lauantai 28. joulukuuta 2013

Rakkaat terveiset vaan Kelalle ja muille.

Välipäivää, ihmiset. Joulu oli ihana kaikin puolin, mutta jottei elämä ihan unohtuisi, jotain kurjaakin pitää olla. Saan nimittäin luvan maksaa Kelalle takaisin kaikki tämän vuoden opintotukeni, koska tienaan kuulemma niin vitusti. Joko maksan lähemmäs neljä tonnia takaisin maaliskuuhun mennessä tai sitten ne peritään, jolloin saan maksaa ne korkojen kera takaisin. Toivotaanpa siis että nämä superpalkkaiset työni jatkuvat siis alkuvuonnakin. En ole sitä mieltä, että pitäisi jakaa ilmaista rahaa pummeille ja kummeille taikaseinästä, mutta nyt vähän inhimillisyyttä kehiin niille, jotka edes vähän jotain yrittävät tässä maailmassa. 

Kelan mielestä siis opiskelijalla ei ole oikeutta
  1. Tehdä töitä. Olen työskennellyt koko yliopistoaikani ja silti olen hyvissä ajoin tekemässä gradua. Työskentely ei siis viivästytä ainakaan kaikkien opintoja, ja se saattaisi jopa olla hyödyllistä tulevaisuudessa. Silti ei. Kaikesta ylimääräisestä tienaamisesta rangaistaan.
  2. Kivaan asuntoon, koska ne ovat kalliita. Jokaisen pitää asua solussa, kämppistä ei saa itse valita, joten se on täysin arpapeliä, vihaatko kotiasi vai et. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että koti on yksi tärkeimmistä asioista ihmisen hyvinvoinnin ja jaksamisen (myös opiskeluissa) kannalta, joten miksi siitä pitää tinkiä? Koska opiskelijan tulee ja pitää elää köyhyysrajan alapuolella. 
  3. Säästämiseen, sillä edes tuettomina kuukausina ei saa tienata mitään. Sukanvarteen on turha yrittää mitään jemmailla, koska elämiseen, vuokraan, kulkemiseen ja mm. syömiseen menee myös rahaa. Koska nykyäänhän on niin, että kun opiskelet niin pääset heti valmistuttuasi unelmaduuniin, jossa on hyvä palkka ja vakkarisopimus, joten ihan turhaa olisi varautua tulevaisuuteen lainkaan. Ihan oikeasti hei.
  4. Nauttia elämästä. Eläminen opiskelujen aikana on kiellettyä, sinun kuuluu vain opiskella ja valmistua ja 24-vuotiaana mennä töihin, jossa olet seuraavat 40 vuotta. Koska niin se elämä menee about aina kaikilla. 
Kaikella lämmöllä opiskelijoiden toimeentulosta päättäville elimille:



Ja


Ja vielä kerran





tiistai 24. joulukuuta 2013

Jul!

Joulusaunassa käyty ja Putte-vainaa nostettu uunista ulos. Kuusi tuoksuu ja läppärinjohto jäi Tampereelle. Piparikuusi on vasta puolikas ja sekin on vinossa. Vettä sataa, maa on vihreä ja kura lentää. Kaikki on perinteistä ja tunnelmallista siis.

Mukavaa joulua kaikille toivottaa Marjaana ja Doctor Who!









perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulushoppailumaratonilla opittua.

Kuten sanottua, olen tehnyt ennätyksiä. Yksi sellainen on jättää viimeiseen viikkoon ennen joulua joululahjaostokset. Eräänä kylmänä ja synkkänä jouluna olin kaksi viikkoa ennen joulua (huom. myös joulun) todella kovassa kuumeessa, ja olin todella onnellinen, että lahjat oli hankittu jo alkukuusta, eikä tarvinnut rynniä jouluryysikseen. 

Tänä vuonna asiat olivat toisin. Marraskuu ja joulukuun alku meni pitkälti gradustressissä (kuten ehkä on ilmennytkin puheissa ja blogissa), enkä voinut kuvitellakaan mitään leppoista ostoshetkeä, vaan kaikki aika meni kirjastossa itkiessä. Jätin siis suosiolla joulun toimet tähän viimeiseen viikkoon. Nyt huomaan, miksi olen kaikki nämä vuodet ollut aikainen ja viisas lintu, ja saalistanut madon jo varhaisessa vaiheessa. Ryysis on suhteellisen kovavolyyminen ja kovenee sitä mukaa mitä lähemmäs H-hetkeä päästään. Tämän viikonlopun härdelliä en halua edes ajatella. Siksi olenkin saanut pitkälti lahjaostokseni tehtyä tähän perjantaipäivään mennessä. Nyt on jäljellä jouluraivaus (lue: siivous) ja se kaikkein odotetuin: lahjojen paketointi. Tykkään tehdä myös lahjasettejä, joissa on esim. suklaata, kahvia ja tonttu, joka sitten kääräistään sellofaaniin. Ostin äsken kasan joulukarkkeja sitä varten, mutta näköjään kukaan ei tule saamaan pakettiinsa Julia-nameja. Asianomainen saattoi maistaa pari. Hupsista.

On tämä ollut myös opettavainen kokemus. Koska teen näköjään kaikki kirjoitukseni nykyään listamuotoon, tässäpä, yllätys yllätys, lista asioista, jotka olen huomannut joulushoppailumaratonillani:
  • Salilla käyminen ei vaikuta siihen kuinka paljon muovikassit painavat ja hiertävät sormia.
  • Sellofaani on kallista kaikkialla, paitsi Tigerissa.
  • Tuomas-niminen lapsi oli aivan sairaan ärsyttävä.
  • Joululaulujen rock-versiot ovat perseestä.
  • Jonottaminen takki päällä korvaa saunan.
  • Liian monella teinitytöllä on paljon kajalia. 
  • Jonossa saa etuilla, jos on mulkku.


torstai 19. joulukuuta 2013

Naapurini Piinaava Puuha-Pete.

Kuinka hyväksyttävää on pitää jotain nikkarointipajaa kerrostaloasunnossa? Istun taas kuulokkeet päässä, koska tajuntaan hakkaa naapurin poraäänet. En edes tee mitään ihmeellistä, mutta aikasempien aikojen muistojen myötä (yritän lukea tenttiin, tehdä esseetä, nukkua yövuoron jälkeen) huomaan silmittömän raivon taas nousevan pintaan. Piinallisen ja pitkäaikaisen tutkimuksen myötä olen varma, että kyseessä ei ole enää remontti, vaan tuo oikeasti nikkaroi jotain kerrostaloasunnossa. Ihan oikeasti. Taidan tehdä jotain radikaalia ja viedä ilmoitustaululle vihaisen lapun. Tai porata itseäni korviin. 


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulun parhaat jutut.

Joulu tulee ja joululaulut vituttavat kaikkia. Anttilassa on kuuma ja hirveä jono ja tietysti se vuorossa oleva mamma on hukannut senttipussukkansa, ja hän kun niin ajatteli maksavansa Vertti-Kaalepin leegot juuri siitä sukanvarresta. Ihmiset turhautuvat, joulupostimerkit ovat taas kallistuneet, lunta ei tule tai kun tulee, sekin on ärsyttävää. 

Itse olen tehnyt ennätyksiä tänä vuonna. Joulukortteihin meni vain noin kahdeksan tuntia ja hiuksiakin revittiin päästä vain hieman. Kortit menivät niine kalliine (mutta silti normaalia halvempien) joulumerkkien kanssa postiin jo ennen eräpäivää, toisin kuin koskaan ennen. Joululahjat ovat vielä pitkälti ostamati ja myös aika lailla ideoimati. Yleensä ostan joululahjat jo joulukuun alussa, etteivät ne vaan unohdu. Joulukortteja tipahtelee luukusta, ja vaikka Teekkarin mielestä on täysin turhaa ja typerää väkertää niitä, silti jätkä on silmittömän onnellinen aina kun joku on viitsinyt hänenkin nimensä kirjekuoreen tussata. 

Aina on niitä, jotka saarnaavat joulun kulutusjuhluudesta, joulun sanoman katoamisesta ja uskonnollisuudesta ollaan aina tasan ääripäämieltä, oli se mieli sitten mitä tahansa. Muistetaanpa mistä on kyse: 

Top 5

5. Joululahjojen tekeminen itse. Harmi, että perheessäni 3/5 ihmisistä neuloo, joten enää ei ole paljoa sukulaisia, jolle ei olisi sukkia pakettiin pistetty. Onneksi on Teekkari ja Teekkarin perhe, jossa kukaan ei neulo. Puikot ovat viuhuneet pitkin syksyä tämän oivalluksen myötä.
4. Joulukorttien saaminen. Se vaan tuntuu niin kivalta. Ja pitää olla vastavuoroinen ja myös lähettää kortteja. Sekin on kivaa. (Toisin kuin niiden askartelu.)
3. Joulukuusen koristelu. Sääli, että se tapahtuu nykyään kumihanskat kädessä, koska allergia.
2. Joululahjojen paketointi. Kun olin noin neljätoista, äiti opetti miten lahjanaru laitetaan pakettien kulmiin, eikä ristiin siihen päälle. Innostuin niin paljon, että paketoin kaikki lahjat uudestaan.
1. Trivial Pursuit ja Bezzerwizzer -maratoni perheen kanssa. Meteliä tulee, niin myös riitoja. Valehtelematta olen silti nauranut pelien aikana niin paljon, että olen melkein pissinyt housuuni.


"Bottom" 5

5. Lahjakorttien osto lahjaksi. Niitä ei voi paketoida, ellei halua olla todella hauska, enkä ole koskaan kovin hauska. Mieluiten ostaisin jotain konkreettista.
4. Osta tämä, koska joulu -mentaliteetti. Apteekissa myydään joululahja-Buranaa ja voihan joululahjaksi ostaa esimerkiksi suihkuverhon, siskonmakkaraa tai vessapaperia.
3. Kiireiset ihmiset. Perseilijätjotka rynnivät, tungeksivat, kiukuttelevat ja marisevat ja ovat täysin menettäneet nautintonsa vapaista päivistä.
2. Yleiset joulunvihaaja-mulkerohipsterit, jotka haluavat vain olla erilaisia. "En vietä joulua, koska se on coolia, sinunkaan ei pitäisi." "Olet yhdysvaltalaisen markkinakoneiston uhri, kulutuskulttuurin orja ja pilaat koko maailman viettämällä joulua." Kiitos.
1. Smurffien joululaulut. Kuka luojan nimessä on ne keksinyt? EIKÖ NISSE-POLKASTA OLE OPITTU MITÄÄN?




perjantai 13. joulukuuta 2013

Aalto-maljakoista.

En oikein tiedä mitään turhempaa kuin Alvar Aalto -maljakot. Ja älkää nyt käsittäkö väärin, olen kasvanut perheessä, jossa syntymäpäivinä tarjotaan kakkukahvit ja pöydälle laitetaan valkoinen liina, käydään teatterissa ja hyllyssä on tietosanakirjoja, joten olen hyvin tietoinen maljakoiden tuomasta kulttuurisesta pääomasta siinä missä kuka tahansa bourdieunsa lukenut.

Kotonamme siis arvostettiin esteettisesti kauniita asioita, ja äidin tavat ovat sitä myötä siirtyneet myös tyttärelle, jolla on esimerkiksi kolme isoa ja yksi pieni Mariskooli hyllyssään. Plagiointikohun tahraaman desing-jätin tuotteita voi sentään perustella niiden esteettisyydellä ja käyttökelpoisuudella: jouluna on varmasti taas tarjolla rosollin kanssa kermavaahtoa Mariskoolissa ja lopulta kaikki ovat voittajia.

Kuuluisat Aalto -maljakot taas ovat paitsi rumia ja kalliita myös epäkäytännöllisiä. Sain ylioppilaslahjaksi niitä kolme, ja jostain muista tilaisuuksista niitä on siunaantunut kaksi lisää. Jostain onnen oikusta jokainen on erikokoinen ja -värinen, joten olen päässyt tekemään vähän vertailua. Ja todennut, että yksikään ei ole käytännöllinen. Maljakoiksi ne ovat liian leveitä, ellei kukkia ole ihan sikana ja niiden pitäisi olla myös suhteellisen lyhytvartisia. Matalat maljakot ovat kaiketi olevinaan jotain tuikkupaikkoja, samoin kuten pienet Aalto-maljat myös. Tiedän kuitenkin paljon nätimpiäkin kippoja, joihin saa tuikut laitettua ja joihin ne sopivat paremmin. Esim. jälkiruokalautaseni. Eli ihan hyvin voisi sanoa mitä tahansa lasista asiaa tuikkukipoksi. Mutta onhan se sentään suomalaista disainia!

Rakas Teekkarini kuitenkin on käytännön miehenä tehnyt hyödyttömästä koriste-esineestä hyödyllisen ja käytti omaa Aalto-maljaansa kolvausalustana. Mielestäni aika hyvin tehty.





tiistai 3. joulukuuta 2013

Pieni aamugradupala.

Olen tainnut joskus mainita, että olen krooninen uneton tai hassunhauskasti sanottuna yökyöpeli. Oikeasti se ei kuitenkaan ole kovin hauskaa, että uni ei tule vaikka on fyysisesti todella väsynyt. Ihmiset pitävät laiskana, jos nukkuu yli puoleen päivään, mutta jos on saanut unta kahdeksalta aamulla, eikö ole kuitenkin parempi nukkua kunnolla kun kerrankin voi?




En oikein tykkää pumpata itseäni täyteen lääkkeitä, joten olen kehitellyt erilaisia keinoja saada unta paremmin. Kaikenlaiset lööppilehtiset listaavat erilaisia pseudopsykologisia keinoja, joilla unettomasta saataisiin Jörön sijaan Unelias. Noh, tässäpä niitä. Ei varmaan tarvitse mainita, että ne eivät oikeastaan toimi.
  • Iltajumppa. Se tosin laittaa vain verenkierron toimimaan ja oikeastaan ei auta yhtään.
  • Juo jotain lämmintä. Se piristää. Tai sitten tulee kuumaa, eikä kuumassa ole kiva nukkua.
  • Tee jotakin muuta, jos et saa unta 20 minuuttiin. Nouse ylös ja lue esimerkiksi kirjaa. Paitsi että kun aloitan kirjan, luen sen yleensä heti loppuun, eli sinne meni se aamuyö.
  • Matkusta mielessäsi rauhalliseen paikkaan. Matkustan yleensä about kaikkiin mokiin, jotka olen elämäni aikana tehnyt, tekemättömiin kouluhommiin, lukemattomiin tentteihin, ex-poikaystäviin, jotka pilasivat ison osan elämästäni, siihen sukkaan, jota en ole vieläkään saanut neulottua valmiiksi ja tietysti siihen kauhuleffaan, jonka näin viisi vuotta sitten ja joka oli ihan sairaan painajaismainen. 
Tänään siis pyörin kaksi tuntia sängyssä, enkä saanut unta, joten nousin ja lastasin pyykkikoneen valmiiksi ja ajastin sen kahdeksaan. Kello on nyt 6:22, jolloin itseäänkunnioittavat ja hyvät ihmiset nousevat uuteen työpäivään. Näinä tunteina olen kuitenkin saanut kirjoitettua graduni tutkimussuunnitelmaa vaadittavan pituuden verran ja todennut sen olevan paitsi tärkeä aihe, myös aika hemmetin rankka homma. Tästä vuodesta tulee pitkä ja ahdistava, mutta sehän oli selvää jo alkumetreiltä. 

Alkaa vähän väsyttää, joten tässä teille kuva kissasta. Kaunista aamua!


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Enpähän ole hetkeen pelästynyt niin paljoa.

Ihan kuin ei olisi tarpeeksi pelottavaa olla yövuorossa 1800-luvun tiilirakennuksessa, jossa menneisyyden kummitukset kolistelevat ovia ja Klingendahlin haamu vainoaa harhautuneita, ja kävellä pilkkopimeässä ja kylmässä kotiin, samalla kun zombimaiset känniääliöt vaeltavat örveltäen vastaan. 

Ehei. Jonkun piti tietysti myös sammua meidän työpaikan aulaan ja nukkua aivan hipihiljaa suu auki, niin että huomaan jäbän lähtiessäni. Tyyppi vielä unissaan pyörähti sen tuolin kanssa mua kohti.

Reaktioni oli about tätä luokkaa:


lauantai 30. marraskuuta 2013

Pieniä jouluja.

Hyvää pikkujoulua, lukijat.

Kahdet pikkujoulut yhden viikon aikana voisivat olla rankka kokemus, mutta ei välttämättä. En kuitenkaan suosittele ninjailemaan ensimmäisissä juhlissa siten, että useampi raajasi vahingoittuu. Onneksi firman bileiden teemana oli kasariglitteri, joten käden ruhjeet sai kätevästi (ja tyylikkäästi) pitsihanskalla piiloon, ja mustat sukkahousut peittivät polven vauriot. Nilkkurini ovat hyvät ja tukevat, joten nyrhjähtänyt nilkkakaan ei juuri vaivannut. Onneksi juhlista nautittiin lähinnä istuen, ja tanssilattialle mennessä oli sen verran turrutusta nautittu, että nilkka oli huomisen vaivoja (lue: tänään sattuu, enkä aio kävellä mihinkään). 

Huomenna alkaakin sitten joulukuu. Hyvä että tällaiset turhat pikkujouluhömpötykset on saatu jaloista pois masentavan marraskuun aikana.

Tässä selvitys illan kulusta, mielestäni hyvin perinteinen.

19:44 Kaksi lasia viiniä alla
20:20 Keskivartalolihava mies kertoo sovinistisia juttuja, stand up on kiusallista (tulkkasimme saksalaiselle työkaverille sitä, ja hänestäkään pedofiilivitsit eivät olleet hauskoja), naiset villiintyvät musiikista ja viskovat päätään.
20:57 Edellä mainittu keskivartalolihava ja keski-ikäinen mies tarjoilee nuorille tytöille viiniä. Taputan musikaalin mukana, taputtaminen sattuu ruhjeiseen käteen. Lopetan taputtamisen.
21:25 Nahkahousut bongattu, tisseistä puhuttu.
21:42 Kaksi miestä flirttaili vesipisteellä, kyseenalaistin kaula-aukkoni siveellisyyden.
22:18 Toimitusjohtaja tarjosi siiderin.
23:17 Kukaan ei ole vieläkään lääppinyt takamustani. Varmasti ennätys.
01:01 Lähetän kaverilleni viestin "Pkek", jonka piti olla "Okei". Close Enough.
02:08 Jatkopaikassa on tyttö, jolla on samanlainen mekko kuin toimitusjohtajalla. Draamaa ei synny.
02:59 Jatkopaikassa dubstep voittaa, ja lähden kotiin. 


tiistai 26. marraskuuta 2013

Joulukorttiaskare.

On taas Se aika vuodesta. Facebook täyttyy joulunvihaajista ja jouluihmisistä ja jokainen tuo mielipiteensä esiin. Kauppakeskukset levittävät suklaarasioita käytävilleen ja kajareista kajahtaa Kulkuset. Oi, joulun aika on täynnä jouluntaikaa!

Joka vuosi teen joulukortteja ja joka vuosi muistan taas kuinka perseestä se on. Innoissani revin Tiimarin hyllyiltä erinäisiä pahveja, nauhoja, liimaa, hopeakyniä, tarroja ja muita turhia, mutta yllättävän kalliita asioita ja riemusta kiljahdelle hyppelehdin kotiin kuin tonttu ja levitän kamat lattialle. "Itse tehty kortti on niin paljon kivempi" on mantra, jolla tällaiset käsityöläis-joulupelleilijät itseään pettävät joka joulu ja silti Tiimari meni konkkaan. On se universumi vaan epäreilu.

Mikäpä siinä sitten mättää? Aluksi näin taloudellisesti valveutuneeksi henkilöksi (lue: pihiksi) itseni luokittelevana voisin ottaa esiin hinnan: ehkäpä olisi tullut sittenkin halvemmaksi ostaa ne 1,70€ maksavat valmiskortit, joihin tarvitsisi tuhertaa vain vuosiluku ja nimi ja ostaa postimerkki, kuin hankkia rahaa vastaan yllä mainitut turhakkeet, joita aina jää yli ja jotka menevät hukkaan seuraavan vuoden aikana, jotta varmasti pitää ostaa uudet tarvikkeet taas ensi jouluksi. 

Puhumattakaan siitä, että joka vuosi pitää olla uusi kortti-idea, joka ei kuitenkaan saa olla matkittuna viime vuoden saaduista korteista. Se onkin helppoa, koska suurin osa korteista, jotka asuntooni saapuvat, ovat joidenkin super-käsityöihmisten tekemiä, ja ovat a) upeita ideoita ja b) täydellisen onnistuneita. Omat ideani ovat lähtökohtaisesti tasoa tokaluokkalainen piirtää ympyrän ja sanoo sitä kissaksi, toteutus vähän samaa luokkaa, lisätään mukaan vielä liimatahrat kortissa ja tekijän naamassa.

Siinä on myös aivan järjettömän iso työ. Pelkästään ideointi ei riitä, vaan pitää myös saksia ja liimailla  pahvinpalaset jotenkin kivasti. Mitä suurempi suku, sitä hauskempi homma. Valitsen aina äidille ja iskälle kaikkein onnistuneimmat kortit, paitsi siksi että vanhempani ovat tärkeitä, mutta ennen kaikkea siksi, että joudun katselemaan sitä tekelettäni koko joulun ajan, koska se on niin kivasti laitettu esille pöydälle. Vieressä on yleensä kummitädin tekemä kortti, joka on poikkeuksetta kaunis ja yksinkertaisen upean idean toteutus. Kaikesta huolimatta jatkan korttien väsäämistä vuodesta toiseen. Ystävänpäivä- tai pääsiäistoivotuksia on turha toivoa, joulukorttikoettelemuksen kauhut ovat siinä vaiheessa vielä tuoreessa muistissa. 

Aloitin joulukorttien tekemisen kun muutin pois kotoa 19-vuotiaana, tosin silloin olin astetta anarkistisempi ja teinimpi: Kortit olivat mustia ja niissä luki "Hyvää uskonnollisesti sävyttynyttä juhlapäivää." Siitä on menty johonkin. Ei välttämättä eteenpäin, mutta ainakin johonkin.





torstai 21. marraskuuta 2013

Nuhakuu.

Olen aikaisemminkin mussuttanut täällä siitä, miten vaikeaa on olla kipeänä aikuisena, mutta pieni lisärussutus on aina paikallaan. Yliopisto ei anna lyhyitä saikkuja, joten jos meinaat pysyä kärryllä luennoilla, raahaudut sinne vaikka pää kainalossa. (Pitkistäkin saikuista olen kuullut vain ikävää, varsinkin tukien puolelta, mutta siitä ei ole henkilökohtaista kokemusta, joten mainitsen sen vain näin diskreetisti suluissa.) Töistä onneksi saa sairaslomaa, mutta koska olen tunnollinen, kehoni päättää sairastua yleensä silloin kun niitä töitä ei ole.

Vasta jälkikäteen oikeastaan huomaa mihin kaikkeen tällainen "pikku flunssa" vaikuttaa. Omassa hektisessä elämäntyylissä, jossa arki on jonglööraamista töiden, luentojen ja gradun kanssa, ei oikeastaan olisi rakoa edes sille pienelle nuhaisuudelle. Yskänlääkkeeni loppui, ja se oli ainoa keino saada unta, joten viime öinä unet ovat olleet vähän niin ja näin. Univaje johtaa helposti päänsärkyyn ja päänsärky yleiseen vittuuntuneisuuteen, joten siinä olikin sitten kivan päivän ainekset sievästi kasassa. Myrkky-yskänlääkkeeni ei kuitenkaan ollut ihan täydellisen ruusuinen tie auvoon, se kun pistää nupin aika kivasti sekaisin. Unta tulee noin tunnin kerrallaan ja unet ovat lievästi sanottuna mielenkiintoisia. Edellisyönä olin nähnyt jotain niin "hauskaa" unta, että olin purrut poskeeni. Ja kuten kaikki tietävät, kun kerran puraisee poskeensa, siihen samaan kohtaan puree jatkuvasti uudestaan. Heh, ihan hauska ominaisuus.

Pikku flunssaiseni aiheuttaa myös aika paljon ahdistusta, sillä suurin työkalu, jota tällä hetkellä käytän, on oma nuppi, ja kun se ei toimi, mikään ei toimi. Gradu ei etene, kaikki tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, en osaa oikein jutella mitään, koska sanat ovat hukassa, kaverit ottavat päähän, koska kaikki ottaa päähän. Ja ainiin, myös hammaslääkärissä käynti on hassuhkoa kun ei voi hengittää nenän kautta. 

Älkää muuten googlailko lääkkeidenne nimiä tai ainakaan käyttäkö kuvahakua. Olo ei parane sillä, että kuvissa tulee eteen vääntyneiden ruumiiden ja sairastuneiden lasten kuvia. 


maanantai 18. marraskuuta 2013

Voisko joku tehdä mulle kanakeittoa?

Flunssassa oleminen on hauskaa, varsinkin yövuorojen aikaan, jolloin muutenkin aivotoiminta on ameeban tasolla. Yövuoron jälkeen sunnuntaiaamuna pienissä kuumehoureissani herätin Teekkarin ja kysyin äärimmäisen huolissani, että onko laivalla yleisiä vessoja niille, joilla ei ole hyttejä. Oli itsellä hieman hämärät muistikuvat asiasta aamulla, mutta onneksi Teekkari ei ollenkaan ruvennut kiusaamaan sekopäistä tyttöystäväänsä yöllä vaan sanoi ihan rauhoittelevasti että "kyllä siellä on kulta, älä huoli." Tai siis kiusaaminen tapahtui vasta kun olin herännyt. Ja jatkuu edelleen. Joten en nyt tiedä kumpi tässä kuitenkaan voitti.


lauantai 16. marraskuuta 2013

Parempi olisi vaan pysyä kotona.

Kävimme tänään Teekkarin kanssa nauttimassa intialaisesta buffetista paikassa, jossa ruoka on erinomaista. Viime kerralla ravintolan viereiseen pöytään parkkeerasi kolmen raavaan herrasmiehen seurue, ja menosta päätellen yksi jos toinenki napanderi oli napsittu. Onneksi olimme silloin jo aterian loppupuolella ja karkasimme paikalta kun yhden herran mahan sijoittuminen pöydän ja tuolin väliin tuotti siinä määrin ongelmia että lautasetkin meinasivat kaatua.

Tällä kertaa onnistuimme sijoittumaan niin stereotyyppisen seurueen viereen, että tuntui kuin olisimme olleet jossain sketsissä. Kyseessä oli siis 35-50-vuotiaiden porukka, jolla oli paljon juteltavaa, mutta ei juurikaan sanottavaa. 

Eräs herroista oli jokseenkin ylimielinen, ja oli selkeästi käynyt ainakin kaksi kertaa aikaisemmin intialaisessa ja oli tietysti ekspertti siis sen suhteen. Setä päästelikin sellaista knoppitietoa ruuasta, että rouvien sukat vain pyörivät jalassa. Esimerkiksi "siis tää lassi vie tosi hyvin sen tulisuuden edgen pois" ja tarjoilijalle "oletettavasti teillähän ON sitä jugurttikastiketta myös". Hän ei osannut silti millään päättää, mitä söisi, vaan ensin otettiin buffetti, tai no ei sittenkään, katsotaanpas vielä sitä listaa, tai ehkä sittenkin otan sen buffetin. Se oli hyvin performatiivista. Hän kuulosti olevan oikeassa paitsi intialaisessa ruuassa, myös töissä, lomamatkoissa ja elämässä.

Tällainen douche-maailmantietäjä ei olisi tietenkään ollut elementissään ilman omaa fanilaumaansa, joka ei olisi ihastuksissaan jokaisesta itsestäänselvyydestä, jonka hän aivopieraisee suustaan. Tasaisin väliajoin kuului sellainen kovaääninen kalkatus, kun rouvat olivat oikein otettuja tiedosta, että herra on sentään käynyt joskus kiinalaisessakin ja että kannattaa ottaa mietoa, jos ei pidä tulisesta ruuasta.

Seurueen kruunasi suoraa huutoa kiljuva vauva.


keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Valitusten päivä (onko muka muitakin päiviä).

Että voi taas olla vaikeaa. Uhriudutaan nyt sitten kertaheitolla kunnolla:

  • Olen kipeä. Kuumeesta en osaa sanoa, mutta nenä valuu, kurkkuun sattuu, pyörryttää ja vituttaa. 
  • Olen vaihtanut graduni aiheen niin monta kertaa, että en kehtaa edes laskea enää saati pistää itkumailia ohjaajalle. Parastahan on että tutkimussuunnitelma (10-15 sivua) pitäisi olla palautettuna perjantaina. No kappas, tämän hetkinen gradun sivumäärä on tasan ja pyöreä nolla.
  • Kolme viikkoa on ollut aikaa tehdä historian 6-8 sivun essee, mutta tämä mimmi aloittaakin sen kaksi päivää ennen dedistä, joka on btw sattumalta sama kuin gradun tutkimussuunnitelmassa. Hienosti taas tehty.
  • Kun taas olisi kerrankin aikaa tehdä jotain, en saa aivojani käännettyä mihinkään suuntaan, jotta jaksaisin keskittyä esseisiin. Eilen istuin Linnassa 6 tuntia ja word-tiedostolle ei tapahtunut mitään.
  • Olen laiska ja muutenkin aika turha, ja ihmisenä täysin epäonnistunut. Parempi vaan alkaa työttömäksi yh-äidiksi. 
  • Olen lainannut about 10 kirjaa, joilla en tee mitään ja ne ilkkuvat tossa pöydälläni saamattomuuttani.
  • Joku aina hidastelee ruokalan jonossa tai nauraa liian kovaa. 
  • Onko kaikkien muiden pakko olla onnellisia just nyt?


tiistai 12. marraskuuta 2013

lauantai 9. marraskuuta 2013

"Kaason tehtävä on suojata morsianta noituudelta."

Musta tulee ensi kesänä ensimmäistä kertaa kaaso. Se on jännittävää ja ihanaa, varsinkin kun ollaan morsiamen kanssa aika pitkälti samoilla aaltopituuksilla. Kuten kuuluu. 

Googlailin vähän kaason tehtäviä, koska olen tällainen keltanokka (Olen katsonut 27 dresses -leffan ainakin kaksi kertaa, sitä ei varmaan lasketa). Tässä vähän faktaa entisajan kaasoista, eli kutsu mua vaikka ruustinnaksi: 
"Jos omat pukimet ja asusteet eivät olleet tarpeeksi hienot ja koreat, lainattiin niitä tuttavilta ja ystäviltä. Kaasoksi valikoitui siksi mahdollisimman arvokkaita henkilöitä, kuten varakkaita rouvia ja ruustinnoja, joilla oli lainata omia korujaan, asujaan, astiastojaan ja tarve-esineitäänKaason valinnassa oli tärkeää se, että hän oli naimisissa. Naimaton kaaso olisi ollut kateellinen hääparille ja yrittänyt myrkyttää näiden välit. Kaason tehtävänä oli myös suojata morsianta noituudelta."
Eilen oli ensimmäinen ilta, jolloin pääsimme kunnolla brainstormaamaan näitä juttuja, ja opin esimerkiksi että
  • Kirkkoon kävellään vihkiseremoniassa eri biisin tahtiin kuin ulos. Tämä aiheutti hyvää Spotify-surffailua. 
  • Imperial March on yllättävän suosittu biisi vihkiseremonian läksiäismarssiksi.
  • Pukeutuminen hääpäivänä on tärkeysjärjestyksessä vasta liputuksen jälkeen.
  • Morsiuskimpusta tehtävän häätaulun tekeminen tulee tilata hyvissä ajoin. Niin ja että on olemassa sellainen kuin häätaulu.
  • Huomenlahja ei ole yleensä leivänpaahdin.
  • Korsetinkiristämistaitoni tulevat testatuksi hääpäivänä.
  • Sulhanen ei suostu pukeutumaan 1700-luvun Ranskan hovin tyyliin ja laittamaan peruukkia. 
  • Hääsuunnittelijan hankinta on elintärkeää.
  • Kaasolla tulee olla puhvihihat.
  • Urut on vähän niinkuin piano.
  • Kirkkolaulajapojan tulee laulaa fluenttia ranskaa ja kirkkoon tarvitaan sekä jousikvartetti että torviseptetti.

Vaikuttaa ihan simppeliltä hommalta. 


maanantai 4. marraskuuta 2013

Autoilijoille terkkuja.

Meinasin jäädä kaksi kertaa viikonloppuna auton alle, koska autoilija ajoi täysillä punaisia päin minun jo ollessa suojatiellä. Nykyään minulla on pyörässä etu- ja takavalo, joten luulisi etten ainakaan näkymätön ole. Vähän nyt hei jäitä hattuun, ääliökuskit.


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Ihan tavallisia kliseitä.

Mua ärsyttää ihan suunnattomasti kaikki itsehoito-sielunkivipesu-downshiftaus-näinsinustakintuleeonnellinen -opaskirjaset, blogit, kolumnit ja puhujat. Kalliissa housupuvussa ja valkaistussa hampaissa vakuuttavalta näyttävä konsultti antaa ihmisten kirjolle tasapäistäviä kliseitä, joiden avulla arjesta tulee juhlaa ja elämä helpottuu, rahaa alkaa sataa taivaalta ja rakkauttakin lentelee ilmassa. Jokainen paska-aforismi lyödään käteen absoluuttisena totuutena ja sillä sitten pitäisi yhtäkkiä nousta pitkäaikaisen masennuksen syövereistä. Tämänkaltaiset charmikkaat kirjailija-puhujat repivät miljoonansa reppanoiden pennosista, jotka kuvittelevat hyötyvänsä kliseiden lukemisesta, vaikka tähänkään mennessä mikään ei ole auttanut. Mutta koska viisaukset kuten "Elämä on kuin peruna - se pitää kuoria ja keittää ennen kuin se maistuu hyvältä" ovat auttaneet ehdottomasti parantamaan miljoonapalkkaisen motivaatioselittelijän elämää, ne auttavat ihan varmasti myös sinua. Enkä nyt edes lähde purkamaan herra presidentin hyvän mielen lauseita, joilla pitäisi saada nuoret takaisin tasapainottelemaan elämänviivalla. Nehän ovat jo kansan keskuudessa täysi vitsi.

Turhaa aikaa omaavan kotiäidin tai elämänmuutoksen kokeneen alkoholistin väsäämä kirjasarja elämää parantavista iskulauseista ei välttämättä ole pelkästään ärsyttävä vaan myös haitallinen. Yhteiskunta on jatkuvasti individualisoitunut paitsi yksilön menestyksen myös epäonnistumisten suhteen. Enää ei nähdä, että ihminen on työtön, koska töitä ei ole, vaan että ihminen on työtön, koska ihminen on epäkelpo. Höpönlöpön parempaa elämää lupaavat kirjaset vain lisäävät sitä leimaa, jota ihminen kantaa syrjäytymisensä kynnyksellä. Kirjat väittävät niin kyseessä olevalle tyypille kuin ympäröivälle yhteisöllekin, että muutoksen voit tehdä Vain Henkilö Itse ja Sinä Itse Olet Vastuussa Itsellesi. Tällainen ajattelutapa helposti nostaa kynnystä esimerkiksi terapiaan tai muuhun hoitoon hakeutumisessa, kun ajatellaan että mikään muu ei auta kuin omien ajatusten muuttaminen.

Enkä nyt sano, etteivätkö ne kirjat auttaisi jotakuta. Kyllähän placebolääkkeetkin parantavat ties mitä liikavarpaita, kun tarpeeksi uskoo. Mutta ei se silti vähennä oppaiden ärsyttävyyttä. Tässä kaikille vielä oikein Hyviä elämänohjeita ja inspiroivia lauseita. Muuta elämäsi jo tänään!














perjantai 25. lokakuuta 2013

Internetin hakukriteerit.

Blogiini on eksytty mitä kummallisimmilla hakusanoilla. Tässä lemppareitani. 


  • apulanta
  • hedari
  • lällätilää
  • tytönheitukka
  • juhannustaika
  • vanhojentanssikengät
  • pillu
  • tyhmä

Hämmentävämpiä ovat kuitenkin fraasit, joista en ihan ymmärrä, miksi ne ohjasivat juuri tänne.

  • ranskalaisella viivalla
  • juna kuulokepaikka
  • raumangiälellä hiuka mua väsyttää
  • jvg aitoo
  • uneton tampereella blog
  • kirje äidille humoristi
  • aitoo menoo
  • liukastuin kaupassa
  • jean jacques rousseau dokumentit (Oikeesti?)
  • yths ja hammaslääkäripelko
  • kaapinovet tampereella
     
Tietysti on myös sellaisia lauseita, jotka epäilemättä johtavat blogiini.

  • muumien seksuaalisuus
  • vesi vanhin voitehista viina
  • en ole kesäihminen
  • ei kodinhengetär 
  • kun naapurit vihaa
  • ei saisi valittaa että liian kuuma 
  • teollisuuskeitin
  • tökkää silmään blog
  • idiootteja kaikkialla
  • huoltomies omilla avaimilla sisään
  • hervanta nykyään

Ja viimeiseksi vielä lauseet, joita kenenkään ei välttämättä pitäisi koskaan googlata. Kertovatko nämä enemmän blogin pitäjästä vai internetin selaajista?

  • vaihtoehtoinen makkarankuori
  • tuijottelen sitä unettomina öinä
  • naapurilta suihin
  • mukavia mimmejä tallinnassa
  • sukkahousujen repiminen
  • tiskaa apina


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Hiljaisuus! Ihmisiä ajattelutyössä.

Luin tänään tenttiin kirjastossa. Valitsin itselleni mukavan nurkan, jonne asettauduin ergonomiseen (niin varmaan) lukuasentoon, pistin kännykän äänettömälle laukkuun ja avasin tenttikirjan. Kun oli kulunut 45 minuuttia tehokasta tenttiinlukuaikaa, takanani olevan pöydän ääreen alkoi lapata ihmisiä. Jos neljä ihmistä haluaa opiskella yhdessä, onko se pakko tehdä paikassa, jossa muut haluaisivat lukea hiljaa? Olen kuullut huhua, että muuallakin voisi tehdä ryhmätöitä, jossa lisäksi saisi puhua ihan oikeasti, esim. kaikkialla yliopistolla. Varsinkin huonosti pidätelty naurunpyrskähdys oli erityisesti mieleeni. Siinä vaiheessa kun yksi seurueen hepuista ilmotti (mielestäni vähän turhan kovaan ääneen) että "I AM GOING TO THE TOILET", päätin että riitti. Lähdin kotiin tekemään täytettyjä paprikoita. Tenttiinluku oli muutenkin ollut aika hankalaa, koska gradun ideapaperi olikin ollut täysi susi ja pitäisi kekkasta uusi aihe, joka tietysti pyörii vain mielessä koko ajan. Polkuyörä jäi viikonloppuna kaverin pihaan, koska oli liian liukasta pyöräillä ja piti kävellä kotiin. Nyrjäytin eilen nilkkani, ja nyt kävely on aika ikävää. Paprikat olivat kaupasta loppu. Kylläpä nyt ihmisen lasta koetellaan.




tiistai 22. lokakuuta 2013

Luennoitsijalle ja opiskelijalle.

Olen tässä nyt kuluttanut koulunpenkkiä ja luentosalien nihkeitä tilansäästötuoleja pitkälti toistakymmentä vuotta ja tehnyt samalla pieniä huomioita ympäristöstä. Kokemusta on siis sekä ammattikorkeakoulu- että yliopistoluennoista, joten teenpä tällaisen pikku muistutuslistan sekä luennoitsijoille että opiskelijoille.

Ope!
  • Älä sano koskaan "vielä viimeiseksi..." sillä siinä vaiheessa 3/4 salissa istuvista alkaa pakata muistiinpanojaan mappiin, avaamaan ja sulkemaan penaalia ja pakkaamaan laukkuaan. Ihan hiljaa myös 50 ihmistä kuiskaa kaverilleen että syödäänkö salaattia vai hampparia tänään. Viimeinen slaidi jää siis auttamatta epämääräisen hälinän alle.
  • Jätä aikaa viimeiselle "oliko jotain kysyttävää" -kysymykselle. Mikään ei ole kiusallisempaa kuin  kysyä jotain koko luennon ajan askarruttanutta asiaa kellon hivuttautuessa jo jatkoajalle ja kun kaikki muut vain odottavat pääsevänsä purkautumaan ulos siitä tunkkaisesta luentosalista. Siinä vaiheessa oikein tuntee muiden vihaiset katseet niskassaan kun nostaa kätensä ylös.
  • Pienessä salissa takapenkin kuiskuttelijat häiritsevät muutakin kuin luennoitsijaa, mutta jos kanssaopiskelija sanoo että "nyt naamat umpeen", tulee ikäviä katseita ja huomauttajan naama kyllä pistetään muistiin. Annoin juuri historian luennoitsijalle palautetta, että ihan rohkeasti voi sanoa peräpenkin kikattelija-Pipsalle ja boomari-Repelle että turpa tukkoon.
  • Pieni itsereflektio ei ole myöskään pahitteeksi, valitse siis oletko hyvä luennoimaan vai onko sinulla hyvät slaidit. Jos on hyvä luennoitsija, muistiinpanot suorastaan juoksevat innokkaiden opiskelijoiden muistivihkosiin ja asioista keskustellaan vielä lounaalla luennon jälkeenkin. Jos kuitenkin tiedostat olevasi heikompi verbaalisessa ulosannissasi, on turvallista tehdä hyvä diashow, jossa slaideissa tulee ilmi tärkeät asiat ja luennon kulun voi tarkistaa niistä. Tällöin mielenkiinto säilyy paremmin kuuntelijoillakin, jolloin on tarpeen napata vain tärkeimmät pointit ylös. Pahimmassa tapauksessa puhuja pomppii aiheesta toiseen, istuu koneen näytön takana edessä ja slaidit ovat täyttä hepreaa tai niitä ei ole. Eräs nimeltä mainitsematon kasvatustieteen luennoitsija oli oikein erikoistunut siihen, miten saadaan aikaiseksi mahdollisimman huonoa opetusta. Lauseet jäivät usein kesken hänen aloittaessaan jonkun asiaan löyhästi liittyvän tarinan, eivätkä ne jatkuneet koskaan, jolloin itse esimerkin pointti jäi vähintäänkin hämäräksi. Diat olivat joko word-tiedostossa olevia sanaluettelohirvityksiä tai sitten niitä ei ollut. Aihe itsessään oli todella kiinnostava ja kirjallisuutta tulikin luettua innolla, mutta luennolla ei kyllä istunut kovin mieluusti. Viimeinen niitti oli kun hän yritti muistella erästä kuuluisaa vankilakoetta, mutta sekin meni aivan päin mäntyä vuosiluvusta ja kestosta lähtien. 
Kuuntelija!
  • Suomessa saa opiskella yllättävän vapaasti, valitse siis tarkoin oppisuuntasi. Älä valitse ainetta, jossa et jaksa keskittyä. Ja vaikka et jaksaisikaan keskittyä, käyttäydy silti asiallisesti ja pidä naamasi ummessa kun joku tyyppi pajattaa salin etuosassa. Ketään muuta ei kiinnosta kenen kanssa Mirjami lähti approsta suihkuttelemaan tai kuinka humalassa aiot olla lauantaina. 
  • Tässä maailmassa on muitakin kuin sinä. Kannattaa koittaa vähän tunnustella omaa pelisilmää kysymyksissä, koska ihan kaikki ei välttämättä ole relevanttia. Jos kysymyksesi ei liity luennon aiheeseen, vaan esim. siihen, miten käytetään internettiä, älä kysy luennoitsijalta ja tuhlaa aikaa kaikilta 200 kuuntelijalta. Kysy vaikka tauolla vieruskaverilta että olikos se nyt tämä linkki, josta slaidit saa auki. Joillakin luennoilla alkaa naamaan sattua kun pitää jatkuvasti facepalmata jonkun älykääpiön kysymyksiä. Vaikka sanotaankin, että ei ole tyhmiä kysymyksiä niin vähän nyt silti valoja päälle. Facepalmausesimerkki tästä.
  • Kysy itseltäsi "miksi aina myöhästyn?" Akateeminen vartti on tullut fraasina tutuksi yliopistossa, eli luennon alkaessa klo 10 paikalla tulee olla klo 10:15. Silti aina pieni älykääpiöporukka lampsii paikalle vartin myöhässä. Parhaassa tapauksessa vielä take away -kahvikuppi mukana. Eikö se olisi sama asia tulla ajoissa paikalle? Itse tykkään ainakin rauhassa levittää laukkuni sisällön pöydälleni ja kirjoittaa luennon päivämäärän ja otsikon ylös ennen luennon alkua. Mitäpä jos vaikka lähtisit varttia aikaisemmin kotoa, ehtisit ostaa kahvisi ja et häiritsisi luennon alkua?
  • Edelliseen liittyen: jos et jaksa osallistua, jää vain kotiin. Kyllä joku aina kirjoittaa esseet puolestasi ja kantaa sinut luennolle. Varsinkaan ryhmätehtäviin osallistuminen on täysin turhaa, sillä joku aina jaksaa tehdä ne puolestasi. Graduohjaajankin tehtävä on vain silitellä päätäsi ja antaan tsemppiä.


lauantai 19. lokakuuta 2013

Hyvää syntymäpäivää Lade!

Rakas ystäväni, joka olet maailman äärissä (tiedät kyllä että nyt on kyse sinusta). Lähetin postipaketin täynnä rakkautta jo kuukausi sitten, mutta se ei kuitenkaan ehdi täyttämään tehtäväänsä, joten tein tällaisen julkisen syntymäpäiväkortin. Ja miten voisinkaan paremmin toivottaa hyvää synttäriä kuin How I Met Your Motherin avulla. Tiedän sun tykkäävän näistä, joten olepa hyvä!



Tällaisena spesiaalina päivänä antaisin sulle niin ison halauksen, jos voisin, mutta nyt saatkin Barneyn ylävitosen sen sijaan!


Tiedät olevasi upea, älä siis peittele sitä! Kun palaat, napataan pari drinkkiä ja lähdetään tanssimaan.


Ystävien kanssa pitää voida vähän käristä kaikesta, elämästä, kundeista, ruuasta, säästä, ketsupin loppumisesta ja telkkarimainoksista. Mitä näitä nyt on. Ja aina helpottaa.



Varsinkin niistä miespuoleisista on joskus saatettu mainita.


Liian iso osa ystäväpiiristäni on nyt maailmalla, ja tunnen itseni joskus yksinäiseksi. Mutta kaikki varmasti tuntevat niin joskus. 


Olisi ihanaa päästä taas syömään kakkuja ja juomaan viiniä kanssasi.


Oot mahtava!


 Kaikki eivät ehkä ihan ymmärrä meidän mustahkoa huumoria, mutta ei se haittaa.


Olet tukenani kun olen kaikkein masentuneimmillani. Ja tiedät, että mun luokse voi aina tulla juomaan teetä kun siltä tuntuu.


Sinulle voin kertoa kaikki sellaisetkin mokailut, joita ei ehkä muille kehtaisi myöntää.


Ja se on sitä jotakin.


Joten vielä kerran: Oikein ihanaa ja kivaa syntymäpäivää sinulle!

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Pieni arvoitus.


Mikä on hauskempaa kuin kirjatenttiin lukeminen perioditauolla?

Kirjatenttiin lukeminen perioditauolla niin kovassa hammassäryssä, ettei saanut edes unta yöllä. 



maanantai 14. lokakuuta 2013

Kerrostaloasumisen ihanuuksia.

Kivaa, että naapureilla on harrastuksia, mutta mun mielestä nikkarointi on ihan pienesti ärsyttävää. Varsinkin kerrostalossa, jossa seinät ovat paperia. Päivä menee helposti pilalle kun herää sellaiseen jatkuvaan talttaamiseen. Ja siis kyseessähän ei ole mikään remontti, vaan tuo on tollaista "heh heh, nikkaroinpa lipaston" -naputusta.

Kuka on niin jäätävä idiootti, ettei ymmärrä että tuo ei ole "normaalia elämisen ääntä?" Saatanpa hankkia itsekin uuden harrastuksen ja ostaa rummut. 


perjantai 11. lokakuuta 2013

Kuinka olla asiakas.

  • Oleta että Sinä tiedät paremmin kuin asiakaspalvelija. 
  • Jos et kuitenkaan tiedä, ole tietävinäsi. 
  • Jos tulee ilmi, että et tiedä, syytä asiakaspalvelijaa.
  • Huorittele mahdollisimman paljon.
  • Muutama kirosana joukossa saa vain pointtisi tuntumaan fiksummalta ja asia varmasti otetaan heti hoitoon.
  • Sano nimesi, numerosi ja osoitteesi niin nopeasti putkeen, että niitä ei ehdi kirjoittaa ylös. 
  • Muista myös puhua epäselvästi ja suuttua, jos asiakaspalvelija pyytää sinua toistamaan harvinaisen nimesi.
  • Puhelu kannattaa aloittaa
    • Huutamalla.
    • Sanomalla kaikki tiedot, jotka asiasta tiedät, heti ensimmäiseen lauseeseen.
    • Valittamalla siitä, miten kauan jouduit odottamaan.
    • Kysymällä "mikä teillä siellä nyt taas on vikana".
    • Kysymällä asiakaspalvelijalta "missä olet" tai "kenenköhän kanssa nyt saan jutella".
  •  Muista, että saat sitä parempaa palvelua, mitä kusipäisempi olet. 
  • Jos asiakaspalvelija vaatii mahdottomia, kuten esimerkiksi että tiedät taksia tilatessasi osoitteen, sinulla on oikeus haukkua hänet.
  • Jos asiakaspalvelija ei osaa esimerkiksi lukea ajatuksiasi, on se tietysti hänen ja yrityksen vika. Ehkä myös yhteiskunnan ja rakenteiden.
  • Soittaessasi esim. taksikeskukseen on vain oikein olettaa, että asiakaspalvelija tietää myös
    • Säätilan paikkakunnallasi.
    • Paikallisen baarin naistilanteen (onko kuumia ja lohkeaako helposti).
    • Missä vaiheessa kannattaa tilata taksi, jos haluaa vielä ehtiä hakemaan viinaa.
    • Onko lähikioskin jonossa ruuhkaa ja jos ei, niin onko makkaraperunat kalliita.
  • Soittaessasi esim. mihin tahansa asiakaspalveluun, voit aina tiedustella
    • Onko asiakaspalvelijalla alushousuja jalassa.
    • Onko asiakaspalvelija mahdollisesti varattu ja lähtisikö neiti kahville.
    •  Montako kertaa on neiti saanut munaa tänä vuonna.
    • Mitä tahansa, mitä päähäsi nyt sattuu pälkähtämään. Koska sinullahan on oikeus ja puhelimeen vastaa epäihminen, jonka tehtävänä on ainoastaan palvella Teidän Majesteettianne.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Suomi-opiskelija-suomi -sanakirja.

Luin koko päivän = Kannoin kirjaa laukussani.
Pitää herätä aikaisin = Ennen klo 10.
"Esseen pituus 6-7 sivua" = Viisi ja puoli sivua on ihan hyvä.
Tänään pitää lukea tenttiin = Huomenna voisi käydä lainaamassa kirjan.
Luento oli todella mielenkiintoinen = Pääsin Angry Birdsissä seuraavaan kenttään.
Olin lukupiirissä = Join bisseä kavereiden kanssa.
Otetaan vaan pari = Pilkkuun asti meni.
Lähdetään, mutta meen sitten aikaisin nukkumaan = Pilkkuun asti meni.
Kirjoitin koko yön = Katselin kissavideoita youtubesta.
Välillä pitää pitää luova tauko kirjoittamisesta = Bisselle.
Opiskelin niin, että päätä alkoi särkeä = Kirja oli auki vieressä kun katselin telkkaria.
Sain kehuja seminaarissa = Paperiani haukuttiin vain kevyesti.
Olin yliopistolla 10 tuntia = 2 tuntia luennolla, 2 tuntia lounaalla, 6 tuntia hengailtiin kavereiden kanssa ainejärjestötilassa ja juotiin kahvia.
Yliopisto-opiskelijoiden juttu on fiksua ja rakentavaa = Tunnin keskustelu darrasta ja pornosta. 
Pitkä päivä yliopistolla = Kaksi kahden tunnin luentoa.
"Lukekaa ensi kerraksi materiaali, jotta voidaan keskustella siitä" = Kukaan ei lue, keskustellaan silti.
Lueskelin viime yönä Hegeliä = Katselin kissavideoita.
Eilen menin aikaisin nukkumaan = En mennyt.



tiistai 8. lokakuuta 2013

Linja-autossa on tunnelmaa.

Mikäli joskus elämä maistuu ja tunnet vihaavasti vähänläisesti ihmisiä, hyppääpä bussiin. Pirtsakalla 20 minuutin bussimatkalla tällaiset harhakuvitelmat kyllä helposti karisevat. Sietokykysi tietysti saattaa vaikuttaa siihen, missä kohtaa alat fantasioida pienehköstä kirvesmurhasta, mutta jossain vaiheessa, jonakin päivänä, kaikkein rauhallisinkin tyyppi alkaa laskea mielessään eri vaihtoehtoja. Usko pois.

Keskusta-asukkina saan nauttia tällaisesta herkusta harvemmin, koska yleensä paikkaan kuin paikkaan pääsee sotkemalla tai kävellen. Kiireestä riippuen joskus jopa puolijuoksua. Onneksi, ja nyt painotan sanaa onneksi, hellyyteni kohde Teekkarimies asuu edelleen sellaisen vuoren huipulla, jonne en oikeastaan jaksa lähteä kikkailemaan vaan huoletta olen laiskamato ja otan julkisen liikenteen sinisen oriin alleni. 

Olen jostain syystä nyt alkanut voida huonosti busseissa, ja esimerkiksi kännykän näprääminen lisää ikävää olotilaa. Huonovointisena toivoisi, että kaikki sujuisi ihan nätisti ja ihmiset olisivat kauniisti sanottuna turpa kiinni. Aina kuitenkin joku maailmanomistaja kailottaa puhelimeensa, miten bisnekset sujuu ja pitää vähän sitä manageria käydä jututtamassa ja ai että kun mania tipahtelee. Niin, puhuisitko nyt joko suomea tai englantia, mutta ei, kuulostat mieluummin finglish-idiootilta. Todennäköisesti siellä puhelimen toisessa päässä ei edes ole ketään, vaan tämänkin leveilijän päivän huippukohta on se, että voi esittää tuntemattomille olevansa jotakin. Ja jos kerran bisnekset on niin going up, niin mikset sitten hanki sitä Mersua, jossa voisit ihan rauhassa hands freen kanssa ajaa itsesi ojaan? Joten naama umpeen, kiitos.

Jos maailmanomistaja on sattumoisin saanutkin leasing-auton firmaltaan, vieressäsi/takanasi/jossain kohtaa bussissa istuu siinä tapauksessa joku elämäntapahippi/hevari/hipsteri, joka kuuntelee aivan vitun täysiä musiikkia. Kuulokkeet ovat muodikkaan isot tai muodikkaat nappisellaiset, (mikä nyt onkaan muotia, älkää minulta kysykö), jotka päästävät ulos samalla volyymilla valkoista kohinaa, joka ei kuulosta musiikilta, eikä tasan kyllä ole nautittavaa. Tänään suunnittelin koko bussimatkan yllätysnyrkiniskua naamaan takana istuvalle pipopäälle, josta pääsi juuri tällaista epämääräistä, kovaäänistä suhinaa. Nousin pikkuisen tarvittavaa aikaisemmin bussin keskiosaan odottamaan pysäkkiäni, koska ärsytti niin sikana. Ehdin jo mielessäni onnitella itseäni munkkimaisesta itsehillinnästäni, kunnes huomasin seisovani kahden kohinapellen välissä. Jos bussimatka olisi kestänyt minuutinkin pidempään, olisi saattanut tapahtua jonkinlainen vahingoitusreaktio. Onneksi näin ei käynyt.

Lopuksi kerron vielä siitä, miten ärsyttävää on, kun joku kävelee pysäkiltä samaa matkaa kuin sinä ja samaa vauhtia. Siinä ei koskaan tiedä, tulisiko hidastaa, nopeuttaa askeleita vai vaan pokkana kävellä kiusallisesti aivan liian lähellä sitä tuntematonta tyyppiä. Tekisin sellaisessa tilanteessa sosiaalisia rikkomuskokeita, jos olisin sosiaalipsykologi ja/tai ääliö. En tietääkseni ole kumpaakaan, joten tänään vain menin pikkuisen nopeampaa kuin yleensä. Voitin taas sosiaalisten tilanteiden vihani. Hyvä meidän joukkue.