Katsoin eilen Disney-leffan nimeltä Aristokatit. Se oli pienenä yksi lempileffoistani, mutta nyt silmäni ovat avautuneet. Sehän kertoo vain 1900-luvun alun rajusta luokkajaosta, yläluokan sosiaalisesta ylemmyydentunteesta ja palvelusväen (väitetystä) löyhämoraalisuudesta.
Georges (epäilemättä nimetty Georges Bizetin mukaan) ja hovimestari Edgar. Georges käyttää häpeilemättä hyväkseen Edgarin palvelusasemaa ja pakottaa tämän kantamaan itsensä selässään rappuja pitkin. Edgar itse on tyylikäs ja kohtelias, mutta Georges ei ota huomioon tämän tunteita. Onhan hän alempaa yhteiskuntaluokkaa ja siten myös ihmisarvoltaan alhaisempi.
Madame Adelaide Bonfamille on entinen oopperatähti ja niinikään yläluokkainen henkilö. Hyväsydämisyyttään hän päättää jättää omaisuutensa Edgarin hoiviin, ensin tietysti vaatien tätä järjettömästi olemaan perintöjärjestyksessä kissojensa jälkeen. Millä tavoin vanha ja rikas pystyy nöyryyttämään nuorta ja köyhää? No pistämällä hänet alempaan kastiin eläimiin nähden. Sanoisinpa, että Edgarin turhautuminen vuosia kestäneen palvelustyön ja yläluokan oikkujen sietämisen jälkeen on jokseenkin ymmärrettävää. Edgar siis päättää vähän avittaa onnetarta ja hävittää kissat tieltään. Hän ei kuitenkaan niitä surmaa, vaan kadottaa maaseudulle, vaikka kaiketi olisi helpompaa vain pistää katit pussiin kiven kanssa ja heittää järveen.
Thomas O'Malley on irlantilainen siirtotyöläinen. Eli siis ulkona lojuva ja kuljeksiva no-good, joka kuitenkin osoittaa olevansa hyväsydäminen rahvaudestaan huolimatta. Heikkomoraalisuus tuodaan esiin Herttuattaren ja Thomas O'Malleyn ensikohtaamisessa, jossa jälkimmäinen ehdottelee härsiksti "taikamattomatkaa kahdelle", mutta muuttaa mielensä huomatessaan Herttuattaren jälkikasvun. O'Malley kuitenkin pelastaa tyttömäisen hölmön pikku-Marien useamman kerran, ja hän jää perheen seurueeseen. O'Malley palkitaan leffan lopussa sosiaalisella nousulla ja hän pääsee Madamen hoiviin. Koska onnellinen ihminen on aina ylempää luokkaa.
Pienenä jo pidin hirveästi brittiläisistä hanhikaksosista Abigail ja Amelia Gabblesta. He edustavat luokkajaossa keskiluokkaa tai ylempää keskiluokkaa, voisi kuvitella heidät Jane Austenin maalaisaatelin elämään. He ovat menossa Pariisiin tapaamaan setäänsä Waldoa, joka on aika kovassa maistissa. En pienenä ihan ymmärtänyt vitsiä siitä, miten Waldo olisi "marinoitu", mutta nythän se aukesi. Kaikkea sitä.
Tarinan opetus: palvelusväki on ahnetta ja ylhäisyys omaa oikean moraalin ja palkitsee rahvaan silkkaa armeliaisuuttaan. Ei saisi katsella lapsuuden lemppareita aikuisiällä, menevät vain pilalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti