Eräs lapsuuteni lemppari oli Disney-pätkis nimeltä Lambert The Sheepish Lion, jonka voitte katsoa täältä. Taustatarina on sama kuin klassisessa Rumassa ankanpoikasessa. Molemmissa stooreissa on eri lajiin kuuluva vauvayksilö, joka sysätään vahingossa väärään ympäristöön, ja tarinan sankarin erilaisuutta pilkataan. Erinäisten pilkantekojen jälkeen kuitenkin erilainen onkin parempi, Ruman ankanpoikasen tapauksessa kauniinpi, Lambertin tapauksessa vahvempi. Lambert osoittaa meille, että se ei olekaan ulkonäkö, joka tuo onnen, vaan kyvykkyys ja voimakkuus, jonka avulla saadaan kunnioitusta.
Disneyn Ugly Duckling eli Ruma ankanpoikanen loppuu eri tavalla kuin alkuperäinen H. C. Andersenin satu. Pätkässä Ruma poikanen löytää tiensä lopulta omiensa joukkoon, eli äiti-Joutsen ottaa hänet muiden pienokaistensa porukkaan. Voitte katsoa senkin videon täältä. Se on ehkä parempi lopetus kuin ulkonäöllä koreilu, koska voihan sitä löytää onnensa ennemmin oman viiteryhmänsä sisältä, kuin sopeutumalla ja ylittämällä ulkoapäin tulevat kauneusstandardit. Siinä tavallaan annetaan valta muille asettaa ulkonäkönormistot.
Aina kun joku Tiedostava ja Hyvä ja Erilainen ihminen nostaa nokkansa kohti kattoa ja paheksuu "lammasmaisia ihmisiä", jotka vain seuraavat massaa ja kuluttavat kulutustuotteita, ajattelen Lambertia. Yleensä tämänkaltaiset nyrpistelijät ovat itse hyvin tietoisia omasta tavallisuudestaan, ja jotenkin pitää vain etsiä se Juttu, jonka avulla ollaan erikoisia ja mieluiten myös parempia kuin muut. Lambert-parka ei halunnut olla erikoinen tai parempi, hän vain halusi olla samanlainen kuin muut lampaat. Mutta kun hän sitten oli parempi tai pelottavampi tai mitä tahansa, hän käytti sen laumansa parhaaksi.
Olen huomannut, että loppujen lopuksi on kiva tutustua niihin kaikkein hiljaisimpiin ja tavallisen näköisiin tyyppeihin, koska sieltä saattaa tulla yllättävän mielenkiintoista juttua. Henkilökohtaisesti en välitä tutustua huomioapinoihin, jotka tekevät haaraperushyppyjä baarin pöydällä ja huutelevat iskulauseita itsestään. Myös ne Erikoiset ihmiset loppupeleissä ovat aika tylsiä, koska kaikki energia menee coolilta näyttämiseen, eikä omille ajatuksille oikein jää tilaa.
P.S. Anteeksi tämä keittiösosiologia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti