsija: "Marie-Antoinetten ei tiedetä sanoneen koskaan 'syökööt sitten leivoksia', vaan sen sanoi Jean-Jacques Rousseau."

Tyyppi: "Niin, siis katsoin dokkarin, jossa kerrottiin että Marie-Antoinettehan ei sanonut että 'syökööt sitten leivoksia', ehe he ehe."

Aion suhtautua vastaisuudessakin häneen kuten mihin tahansa apinaan, joka saa luennon venymään 45 minuutista puoleentoista tuntiin kyselemällä epäolennaisuuksia: kanavoimalla ärsyyntyneisyyteni luentomuistiinpanojen marginaaleihin, johon kirjoittelen hassuja lausahduksia, joita kyseinen tyyppi aina välillä päästää suustaan. Tehdään nyt selväksi, että ko. persoona ei ole mitenkään erityisen viallinen, hän vain sattuu avaamaan leipäläpensä sellaisten aivokaasujen seurauksena, että sata ihmistä facepalmaa ja punehtuu myötähäpeästä. Mitä pidemmälle kurssi on edennyt, sitä suurempaa peukkua näytän luennoitsijalle, joka väsymättä, ärsyyntymättä ja asiallisesti jaksaa vastailla kaikkiin kysymyksiin. Ilman että nolaa kysyjää, vaikka varmasti se olisi helpompaa kuin järkevä vastaus. Jos kuulostan ilkeältä, tulkaa itse kuuntelemaan. Tyyppi aloittaa kaiken sanomalla "olen katsonut dokkarin..." ja yleensä lause sisältää joko 

a) historiallisen faktan, jonka luennoitsija on juuri hetki sitten kertonut (kuten ylhäällä) 

b) historiallisen myytin, jonka luennoitsija kumoaa ennen kuin Tyypin lause on edes päättynyt (intiaanit pitivät valloittajia jumalina) 

c) jonkin aivan käsittämättömän yhteenvedon kahden erillisen asian kanssa (voisiko Ranskan ja Iso-Britannian armeijaa 1600-luvulla verrata 1800-luvun suomalaiseen sotaväkeen, jossa voi oppia lukemaan, eli saiko sielläkin mahdollisesti aatelisarvon jos vain teki ahkerasti töitä, kuten ymmärsin eräästä dokumentista?)

Erään kerran Tyyppi kertoi pokkana, miten oikeastaan ensimmäisen maailmansodan ei kuuluisi olla nimeltään maailmansota, koska eihän silloin edes kovin moni maa sotinut. Sitä luennoitsijakaan ei kestänyt, vaan huusi kesken lauseen "väärin!"

Viime viikolla sain uuden tuttavuuden luentosalista, ja katseiden vaihdosta ymmärsin, etten ole apinatuntemusteni kanssa yksin. Voi tätä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, kun en olekaan ainut ikävä ihminen, joka ajattelee, että tyhmiä kysymyksiä ei ole, on vain tyhmiä ihmisiä. Olin ihmetellyt, että miksei tyyppiä korjata useammin, koska näitä väläytyksiä läiskyy yli maljan tämän tästä, ja suoranaisia räikeitä virheitäkin sieltä syljen mukana erittyy, koska dokumentit tietävät ja suu käy. Tuttavani kuitenkin nyt valaisi minua tästä aiheesta, kuulemma aluksi tyyppiä oli jaksettu korjata, mutta porukka alkaa olla jo niin kypsää kauraa, että antaa aiheen vain lipua ohi korvien. Siten saadaan edes hieman ihan oikeaa opiskelurauhaa.

Tyyppi: "Miten kirjoitetaan 'Westfalenin rauha'?"

Luennoitsija: "Noh, luulin että jokainen lukion käynyt sen osaa kirjoittaa."

Tyyppi: "Olen minä lukion käynyt, mutten kieliä lukenut! Ehe he ehe!"

Luennoitsijalle vielä propsit myös siitä, että viittasi Monacon ruhtinas Albertiin sanomalla tätä "Juku-Juku-maan ruhtinaaksi".